Kesä! Hanko, Raasepori, Tampere, Loviisa, Helsinki, Kärkölä

Onneksi on ehditty kokea vaikka mitä kesäretkillämme, sillä takapenkkiläinen on taas taudin kourissa. Sapettaa ja harmittaa, mutta ei auta kuin sairastaa. Pöpöt vaikuttavat olevan nyt todella ärhäköitä ja oireet sen mukaisia. Mutta - paljon mukavia kohteita ja melko uskaliastakin tekemistä on takana menneinä viikkoina. Hankoon suuntasimme kesäretkelle rakkaiden ystäviemme kanssa ja kyllä voi sanoa, että helteisenä kesäpäivänä oli aistittavissa menneiden aikojen varakkaamman väen kesänviettohenkeä meren, hiekkarantojen ja pitsihuviloiden pikku kaupungissa. Tuli vihdoin nähtyä myös marsalkka Mannerheimin aikoinaan omistama ja isännöimä Neljän tuule tupa -kahvila. Upealla, pienellä Mäntysaarella sijaitseva kahvila on rakennettu kauniille rantakallioille ja löytyypä aivan kahvilan kupeesta myös suojaisa uimaranta. Mannerheim itse asui kaksikerroksisen puurakennuksen yläkerrassa ja kahvilatilat olivat ja ovat edelleen ensimmäisessä kerroksessa. Ehkä tarjoiluvalikoima olisi voinut olla hieman omaperäisempi ja laajempi, mutta maisemat eivät voi hienommat olla.

Viimeksi kävimme samassa paikassa huhtikuussa, jolloin kesäkahvilana toimiva ravintola oli vielä kiinni. Männyt hehkuivat silloin kauniina laskevan auringon valossa. 

Kiertelimme tovin ranta-alueella ja sen putiikeissa. Pyörähdimme myös venesataman alueella. Myöhäisen iltapäivän lounaspaikkaa oli yllättävän vaikea löytää, vaikka rantakadulla ravintoloita oli tiiviisti vierekkäin. Ehkä hieman korkeat hinnat ja vähän turhan pitkälle erikoistuneet ravintolat eivät ihan napanneet lounaspaikaksi, mutta vatsa tuli täyteen ja jättijätskiannokset viimeistään saivat nälän väistymään. Pikkuisen pisti harmittamaan, kun heti jätskien ostamisen jälkeen kulman takaa paljastui italialaistyyppinen jäätelökärry riehakkaine myyjineen. Taktiikkana oli saada jokainen ohikulkija maistelemaan hänen myymäänsä, herkullista, aivan omaa luokkaansa olevaa jäätelöä. Noh - kädessä oli jo lämpimässä sulava iso tötterö, mutta takapenkkiläinen heltyi maistamaan yhtä sorttia ja totta - maistiaisessa oli aivan oikea, täyteläinen mansikan maku. Grandioso! Seuraavalla kerralla, amico! Satamassa meistä melkein jokainen kiipesi Kuningatarvuoren näköalatorniin, josta avautuvat näkymät Itämerelle. Alueelle on rakennettu ja rakennetaan koko ajan uusia kerrostaloja. Totesimme, että eipä hullummat näkymät hulppeilta terasseilta merelle päin. Ison maailman tyyliin luksuskerrostalojen piha-alueet oli aidattu ja istutuksetkin viimeisen päälle toteutettuja.

