Naapurin setä oli kummissaan, kun pilkkopimeässä katoksessa juuri me tuhersimme savupilven keskellä. Mikä sattumus! Tulien syttäminen ei käynytkään ihan tulitikkua raapaisemalla. Puita kyllä oli, mutta jokainen klapi vain suhisi ja sihisi kosteuttaan. Eivät auttanut sytykkeet, eivät paperiset tai tuohiset, eivät tikut taikka pikku kepit.
Loitsuja, tulitansseja, lauluja, mainailua - ei tehoa. Mutta periksi ei annettu. Jatkoimme sinnikkäästi sytyttämistä ja kyllä siinä jo märempikin kalikka luovutti ja alkoi savuisen kytemisen sijaan lyödä liekkiä. Savusukellusharjoitukset olisi voinut järjestää samaan aikaan.
Aherruksen jälkeen liekit loimusivat ja sopiva hiillos syntyi. Jo vain maistui makkara maukkaalta!
Oli vinha iltaretki - metsä aivan sysipimeä ja polut märkiä loputtomien vesisateiden jäljiltä. Vain otsalamput vilkkuivat mäntyjen lomassa, kun taapersimme takaisin autoille. Aavemaiselta näyttivät otsalamppukulkijat myös vastarannalla.
Säissä ei tänä syksynä ole paljon muutoksia nähty. Vettä, vettä, vettä vaan. Päivä päivän perään. Hetkeksi luonto valkeni viikonloppuna, mutta sateet veivät hennon lumipeitteen mennessään.
Löytyy luonnosta kauneutta myös näillä lohduttomammillakin keleillä, kun uskomattoman hehkuva vihreä sammal verhoaa puita ja maita.
Kaikenlaista vilskettä on ollut, joten lähestyvä joulu tuo toivottua rauhoittumista ja ehkäpä ensi kesän moporeissun suunnitelukin vähitellen alkaa. Joulua kohden siis!
