Juhannusretkiä

Juhannuksen alla pyöräilimme jätskille Munkkiniemen rantaan. Kenen idea, tuumi takapenkkiläinen, kun viideskymmenes ylämäki pilkotti vastassa. Hyvää teki, vaikka olisi jätskit helpomminkin voinut saada lipaistua! Helle helli ja takaisin ajellessa poikkesimme Haagan Alppiruusupuistoon, joka on ehkä yksi Helsingin kauneimmista puistoista näin kesäkuun aikaan. Alueelle on avoin pääsy ja se toimii samalla myös yliopiston kasvijalostuksen koealueena. Alppiruusut olivat jo jotakuinkin kukkineet, mutta puistoatsaleat puolestaan olivat kauniissa kukassa.

Juhannuksen aatonaattona kutsuimme ex tempore ihanat naapurit pienelle iltapalalle. Peuranakit ja vihannekset grillattuina ja jälkkäriksi jätskiä ja mansikoita. Juhannuksen aika ei sään suhteen olisi voinut olla täydellisempi. Harvoin sattuvat tällaiset unelmasäät, joita jokainen suven juhlaan toivoo. Oli leuto ja lempeä kesäinen ilta istuskella ulkona.
 

Juhannusaattona teimme noin 450 km:n mittaisen mopoajelun: Mäntsälä-Askola-Lahti-Tampere. Kuski löysi hienon reitin. Saimme ihailla vehreitä maalaismaisemia loivilla mutkateillä. Niityt kukoistavat, luonnonkukat kukkivat nyt kauneimmillaan. Askolasta kuski bongasi Suomen laajimman hiidenkirnualueen, joka sijaitsee Korttian kylässä, Kirnukallion kyljessä. Kirnut ovat syntyneet viimeisimmän jääkauden päättyessä yli 10 000 vuotta sitten sulavan mannerjään reunavyöhykkeessä ja niitä on yhteensä 20. Suurin hiidenkirnu, Jättiläisen kuhnepytty, on 4,2 metriä leveä ja yli 10 metriä syvä.

Hiidenkirnut ovat ilmeisesti löytyneet 50-luvulla vahingossa, kun paikallinen nainen kiipesi Kirnukallion rinnettä ylös ja otti tukea kuusennäreestä, joka samantien irtosi juuriaan myöten. Näreen alta paljastui hiidenkirnu. Kirnuja yritettiin ensin tyhjentää talkoovoimin siinä onnistumatta. Vuonna 1964 (hyvä vuosi!) Yhtyneiden Kuvalehtien Lauri Jäntti ja WSOY:n Yrjö A. Jäntti opastettiin kirnuille, jonka jälkeen Yhtyneet Kuvalehdet päätti kustantaa tyhjennyksen. Samana vuonna hiidenkirnut rauhoitettiin luonnonmuistomerkeiksi.

Parkkipaikalta hiidenkirnuille on puolen kilometrin matka ja takaisin pääsee 300 metrin mittaisen metsäpolun kautta. Polku kirnuille on jyrkkä, juurakkoinen, kivinen ja kallioinen. Vaatetus - paksuhko moponahka-asu. Sää - helteinen. Lopputulos - hiki, itikat ja paarmat. Mutta - oli kaiken vaivan arvoinen pysähdys.

Juhannuspäivänä, takapenkkiläisen veljen syntymäpäivänä, auto starttasi kohti Kuopiota ja Pöljää. Vietimme veljen ja `sirpukan´ luona illan kauniissa maisemissa luontoa, pihamaan kasveja, koirien temmellystä ja kanojen kotkotuksia katsellessa. Erittäin kuninkaallisesti nimetyt kanat ja kukko-kuningas ovat aika vekkuleita otuksia. Kesäilta oli mukava, rento ja lämpöinen. Kippis kerran vielä!

Sisko ja sen veli & sirpukka (ihan itse keksitty nimi..) ja ei-niin-kovin-pelottava Rocky the Dog.

Sunnuntai-aamuna teimme vielä reippaan kävelyretken Kuopion keskustaan. Takapenkkiläinen halusi nähdä Hanna Partasen leipomon pihapiirin. Mummola sijaitsi leipomon vieressä, joten sillä pihalla on tullut lapsena kirmailuta. Ja välillä siellä leimpomonkin puolella. Juhannuspäivän iltana Kuopiossa näkyi puistoissa paljon nuorisoa, mutta juhannuspäivän aamu oli koko kaupungissa todella rauhallinen. Eikä muuten paljon roskiakaan näkynyt. Joko puhtaanapito oli jo kiertänyt tai sitten oli siistiä väkeä juhlimassa. Vanhan kirkon edessä olevassa Snellmaninpuistossa on viimeisen päälle kauniita kukkaistutuksia ja muutenkin koko puisto on tyylikkäästi toteutettu.