Mutta tiedättekös, mikä on keisarinna Dagmarin lähde? No, sehän Raaseporin kauniista ja rauhallisesta Källvikenistä (Lähdelahti) löytyvä kirkasvetinen lähde, jonka vesi solisee Lohjanharjun uumenista. Lähde sijaitsee lähellä rantaa, jonne keisarinna Maria Fjodorovna eli Tanskan prinsessa Dagmar ja hänen puolisonsa Venäjän keisari Aleksanteri III lipuivat huvipurrellaan useamman kerran 1800-luvun loppupuolella. He olivat ihastuneet rauhalliseen ja luonnonkauniiseen poukamaan. Alueen omistaja tiesi keisarinnan mieltymyksestä alueeseen ja kunnostutti lähteen ympäristön puistoksi. Jo tuohon aikaan ranta-alue oli suosittu virkistysalue ja onkin ihmeellistä, miten luonnonvaraisena ja rauhallisena - suorastaan rauhoittavana - alue on pysynyt. Komeat männyt ja kangasmaasto vaihtuvat rantaa kohti edetessä vehreämmäksi kasvustoksi ja pienoinen puro solisee suoraan mereen. Rannan läheisyydessä on edelleen vuonna 1888 pystytetty kivipaasi, johon on merkitty korkea-arvoisten vieraiden, keisarinnan ja keisarin, vierailujen vuosiluvut. Tänä päivänä alueen omistaa Fiskars ja sen kunnostamista onneksi jatketaan edelleen. Kaunis, historiallinen, käymisen arvoinen paikka tuo Dagmarin lähde. Näin sitä ihminen taas oppi paljon uutta!

Sitten siirrymme huimempiin seikkailuihin! Tampere ja kattokävely. Huiii oli ensimmäinen ajatus, kun ihastuttava ja - no ehkä hieman rämäpäinenkin - ystävätär kyseli, notta kiinnostaisiko? No, totta maar - kuulostaa sen verran pelottavalta! Siispä matka kohti Tamperetta ja ensin suoraan valmiiseen ruokapöytään, jossa tarjolla on aina vähintäänkin sen seitsemää sorttia. Koska juteltavaa on paljon ja aiheet rönsyilevät, meinasi hoppu yllättää ja katolta jo soitettiinkin ja kyseltiin, onkos ryhmämme jo lähellä. Pieni selityksen poikanen vaikeasti löydettävästä paikasta. Onneksi tuossa vaiheessa juoksujoukkueemme näköpiirissä oli jo hissit. Ensin väärään, sitten oikeaan hissiin, joka vei ylös - kirjaimellisesti kattojen ylle. Kattokävelyreitti on rakennettu Finlaysonin historiallisten rakennusten katoille ja kieltämättä näkymät olivat huikeat. Valjaiden vaijerin kuljettaminen verotti ainakin takapenkkiläiseltä hieman liikaa huomiota, mutta onneksi kävelyn aikana pysähdyttiin useasti. Reitin nähtävyyksien selostus tuli sekä nauhalta että myös joukkoa johtaneelta oppaalta. Yhdelle kierrokselle voi osallistua kerrallaan kuusi henkilöä ja kuulemma varsin suosittu elämys kattokävely on ollut. 

Seuraavaksi hieman liian lämpöisillä vaatteilla varustautuneilla ladyillä oli vuorossa nopea vaatteiden vaihto (parkkihallissa auton takana) ja suunta kohti Amurin Helmeä. Kahvilan viihtyisä terassi oli viehättävällä, entisaikoja henkivällä sisäpihalla. Mikä siinä onkin, että vanhat puutalot piharakennuksineen ja väreineen ovat silmälle niin miellyttäviä. Pihlajanmarjat ja pelargoniat vielä kruunasivat idyllin.

Tampereen taide-elämyksemme oli hieman toisenlainen kuin yleensä. Voisi sanoa, että monin tavoin erityinen Muutos.art-taidenäyttely oli koottu purettavaan toimistorakennukseen ja esillä oli liki viidenkymmenen taiteilijan näkemyksiä ihmisen ja ympäristön välisestä suhteesta. Ehkä emme omalla kollektiivillamme ihan ymmärtäneet kaikkea sitä, mitä taiteeksi kutsutaan, mutta suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista ja turhasta tavarasta toteutetuista teoksista sai kyllä ajattelemaan ihmisen tuottamaa jätekuormaa, kestävää kehitystä, kierrätystä ja maailman kestokykyä. Ajoi siis asiansa. Muutama teos oli interaktiivinen ja ystävättären kanssa pääsimme mm. vertailemaan positiivisuuttamme ja kärsivällisyyttämme. Kumpi on kumman tulos - jääköön se mainitsematta (mutta kyllä en ymmärrä!). Täysin pinkki keittiö saattaa olla jonkun unelma, mutta kun huoneessa aivan kaikki on yhtä väriä, tulee aika häiriintynyt, utopistinen ja outo olo...

