Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan museo

Sallan vanhalla asema-alueella, rautatieläisten entisessä rivitalossa, sijaitsee Sota- ja jälleenrakennusajan museo. Pihapiirissä on lisäksi ulkonäyttelyalue ja Sallan rajakievari. Museorakennuksessa on kattava perusnäyttely 1900-luvun alun Sallasta eli silloisesta Kuolajärvestä. Näyttely kertoo myös alueen sotavuosista ja niiden jälkeisistä valtavista jälleenrakennusurakoista. Esineistöä, karttoja ja infotekstejä on runsaasti. Myös jälleenrakennusajan jälkeisten kotien mallinnuksissa näkyi paljon huonekaluja ja esineistöä, jonka muistamme omasta lapsuudestamme - ainakin isovanhempien kodeista, jos ei omista lapsuuskodeistamme.

Vierailumme museoon sattui erityiseen aikaan 29.11. Talvisota alkoi 30.11.1939. Museon kahvilaan sattui tulemaan samaan aikaan paikallinen postimies, johon törmäsimme jo eilen luontokeskuksessa. Tunnistimme hänet tietenkin - eilen takapenkkiläinen antoi hänelle toimitettavaksi muutaman postikortin, kun posteljooni sattui juuri silloin olemaan postinnoutoreissulla. Postimies osoittautui erityisen puheliaaksi tapaukseksi ja hänen kanssaan jutellessa tuo sodan alkamisen päivämääräkin tuli esiin. Saimme kuulla samalla tietenkin myös hieman paikallisia ajatuksia nykyiseen rajatilanteeseen. Suurin ongelma hänen mielestään ovat hieman kauempaa tulevat rajanylittäjät. Jääköön sanavalinnat mainitsematta tarkemmin.

Sotamuistomerkkien runsaus ja juuri tämä ajankohta sekä Suomen historian että itänaapurin uhoamisen vuoksi toi museovierailuun syvyyttä. Esillä oli liikuttavia tarinoita, puhdetöitä, aseita, varusteita, valokuvia ja todisteita uskomattomasta sodanjälkeisestä, yhteisestä ponnistelusta ja auttamisesta. Niitä, joiden kodit säilyivät, kehotettiin lahjoittamaan vaatteita ja tavaroita niille, joilta sota vei kaiken. Etenkin Sallan alueella tuhot olivat valtavat. Yhteensä sotatoimissa kaatui yli 25 000 suomalaista ja noin 44 000 haavoittui, yli tuhat siviiliä menehtyi. Neuvostoliiton tappiot puolestaan olivat moninkertaiset. Suomi joutui luovuttamaan reilut 10 prosenttia maa-alueistaan. Kaikki eivät ehtineet tai  päässeet rajan takaa takaisin kotimaahansa.

Museossa oli myös todella yllättävä vaate näytillä. Kuka olisi uskonut, että Elvis Presleyn nahkatakki on esillä Sallalaisessa museossa? No, ei kukaan, mutta uskottava se on! Kuvan ottaminen oli hieman haasteellista muovivitriinin vuoksi, mutta juu - eikös tuo takki olisi juuri Elvikselle passeli?

Museossa oli esillä tietenkin myös paljon karttoja - ja viimeistään niitä tutkimalla ymmärtää, miten lähellä rajaa olemmekaan. Täällä puhutaan myös vanhasta Sallasta, joka jäi sodassa rajan taa. Lisäksi esillä oli todella hilpeä kartta. Olisi paljon hauskempaa tutkia karttoja, joissa lukee esim. "Sain täälä Alppi-aurinkoa", "Heillä oli kylällä kahvila vastapäätä suojeluskuntataloa" tai "Täälä asui poliisipäälikkö Palomäki".

Koko museomiljöö on varmasti kesällä idyllinen. Museo, 100-vuotta vanha kievarirakennus, ulkonäyttely ja esiintymislava muodostavat hienon, kompaktin alueen. Esiintymislava mainittu! Takapenkkiläinen käytti tietenkin tilaisuuden hyväkseen ja esitti ihan oman tanssiperformanssinsa runsaslukuiselle yleisölle. Taattu menestys! 

