Päiväretki Helsinkiin - ja taas Tampereelle!

Olipa kesäinen, aurinkoinen ja helteinen viikonloppu. Ulkona piti saada olla, mutta helteessä ei mitään yltiöpäistä reippailua jaksettu harrastaa. Siispä tuumailujen päätteeksi päätimme lähteä kevyelle kesäpäiväkävelylle Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan ja Helsingin Talvipuutarhaan. 

Talvipuutarha on jo yli 125-vuotias ja auki ympäri vuoden. Eikä vierailusta tarvitse maksaa mitään. Sisällä kiertelimme palmujen alla ja erilaisten kaktusten ja muiden eksoottisten kasvien keskellä. Ihan tavallisiakin huonekasveja löytyi ja orkideat kukkivat somasti. Ulkona puolestaan on jo 1920-luvulla perustettu ruusutarha muotoistutuksineen ja kukkivine muureineen. Penkkejä on paljon ja muutama pöytäryhmäkin - ei hassumpi idea ottaa mukaan kahvit ja nisut ja istuutua ihailemaan kukkaloistoa köynnösten katveeseen. Näin oli pieni seurue tehnytkin. 

Olympiastadion on aivan Talvipuutarhan kupeessa, joten käpsyttelimme katsomaan, miltä remontin jälkeen uutukaisuuttaan loistava stadion näyttää. Komea on. Voi vain kuvitella, miten loistokkaalta katsomon kaari näyttää, kun eri maiden liput liehuvat siellä (nykyisten mainoslippujen sijaan).

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ei ollut enää ihan upeimmassa kukkaloistossaan, mutta vielä löytyi värikkäitä istutuksia sieltä täältä. Noin neljän hehtaarin puutarha on sijainnut paikallaan jo vuodesta 1829. Eipä tiedetty sitäkään, että puutarhassa olevaa kivirakennusta on aikanaan kaavailtu kuninkaan linnaksi! Nykyään tuossa historiallisessa rakennuksessa on kasvimuseo, jonka edustalla olevalta näköalapaikalta sai hienon käsityksen alueen muodosta ja moninaisuudesta. Puutarhassa on omat alueensa puille, pensaille, muotoistutuksille, kivikkokasveille jne. Aika moni kävijä oli ottanut kirjan kainaloon ja istuutunut puutarhan rauhalliseen sopukkaan lukemaan.

Manse - vihdoin onnistuivat treffit ystävien kanssa. On niitä yritetty vääntää, kääntää ja venyttää! Suvisään suosiessa lähdimme siis moporetkelle Tampereelle. Perillä odotti hetimiten ihana kesäinen lounas. Ja kyllä oli koronaan varauduttu. Ihan oli mahdollisuus omaan, yhden hengen pöytään... No, onneksi saimme kaikki luvan istuutua yhteisen pöydän ääreen. Ja kun juttu luistaa, meinaa päivä vierähtää pöydän ääressä pölisten.

Saimme kuitenkin itsemme ystävien autoon ja porhalsimme keskustaan. Ystävätär ja takapenkkiläinen suuntasivat Piruetti-liikkeeseen tanssitarvikkeita hiplaamaan. Ystävätär löysikin tanssikengät - hyvä, hyvä! Kuinkas ollakaan päivä jatkui tanssiteeman parissa. Ystävättären ja takapenkkiläisen entinen seuratoveri, ystävä ja valmentaja lupasi tulla näyttämään Dance Team Tampereen oman salin. WAU! Ei ollut ennen vanhaan niin hienoja resursseja. Oma sali on lajissa aivan luksusta. Kovasti alkoi tanssijalkaa kutittamaan, kun hidas valssi soi taustalla. Ja taas meinasivat treffit venyä. Ja venyivätkin. Siirryimme koko konkkaronkka Lapinniemeen, kahvila Ansariin. Söpö, pieni kahvila ulkoterasseineen olikin varsinainen löytö! Takapenkkiläinenkin on asunut aikanaan liki vieressä, mutta ei ole moisesta mukavasta paikasta tiennyt ollenkaan. Vitriinissä oli oikeasti sen seitsemää sorttia erilaista täytekakkua ja muuta herkkua. Ansarin rakennus henki historiaa ja se onkin Lapinniemen kehräämön vanha kasvihuone. Talo on rakennettu vuonna 1913 Lapinniemen tehtaan isännöitsijän vaimon talvipuutarhaksi. Oli sievä uusi tuttavuus pienine putiikkeineen.

TAkana on mukava, rentouttava viikonloppu, jonka kruunasi Tampere ja siellä olevat huippuluokan ystävämme.

