Junamatka Nizzasta Cannesiin kestää noin 40 minuuttia. Ei tarvitse muuta kuin ostaa tiketit, mennä oikealle laiturille ja hypätä junaan. Kaksi ensimmäistä kohtaa tuottivat hieman pään raaputuksia. Lähijuniin sai lippuja ainoastaan automaateista, joihin jonot kiemurtelivat. Turistitoimisto neuvoi aiemmin vain, että liput saa automaatista ja junalla pääsee. No, juu-u. Hieman syrjemmältä löytyi onneksi vapaa lippuautomaatti, joten saimme rauhassa tutkiskella masiinan logiikkaa. Edellämme olleet englantilaistädit luovuttivat saman tien, mutta me onnistuimme naputtelemaan tarvittavat tiedot jouhevasti ja pian liput olivat hyppysissämme. Näyttötauluista ei Suomi-turisi päässyt ihan niin helposti perille, joten tepsuttelimme kaukojunien lipunmyyntiin ja kyselimme ystävällisesti apua. Neitokainen osoitti taululle ja antoi pikaohjeet: teillä on kiire, juoskaa, juoskaa, juoskaa. Takapenkkiläinen toivoi vielä pientä täsmennystä: että minnekäpäs sitä juostaan...? Suoraan, portaat alas, portaat ylös ja sitten junaan. Aikaa kolme minuuttia. Voilá! Tunnolliset suomalaiset seuraavat ohjeita, vielä tosin tietämättöminä siitä, täytyykö lippu leimata. Ei pitänyt, piti skannata. Kuin elokuvassa ikään, kiisimme juoksuun, skannaus, raput alas, raput ylös, hyppy junaan. Matka Cannesiin alkoi. Näin sitä reissussa viisastuu!
Cannesissahan on pakko fiilistellä filmitähtien tapaan punaisella matolla, joten lähdimme kohti ihka oikeaa elokuvajuhlien päänäyttämöä eli Palais des Festivals et des Congresia ja sen kuuluisia rappusia. Turistit pörräävät portailla kuvattavina ja niin teimme mekin. Siinä toivossa tietenkin, että juuri silloin paikalle sattuu kohtalon sanelemana kuuluisa ohjaaja, joka yhdellä silmäyksellä oivaltaa kykymme ja värvää meidät tulevan elokuvansa päätähdiksi. Ei voi ymmärtää - näin ei käynyt.
Rantabulevardi Promenade de la Croisette on yli kolme kilometriä pitkä ja edellisellä piipahduksellamme se oli aivan kertakaikkisen täynnä ihmisiä. Tuolloin sää oli niin helteinen, että nahkaisissa mopoasuissa pysähdyimme vain pikaisesti nauttimaan jäätelöt. Tänään lämpöä on edellisten päivien tapaan noin +18, mutta Cannesissa tuuli oli kova ja hetken aikaa tihuutti hieman myös vettä. Vetäydyimme rannalta vanhan kaupungin puolelle ja kipusimme Le Suquet -kukkulalle. Cannesin keskiaikainen kaupunginosa on rakennettu muinaisen Rooman aikaisen sotilastukikohdan raunioiden päälle. Cannesin linnan kupeessa käväisimme keskiaikaisessa Notre-Dame de Ésperance -kirkossa ja ihastelimme näkymiä yli kaupungin. Mukulakivikadut, kapeat kujat, vanhat kivitalot, pikkuiset ravintolat ja kahvilat - kaikki luovat idyllisen ja kauniin kokonaisuuden kontrastina rantabulevardin glamourille ja ylellisyydelle. Luxus-elämästä kertoi satamassa vieri vieressä kelluneet mega-kokoiset veneet. Lähes laivoja osa ja eri puolilta Eurooppaa näyttivät rantautuneet.
Kuljimme myös shoppailukatu Rue Meynadierilla ja poikkesimme siellä pieneen somaan kahvilaan. Aika jännää oli muuten se, että kahviloissa ja ravintoloissa hinnat näyttivät olevan monin paikoin edullisempia kuin Nizzassa.
Tälle päivälle mahdutimme vielä käynnin Marc Chagallin kansallismuseoon, joka sijaitsee Nizzassa melko liki rautatieasemaa. Tai no, liki linnuntietä. Melkoinen kipuaminen museoon oli jyrkkiä rappusia pitkin. Chagallin museo on perustettu taiteilijan ollessa vielä elossa ja mm. tämä upea Ranskan Rivieran alue on ollut inspiraationa hänen taiteelleen. Chagall ohjeisti itse myös museon vieressä olevan puutarhan rakentamisen ja loi mosaiikkisen taideteoksen rakennuksen ulkoseinään, vesialtaan äärelle. Taiteilija syntyi vuonna 1887 ja kuoli 1985. Tämä tuntuu uskomattomalta. Miten historiallisen ajanjakson hän onkaan elänyt ja millaisen tieteen ja taiteen kehityskaaren nähnyt! Monipuolista taiteilijaa pidetään eri tekniikoiden ja värien käytön mestari ja monilahjakkuuden repertuaariin kuului myös mm. muotoilu, keramiikka ja lasimaalaus.
Nämä kauniit kaupungit ikivanhoine katuineen ja kujineen ovat täynnä rakennuksia, jotka joskus ovat olleet kukoistuksessaan. Nyt hieman rapistuneista ja vaille huoltoa & hoivaa jääneistä koristeellisista rakennuksista näkee, että aikansa aristokraatit, liikemiehet ja merkkihenkilöt ovat ne rakennuttaneet. Tänä päivänä useimpien loisto on karissut ja se on sääli. Olisi hienoa, jos kaikki menneiden aikojen arvorakennukset - ne, jotka kunnostettavissa on - myös kunnostettaisiin.
Ranskan Riviera on nyt monilta osin koettu ja huomenna varhain koittaa lähtö kotimatkalle. Kotiin on aina mukava palata!