Liki viikko on hurahtanut kauniissa talvimaisemissa aivan hujauksessa. Huomenna huristamme takaisin kotiin. Ilmeisesti eteläänkin on lumipeite jo laskeutunut. Sallan luonto, valkoiset hanget, revontulet, tähtitaivas, uskomaton kuutamo - ne kaikki yhdessä ovat jättäneet hienon jäljen. Tulemme tänne varmasti uudestaan.

Päivän ohjelmassa Sallan luontokeskus ja Aatsingin kylä

Sallan kunnan tunnuslause on "In the middle of nowhere" eli "Keskellä ei mitään". Positiivisessa mielessä tietenkin. Ja tänään tuo lause tuli mieleen, kun ajelimme Aatsingin kylässä, josta tuttavan mies on kotoisin. On kuulemma erityisesti kesäisin kaunis paikka ja sen pystyi nytkin aistimaan. Niin vain siellä täällä uljaiden vaarojen ympäröimässä kylässä oli taloja, joissa tuikkivat valot. Ainuttakaan asukasta emme nähneet, mutta Lapin muita asukkaita kuitenkin - villisti pitkin ja poikin peltoa ja tienpiennarta. Euroopan reissuilla olemme usein ihmetelleet sitä, miten pienillä silloillakin saattaa olla oma suuri historiansa. Aivan samoin, ja erityisesti täällä Lapissa, on paikoilla jo pelkästään sotahistorian vuoksi raskaitakin tarinoita. Etenkin näinä aikoina useat reitin varrelle sattuvat sotamuistomerkit herkistävät. Lisäksi luonto on luonut omat tarinansa. Emme tienneet aiemmin, että Aatsingin kylän alue on osa Aatsinginhautaa, joka on noin 20 kilometriä pitkä maanjäristyksen aikanaan luoma laakso, jota jääkaudet ja eroosio ovat vuosituhansien aikana muokanneet. Tämmöistäkin tänään on opittu!

Pakkasta on ollut tänään monin verroin vähemmän kuin parina edeltävänä päivänä, mutta tuuli on samaan aikaan puhaltanut sellaisella voimalla, että ulkona tuntuu huimasti viileämmältä kuin esimerkiksi eilen, jolloin parhaimmillaan oli -33 astetta! Kevyt pakkaslumi tuivertaa tuulen mukana ja mökin katolta kuulee tuulen voimakkaat pyyhkäisyt. Säästä huolimatta reippailimme tänään tovin ennen kuin menimme Sallan luontokeskukseen (kansainvälisemmin Salla Wilderness Park). Se olikin mukava paikka. Keskukseen on koottu näyttely Lapin ja erityisesti Sallan alueen kasveista, eläimistä ja luonnosta. Samassa rakennuksessa on myös kahvila, myymälä, auditorio, neuvottelutilat, neuvonta jne. Suhteellisen kompaktiin rakennukseen on saatu koottua runsaasti eri toimintoja. Henkilökuntakin oli ystävällistä ja heidän keskinäistä sanailuaan oli hauska kuunnella. Kuvissa ensimmäisenä näätäeläin saukko eli latinaksi Lutra lutra!

Huomenna onkin vuorossa Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museossa vierailu. Saapas nähdä, mitä mielenkiintoista sieltä löytyy!

Pakkaspäivän pyrähdys Pyhälle

Pakkasta piisaa! Ei meinattu uskoa silmiämme, kun lähdimme päiväajelulle Pyhätunturille ja auton mittari näytti parhaimmillaan -33 astetta. Hrrr sentään! Mutta kuten aina täällä pohjoisessa, pakkanen ei tunnu läheskään niin purevalta kuin etelässä. Lisäksi maisemat ovat niin upeita, etteivät sanat riitä. Nyt voi todellakin sanoa, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Puimme lämpöisesti päälle ja lähdimme Pyhää kohden puolen päivän jälkeen. Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja valkoinen lumi kuorrutti luonnon. Kun puiden pinnatkin ovat kuurassa, näky on satumainen. Rinteitä tykitetään lumella ja kevyt lumihippusumu leijailee välillä koko rinnealueen yllä. 