Kuski on käynyt parina iltana poimimassa mustikkaa. Sillä välin puput pitävät puutarhassa pirskeitään. Yksi tosin taisi jo ikävöidä hieman kiukkuista isäntää, joka tuppaa antamaan pupuille kyytiä. Ehkä ne pitävät sitä jonkinlaisena tanssivan puutarhurin pihaleikkinä...?

Loppuun vielä viikon visainen pähkinä. Harrastaako kuski kuvassa laskovarjohyppyä...?

Moporetki Manseen

Loman päättymisen kunniaksi hurautimme mopoajelulle Manseen. Tampereen ystävien kanssa on viritelty treffejä kerta toisensa jälkeen, mutta edelleenkään ei tärpännyt. Eikä varsinkaan, kun on tällaisia ex tempore -lähtöjä. Mutta kyllä me vielä tapaamme tämän suven aikana! Sää oli suotuisa lauantaina. Siispä vetäisimme ajokamat päälle, hyppäsimme Warriorin selkään ja kurvailimme valokuvanäyttelyyn Tampere-talolle.

Tavoitteena oli nähdä valokuvaaja Ralph Larmannin valokuvanäyttely ja sen myös toteutimme. Näyttely on koostettu hienosti. Sisään astellessa tuli odottava olo. Aivan kuin bändi kohta astelisi lavalle - tilan värivalot, näyttämösavut, passit, stage ja pelkistetyt kromitelineet loivat tunnelman keikkapaikalle saapumisesta. Itseäänkin olisi voinut lavalla kuvata: rekvisiittana mikrofoni, valot ja savusumut.

Larmann on supertähtien ja bändien virallinen kiertuekuvaaja ja hengästyttävän määrän staroja hän onkin ikuistanut otoksiinsa. Tilassa pyöri myös video hänen työskentelytavoistaan ja kun takapenkkiläinen oli juuri ihmetellyt, miten otoksissa silmät ovat niin skarpit, videolta paljastui hänen käyttävän tekniikkaa, jossa tarkennus tapahtuu juuri silmiin. Tämä tuo sielukkuutta kuviin.

Yllättävän moni kuva oli otettu Suomessa joko kotimaan tähtien tai maailman tähtien keikoilta. Ed Sheeran, Samu Haber, Kaija Koo ja Cheek. Aika huikeita olivat kuvat, jotka on napattu todennäköisesti dronella. Ihmismassojen määrä välittyy aivan eri tavalla noista kuvista. 

Larmann on yksi maailman parhaista konserttikuvaajista ja kieltämättä terävistä kuvista välittyi hienosti keikkojen ja artistien tunnelmat. Ehkä tässä auttaa myös se, että kuvaaja itsekin on opiskellut musiikkia ja toiminut musiikin opettajana. Hän on myös julkaissut useita valokuva-aiheisia kirjoja.

 

Jos aikaa olisi ollut, olisimme menneet vielä Sara Hildénin taidemuseoon, mutta tällä kertaa sille kierrokselle olisi tullut liian kiire, joten jätimme taidemuseon suosiolla toiseen kertaan. Sen sijaan pöräytimme mopon käyntiin ja ajelimme Hatanpään kartanoon lounaalle. Hieno miljöö, kehno ruoka. Kuski annos varsinkin sisälti maailman omituisimmat ranskalaiset, joiden makua emme osanneet määritellät muuksi kuin muutamaan kertaan rasvassa uitetuksi pahviksi. Kerta kaikkisen omituista. Perunan mausta ei tietoakaan. Sen sijaan miljöö on aivan upea. 

Hatanpään kartanon historia ulottuu 1700-luvulle asti. Tuolloin, 1750-luvulla, valtiopäiväedustaja, upseeri Hans Henrik Boije osti Hatanpään ratsutilan ja asettui asumaan tiluksille. Hän teetätti mittavia maansiirtotöitä, jotta tilalla voitiin tehdä pelto- ja puutarhaviljelyyn liittyviä kokeiluja. Muotopuutarha ja rannan venelaituri ovat edelleen olemassa. Vuonna 1778 Boije nimitettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi ja kartano lisärakennuksineen ja maineen myytiin kruununvouti Gabriel Ahlmanille.

Kartanon ympäristössä, Hatanpään arboretumissa voi kierrellä katselemassa puita, pensaita, kukkaistuksia ja ruusutarhaa. Ruusut ovat omassa pihassamme jo kukkineet, mutta kartanon pihassa suuri osa ruusulajikkeista kukki vielä kauniisti. Laaja puistoalue on rauhoittava ja kaunis päiväkävelykohde.

Tänään on kaivettu jo työkoneet naftaliinista ja vähitellen virittelemme ajatuksia arjen puolelle. Oli hieno loma, joten arki alkakoon!