Elämä on ihanan tanssipainotteista ja siinä sivussa hieman kulttuuriharrastusta sekä talon ulkoremontin keskellä elämistä. Viikko sitten nappasimme taas pari mitalia Vantaalla järjestetyistä seurakilpailuista. On hauskaa tavata samat seniorikilpaparimme jotakuinkin kaikissa kilpailuissa, joissa käymme. Pieni ja pippurinen osallistujajoukkomme osallistuu ahkerasti tarjolla oleviin kisoihin. Menestyminen kannustaa eteenpäin ja treenaamiseen onkin saatu uutta puhtia ja suunnitelmallisuutta.
Tänä viikonloppuna huomasimme, että remontoidussa Finlandia-talossa on avoimien ovien päivä ja kaikenlaista ohjelmaa talo tulvillaan. Mielenkiinnosta menimme katsomaan, miltä sisällä nyt näyttää ja satuimme paikalle hurjimman lasten disco-meiningin aikaan. Hiki tuli katsellessa! Juuri lapsille oli paljon monipuolista ohjelmaa tarjolla. Varttuneempi väki ihasteli ylipäätään taloa, sen arkkitehtuuria ja varmaankin muisteli talossa koettuja tapahtumia. Kävelimme jokaisen kerroksen läpi ja kävimme myös kattoterassilla ja Finlandia-talon päädyssä olevassa Aino-majoitustilassa. Alkujaan talon henkilökunnan käytössä olevissa kahdessa pienessä huoneistossa voi majoittua 360-390 euron hintaan. Huoneet oli sisustettu Alvar Aallon suunnittelemilla, entisöidyillä huonekaluilla ja ne olivat varsin kompakteja kokonaisuuksia, joissa on myös omat pienet keittiöt.
Konserttisali oli upean näköinen ja Kim Simonssonin kaunis taideteos aulassa vangitsi katseen.





.jpg)