Pyhällä kävimme lounaalla tutussa Loimu-kahvilassa ja sinnehän sattui samaan aikaan takapenkkiläisen entinen kollega Tomi Tuominen. Hän oli juuri saapunut Pyhälle ystävänsä kanssa ja he olivat liukulumikenkäilleet lounastelemaan. Juttelimme tovin entisestä, yhteisestä työpaikastamme ja vaihdoimme muutenkin kuulumisia. Pyhän alue on kehittynyt positiivisesti sitten viime näkemän. On uusi hotelli, muutama uusi liike ja jopa R-kioski hotellin yhteydessä! Parhaillaan on täyden kuun aika ja kuu luo valoaan uskomattomalla voimalla. Ajoimme metsätiellä tovin ilman valoja ilman mitään ongelmaa. Tähystelimme samalla revontulia, joita eilen näimme jo ihan pikkuisen.

Tekee hyvää rauhoittua näissä upeissa maisemissa, luonnon ja hiljaisuuden keskellä.

Salla - rauhallista rajan tuntumassa

Syysloma on jäänyt kaikenlaisten tapahtumien vuoksi pitämättä, joten otimme äkkilähdön Sallaan. Varsinkin takapenkkiläisellä on ollut kaipuu valkoisten hankien ja hiljaisuuden keskelle. Heti, kun matka oli varattu, alkoi Sallassa tapahtua. Tällä hetkellä raja-asema on suljettu eikä ainakaan rinnekylässä tai Sallan keskustassa ole näkynyt mitään poikkeavaa. Ehkä korkeintaan muutama poliisiauto tavallista enemmän. 

Pääsimme perille vajaan 12 tunnin ajamisen jälkeen perjantai-iltana. Liikennettä oli vähän ja tiet hyvässä kunnossa. Lunta ei ole hirmuisen paljon, mutta maisemat ovat puhtaan ja kimmeltävän valkoiset. Kuutamo valaisee niin kirkkaasti, että pimeän tullen puut jättävät hangen pinnalle varjon. On siis satumaiset talvimaisemat.

Mökki, jossa majoitumme on aivan laskettelurinteiden tuntumassa. Tänään ajelimme kauppaan Sallan keskustaan, joka on noin 9 kilometrin päässä majapaikastamme. Samalla reissulla poikkesimme talvisodan päättymisen muistomerkille, jossa kävimme koronakesän Suomi-turneellamme. Pakkasta oli eilen -2 ja tänään parhaimmillaan -22 kesällä taisi olla helle. Aivan erilaisissa olosuhteissa tarvoimme siis tällä kertaa lumisia polkuja. Jäljistä päätellen olimme päivän ainoat lumipöpperössä käyskennelleet turistit. 

Lumessa tarpoessa ihastelimme jälleen maisemia ja saimme palkaksi punaiset posket. Aurinko alkoi laskeutua jo iltapäivällä kahden aikaan ja auringonvalo siivilöityi kauniisti puiden lomasta. Hiljaisuus on pysäyttävää. Kesäreissullamme Salla oli Lapissa ainoa paikka, jossa hyttyslaumat hyökkäsivät kimppuun heti autosta noustua. Tällä kertaa ei tarvitse hyttysiä hätistellä!

Ennen Lapin reissulle lähtemistä kokoonnuimme ystävien luokse viettämään Elämäni biisi -iltaa. Oli muuten hauskaa, vaikka takapenkkiläisen arvaukset menivätkin lähes aina kahden mahdollisen vaihtoehdon arpomisessa pieleen. Ei ollut siinä mielessä menestystä, mutta ei haitannut. Illasta kehkeytyi hauska, ajatuksia ja keskusteluja herättävä illanvietto, joka toi musiikin myötä myös paljon uutta tietoa ystävistä. Lisäksi biisikilpailuosion juonsi mainio "katjaståhl", joka puolisonsa kanssa järjesti koko kilpaosion. "Katja" oli humoristisella otteellaan vähintäänkin original-Katjan tasoa, jopa ylikin! Hauska illanviettoidea!

Saapas nähdä, näkyykö ensi yönä revontulia. Tietenkin sillä edellytyksellä, että jaksamme valvoa ja lähteä tihrustelemaan taivaalle. Kummasti täällä hiljaisuuden ja luonnon keskellä silmä luppasee.