Vaikka sää vaikutti iltapäivällä uhkaavan sateiselta, helle pukkasi pian päälle. Kävimme vilvoittelemassa Ratinan stadionin kupeessa ravintolalaivalla ja seurasimme samalla ihmisvirtaa, joka oli matkalla konserttiin. Kävimme myös iltakävelyllä Hatanpään kartanon kauniissa puistossa. Paras ruusuloisto oli jo ohi, mutta puistossa on mukava kuljeksia ja järvimaisemat kruunaavat näkymät. 

Se on jo vitsi, että takapenkkiläinen nukkuu Tampereen ystävien luona paremmin kuin missään muualla. Näin kävi tälläkin kertaa. Tampereen unihiekka on toimivinta! Sunnuntaina tapasimme vielä yhden ystävättären ja nautimme kimpassa lounaat ja välipalat legendaarisessa Uittotunnelin kahvilassa Näsijärven rannalla. Huomio - paikan lohihamppari on kertakaikkisen herkullinen. Ei mitään tusinavehnäjauhosämpyläsysteemiä vaan viljaisa sämpylä ja herkkusoossi. Kannattaa melkein poiketa tuon hampparin takia Tampereelle. Jälkkäriksi räiskäleitä tai vohveleita. Nami, nam!

Kiitos Tampere, kiitos meille niin tärkeät ystävät (jotka innokkaasti aina vaan etsivät meille asuntoa Tampereelta 😊)! 

Sairastelukierteen välissä olemme onneksi ehtineet tehdä kesäretkiämme ja käydä lähikohteissakin. Noin viikko sitten hyppäsimme autoon ja otimme kohteeksi kesäisen Loviisan. Autiota kaupunkia kuljeskellessa mieleen tuli, että kyllä - vanhat puutalorivit ovat kauniita, mutta silloin kun kaupungissa ei ole mitään teemallista tapahtumaa ja paikat ovat entuudestaan tuttuja, on tunnelma varsinkin keskustassa varsin uinuva. Satama-alue on kaunis ja kävelimme rauhallisesti torin tuntumasta satamaan ja takaisin. 

Matkalla piipahdimme Postimäellä eli Postbackenissa. Alue on 18 rakennuksen muodostama museo- ja kulttuurikokonaisuus Ilolan kylässä. Pysähdyimme tällä kertaa vain kahville. Somat kahvikupit, pikkuinen aittapuoti, nurmipiha ja vanhat rakennukset tarjosivat mukavat puitteet tauolle. Päätimme käydä toistekin ja kiertää tarkemmin tämän mäkitupalaisalueen. Postimäen ohi kulkee Kuninkaantie ja merkintöjä postitoiminnasta löytyy jo 1600-luvulta alkaen. 

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kupeesta löytyy mukava pikkuinen Café Viola. Kaupungin vilinä ja vilkas liikenne on aivan liki, mutta sekä kahvila, pihaterassi että puutarha luovat rauhalliset puitteet kahvitteluun ja ulkoilmassa kävelyyn. Kukkaloiston kannalta ajankohta ei ollut paras mahdollinen, mutta runsaasti riitti ihmeteltävää luonnon mitä moninaisimmissa luomuksissa. 