Ja taas - tuo turisti... On näköjään oppinut poseeraamaankin.

Kotimatkalla pysähdyimme Mikkelin Kenkäverossa lohisopalle ja Heinolan satama-alueella jätskille. Kenkävero on hauska paikka isoine, kukkivine puutarhoineen ja terasseineen. Pihapiirissä on myymälä, maisemanhoitohommissa lampaita, joulupukin piilopirtti ja entisessä pappilassa ravintolatilat.

Kotipihalla useat kukkaset olivat puhjenneet vuorokauden aikana kukkimaan! Myös "perunapelto" ja vihannesviljelmät kukoistavat jo. Tänään on kuskin äidin syntymäpäivä, joten näiden kukkasten myötä ONNEA!

Suvi-Suomi suloinen - muistojen matka Mommilaan

Nyt voi todeta, että kesä on koittanut! Kuinka se sitten tulla tupsahtaakin yllättäen pitkän odotuksen jälkeen. Lämpö hellii, koronasta huolimatta suvi-Suomi virkistyy ja ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Välttelyväsymystä on selkeästi ja sen myötä ohjeistuksetkin tuppaavat osalta unohtumaan.

Mekin uskalsimme pariin kertaan tuttuja muusikoita katsastamaan Storyvillen terassille. Luttisen Visa eri kokoonpanoilla musisoi täpötäydellä terassilla. Ensimmäisellä kerralla seisoimme turvallisesti terassin ulkopuolella - takapenkkiläisen pikaista lavaneduspyrähdystä lukuun ottamatta. Toisella kerralla, kun ihmisiä oli vähemmän, istahdimme pöytään yhden setin ajaksi Leena-serkun kanssa. Turvavälit olivat periaatteessa käytössä, mutta vapaus, kesä, loma, juoma, lämpö ja musiikki on suomalaiselle sellainen cocktail, että itse saa olla tarkkana! 

Viime kesän mopokavereiden kanssa puolestaan piipahdimme Pilpalan Lättiksellä uudemman kerran. Isolla alueella riitti hyvin kaikille turvallista tilaa ja sääkin suosi. Kiva oli taas pitkästä aikaa pörrätä kavereiden kanssa. On tovi, kun on viimeksi tavattu. 

Keskiviikkona lähdimme viilentämään oloa ilta-ajelulle ja pyörähdimme Haltialan tilalla. Motoristit näköjään kokoontuvat sinne keskiviikko-iltaisin. Sulassa sovussa oli parkkeerattu mopedit ja traktorit samaan riviin.

Tässäkään päivityksessä ei voi ohittaa luontoa, joka entisestään rehevöityy ja vihertyy. Tuomen tuoksun jälkeen ilmassa on sireenien ja kielojen tuoksukimara. Vanha alppiruusummekin puhkesi jälleen kauniiseen kukkaan. Aina yhtä ihmeellistä! Iltalenkillä ruohikon seasta kurkisteli kauris, joka ei kulkijoista ollut moksiskaan. Tovin tuijotuskisan jälkeen se kuitenkin loikki lähipusikkoon piilosille.

Eilen sääolosuhteet vastasivat jo Euroopan reissuja. Lämmin tuuli, auringonpaiste, kesän tuoksut, mutkatiet. Jos Suomen maisemat eivät olisi - no niin suomalaisia - olisi voinut kuvitella olevansa Euroopassa kurvailemassa. Kaunista on Suomessakin. Teimme varsinaisen nostalgiamatkan. Ensimmänen pysähdys oli Kinuskilla-kahvilassa Kellokoskella. Kahvila sijaitsee vuonna 1897 rakennetussa tiilimakasiinissä Kellokosken ruukin alueella. Alueelta löytyy myös pieniä käsityöliikkeitä, joita tosin saa vähän etsimällä etsiä. Pari mainoskylttiä ei olisi pahitteeksi. Kahvilan terassialue on onneksi iso, joten oma pöytä löytyi helposti

Kellokoskelta suuntasimme Mäntsälän kautta Mommilaan. Sekin historiallisesti arvokasta aluetta. Mommilan kyläkauppa nivoutuu Mommilan kartanon historiaan. Kartanon rakennutti yksi aikansa menestyneimmistä liikemiehistä ja kulttuurin ystävistä, Alfred Kordenin. Hänen lainoppilisena neuvonantajanaan toimi silloinen varatuomari Risto Ryti. Kordelin sai surmansa ns. Mommilan kapinassa, vain kuukausi ennen sodan loppumista. Perheetön Kordelin testamenttasi omaisuutensa kulttuurin hyväksi ja edelleen tänä päivänä säätiöstä kohdennetaan varoja kulttuurin eri osa-alueille. Ja jokainenhan meistä tietää Naantalin Kesärannan. Kyllä - alunperin Kordelinin itselleen rakennuttama "kesähuvila".