Kaisaniemestä siirryimme aivan keskustaan ihmettelemään uudistettua Kansalaistoria, jonka rakennustyöt alkavat olla jo hyvällä mallilla. Alueella oli Italia-henkinen tapahtuma, jossa ruoka-, juoma- ja makeiskojuja oli vieri vieressä. Vaikka osaa alueesta vielä rakennettiin, olivat ilosta kirkuvat lapset ottaneet jo jokaisen vesiaiheisen leikkipaikan omakseen ja riemua riitti! Taitaa olla siis ainakin lasten osalta menestys. Viheralueilla oli jo nyt toinen toistaan kauniimpia kukkaistutuksia. Toivottavasti puistoalue saa kasvaa ja kukoistaa rauhassa ja toimia jokaisen vihreänä virkistyspaikkana.

Saman turistipäivän iltana suuntasimme myös Hietaniemen torille, jossa Helsingin kaupunki tarjoaa livekeikkoja. Ja ketkäs siellä olivatkaan? No, tietysti suosikkimusikanttimme Visa ja Pasi - omista juhlistammekin tuttu kaksikko. Toimi muuten hyvin! Vietimme aivan ihastuttavan kesäillan kauniissa merimaisemissa, auringonpaisteessa ikivihreitä kuunnelleen. Duo kuulosti erinomaiselta ja pieni lava täytti tehtävänsä kiitettävästi. Vieressä pöydässä istui tuttuja ja "serkku" tietenkin poikia kuuntelemassa.

Mopollakin on ehditty huristella. Onpas me muuten ehdittykin kaikkea sitten viime raapustusten! Nyt mennään jo loppusuoralla. Malta tovi. Aurinkoisia päiviä on ollut todella kiitettävästi, mutta kaiken touhun keskellä mopoilu on jäänyt vähemmälle. Pöristelimme Kärkölän suuntaan ja kävimme katsastamassa Huovilan puiston. Vinkki: on kiva kesäkohde. Kyseessä on Carl Collinin perustama englantilaistyyppinen maisemapuisto. Insinööri Collin mm. hoiti Kärkölässä suurtilaa, rakennutti kaksi huvilaa Nizzaan ja perusti Huovilan maisemapuiston. Alueella on kotiseutumuseo useine rakennuksineen, vehreä metsäpolku lampineen, harvinaisia kasveja, kukkaloistoa, vanhoja rakennusten kivijalkoja ja levähdyspaikkoja. Kahvila sijaitsee rakennusten läheisyydessä laajan nurmikentän kyljessä. Alueella järjestetään erilaisia tapahtumia ja meidän siellä ollessamme paikallinen kesäteatteriseurue saapui avaamaan kahvilaa ja näyttelijät virittelemään ääniään. Vanhoja museorakennuksia kiertäessämme tuumasimme jälleen kerran - vanhat esineet ovat kauniita ja käytössä sileäksi kuluneet lattialankut ja kynnykset herättävät miettimään, mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet.

Saavumme tämän tarinatuokion viimeiseen kohteeseen. Kotimatkalla reitille sattui vielä Hämeenkoski, jonka läpi virtaavan Teuronjoen kosken varrelle pysähdyimme. On hienoa, että sekä vanhoja rakennuksia, rakennelmia, puistoja ja kulttuurialueita kunnostetaan ja niille annetaan arvoa. Siten säilyy historia ja toisaalta luodaan myös ihmisille virkistys- ja hengähdysmahdollisuuksia. Kosken vierestä löytyy jääkärikenraalimajuri Ruben Laguksen muistomerkki. Sota-ajan ansioidensa vuoksi Lagus nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi nro 1. Ajatelkaa, miten paljon historiaa liittyy usein paikkoihin, joissa liikumme tai vain ohimennen piipahdamme!

Pitkä kesälomakuulumistarinamme päättyy tältä erää tähän. Vielä on kuitenkin todettava, että ystävättäret, jotka eivät päässeet juhliimme, piipahtivat jälkikäteen pienimuotoisilla juhlakakkukahveilla tovi sitten. He toivat aivan upean 20 ruusun muhkean kimpun! Ilahdutti kovasti. 

Ciao! Pysykää terveinä ja nauttikaa suvesta.