Alueella ajaessa, luonnon kauneuden keskellä, aistii edelleen menneen ajan vaurauden. Kartanoalueen rakennukset ovat levittäytyneet järvimaisemiin, peltojen läheisyyteen. Mommilan kyläkaupan miljöö puolestaan vie suoraan ainakin meidän sukupolvemme lapsuuteen. Löysimme useita karkkikääreitä ja taloustarvikkeita, jotka kuuluivat lapsuudessamme kodin arkeen. Kyläkaupassa on myös pieni kauppamuseo ja ulkoaitasta löytyy "Kaikkea vanhaa" sopuisaan hintaan. Kun pihalla vielä gramofonin soittaja toivotti tervetulleeksi rahisevien iskelmien tahtiin, oli tunnelma kohdallaan. Saimme myös todistaa kokoontumisajoa - näyttävä Pappa-Tunturi-jengi parkkeerasi kaupan eteen. Oli pappaikäistä porukkaa kesäpäivän vietossa. Kertakaikkisen mukava kesäkohde.

Mommila-visiitin jälkeen olikin jo nälkä. Lahti vai Hämeenlinna? Valitsimme Hämeenlinnan. Tarkoitus oli mennä ruokailemaan Aulangolle, hotellin terassille. Siellä ruokatarjoilu alkoikin vasta iltakuudelta. Mitä haaskausta näinä aikoina varsinkin! Pyyhkäisimme hotelli Vaakunan ravintolaan. Varma valinta - tosin kalliista (rasvaisesta ja suolaisesta) perusruuasta joutui pulittamaan aivan liikaa. Ulkoterassit olivat tupaten täynnä, joten vilvoittelimme ruokailun ajan sisätiloissa.

Hämeenlinnasta ajoimme Vanhaa Hämeenlinnantietä kotiin, lämmitimme saunan ja tuumimme, että olipa onnistunut ja kiva kesäpäivä!

Tänään piipahdimme Nurmijärvellä tervehtimässä kuskin vanhempia. Kiepautimme kaupan kautta pihapöydän ääreen ja asettelimme kahvit & nisut pöytään. Kesäinen kahvihetki ulkosalla onnistui hyvin lämpöisessä säässä.

Juhannus lähestyy ja kas - juhannusruusun ensimmäiset kukkaset puhkesivat ilahduttamaan tänään. Taitaapa kukinta olla parhaimmillaan juurikin juhannuksen tuntumissa.

Toukokuun touhuja, kesäkuun kemut

Joskus työ kantaa hedelmää - tai tässä tapauksessa päivällisen. Työkuvioissa tutuksi tullut mainio Kokouspiste päätti kiittää takapenkkiläistä hyvästä yhteistyöstä ja tilasi meille päivällisen maineikkaasta ravintola Murusta. Kuinkas ollakaan, perjantaina päivällä lounasaikaan ei muistettu tulevaa illan herkutteluhetkeä, joten tuli syötyä hieman liian tuhti lounas, mutta eipä tuo lopulta haitannut. Hyvällä ruokahalulla nautimme tämän yllätyksen. Kiitos!

Vaikka aurinko porottaa joka päivä suht´ selkeältä taivaalta, ei lämpötila meinaa millään taittua lämpöisemmän puolelle. Pohjoisesta puhaltavat tuulenpuuskat ovat voimakkaita, joten mopon selkään on edelleen noustu harvakseltaan. Viikonloppuna kuitenkin tarkeni ja pyyhkäisimme Pilpalaan katsastamaan Cafe Lättiksen, joka olikin vinha paikka. Vanhasta lättähatusta on tehty viihtyisä kahvila, joka on erityisesti motoristien suosiossa. Koronatilanteen vuoksi pöydät ja tuolit olivat nipussa kahvilan vieressä, mutta iso pihapiiri tarjosi jokaiselle kolosen kahvikupposen ja herkkumunkin ajaksi. Hauska löytö.

Baarit ja ravintolat aukesivat eilen. Ja heti tuli kutsu! Ihanat naapurit kutsuivat iltapalalle terassille "jotakin pientä grilliruokaa nauttimaan". Kyllä - kun naapurin ihana täti laittaa pientä purtavaa, tiedossa on herkkuja vatsan täydeltä! Vielä siten, että kattauksetkin ovat viimeisen päälle somasti laitettu. Oli hyvää, kiitokset siis naapuriin!

Ai niin - laittoihan se naapurin setäkin niitä herkkuja! :)

Ensimmäinen tanssitunti on takana sitten maaliskuun puolivälin jälkeen. Oli mukavaa ja onneksi vain muutama tanssipari paikan päällä. Hyvin saimme pidettyä etäisyyden toisiimme ja kiva oli päästä taas tanssiope Samin tunnille. Ehkä tämä elämä tästä pikkuisin askelin normalisoituu.