Voihan, Valtteri!

Valtteri vyöryi voimalla yli. Ei kuitenkaan ystävämme Valtteri Turusta, vaikka tämä myräkkä samasta suunnasta tulikin! On lunta ja lumitöitä piisannut sekä omassa että iäkkäämmän naapuripariskunnan pihalla. Saimme mukaan ystävän viereisestä talosta ja marssimme yksissä tuumin naapurin tädin ja sedän pihalle lumenluontitalkoisiin. Useampi tunti vierähti eikä kuntosalia enää sen jälkeen kaivattu! No, olihan meillä tosin vielä tanssitunti, mutta onneksi pienryhmätunti ja opettajakin oli oman lumiurakkansa tehnyt, joten yksissä tuumin päätimme ottaa hieman rauhallisemmin.

Onneksi Valtteri riehaantui lauantaina näillä leveyksillä vasta alkuillasta. Pääsimme turvallisesti kotiin autonhakureissulta Iisalmesta. Takapenkkiläisen isän auto siirtyi nyt kuskille ja ajelimme Savon mailta peräkkäin kotiin lauantain aikana. Auto on vakaa ja kuskin peesissä ajaminen helpotti matkantekoa, joten kaikki sujui ongelmitta. Oikeastaan hurja tuuli on enemmän vastuksena kuin pieni tihuuttava lumisade.

Olemmehan me ehtineet hieman kulttuuriakin harrastaa. Korona-aikana museot ovat olleet yllättävän väljiä vierailupaikkoja. Uudistetussa urheilumuseossa käynti on ollut kauan mielessä. Ja vielä kauemmin stadionin tornissa piipahtaminen. Sinnepä siis suuntasimme aurinkoisena viikonloppuna. Jostakin syystä meillä oli mielikuva, että museo olisi isompi, mutta olihan sinne saatu paljon eri lajien esittelyä ja historiaa näkyville. Näyttelytila on kahdessa kerroksessa ja teemat vaihtelevat aika ajoin.

Torniin on käynti Vierailijakeskuksen kautta ja huh - olihan siellä onneksi hissi! Mistähän sekin mielikuva on tullut, että tornissa ei olisi hissiä. Ensimmäinen hissi on rakennettu jo vuonna 1938! Hissikuilu ja portaikot ovat niin kapeita, että hissiin mahtuu sopivasti kaksi henkilöä. Rappusissa ei oikeastaan mahdu ohittamaan. Kauniina talvipäivänä näkymät 72 metristä olivat huikeat. Tuulen viima tosin hieman verotti kokemusta, mutta kyllä kannatti käydä. 

Samaisena viikonloppuna kävimme myös Didrichsenin taidemuseossa, jossa on muotoilija Björn Weckströmin näyttely Ihminen, kone ja koru. Pronssiveistokset ovat näyttäviä ja kuten esittelyteksteissä on mainittu, ne todellakin ammentavat vaikutteita sekä antiikin Kreikan mytologiasta että nykytekniikasta ja koneista. Kaiken kaikkiaan Weckströmin teosten materiaalit ovat moninaisia. On akryyliä, pronssia, lasia, kiveä, kangasta ja ties mitä. Raskaat, suuret ja näyttävät korut olivat esillä pikkuruisessa huoneessa ja se oli ainoa paikka, jossa muutamankin ihmisen samanaikainen oleskelu hieman ahdisti. Kummallisesti tuohon pienimpään tilaan oli laitettu myös taiteilijasta kertova video pyörimään. Avarampi tila olisi näinä aikoina toiminut paremmin. Ei katsottu.

Lauantai-aamuna Iisalmessa kotimatkalle lähtiessä taivas oli kauniin purppuran punainen. Matkalla aurinkokin paistoi tovin ennen kuin Valtterin tuiskut ja tuiverrukset ennättivät Etelä-Suomeen. Nyt on luonto kuin sokerilla kuorrutettu!

Kerralla kaksi juhlapäivää

Maanantaina oli sekä kuskin synttärit että kihlapäivämme. Kuski oli aikanaan näppärä - kihlasi syntymäpäivänään. Hänen pitää vain jaksaa muistaa, että oli jotakin muutakin muistettavaa... Pitkän tuumimisen jälkeen varasimme pöydän ravintolasta, toiveena rauhallinen ja turvallinen pöytä. Sellainen onneksemme järjestyi Ravintola Strindbergistä, jossa ruoka oli maukasta ja henkilökunta erinomaista. Söimme pitkän kaavan mukaan ja vaikka useampi eri tarjoilija palveli, olivat he kaikki ystävällisiä ja huomaavaisia. Aterian kruunasivat köyhät ritarit. Annos oli kylläkin varsin rikas. Kun tarjoilija toi ritarit takapenkkiläisen eteen, hän päätteli pelkästä ahaaaa-sanasta, että tarvitaan toisetkin aterimet. Runsas annos, kumpaisellekin riitti nautittavaa.

Viikonlopulle osui viimeinen LUX Helsinki ja LUX Korkeasaari -päivä. Pyysimme ystävät mukaan Korkeasaareen ja tähtäsimme menemisen alkuillan hämärään. Kierroksen aikana taivas tummui joutuisasti, joten valoteokset pääsivät oikeuksiinsa. Valitettavasti LUX on tänä vuonna varsin vaatimaton aiempiin vuosiin verrattuna. Koronan vuoksi tapahtuma on jaettu laajalle alueelle, joten kävelykierrosidea on kärsinyt. Eikä teoksiakaan ollut samoja määriä kuin aiempina vuosina. Mutta mukava oli reippailla raikkaassa ilmassa ja hyvässä seurassa!

Väkeä oli runsaasti liikkeellä, joten pidimme maskit yllä ulkonakin ja välttelimme ruuhkapaikkoja. LUX-reittiä kulkiessa totesimme, että valoilla saa kyllä luotua hienoja tunnelmia ja värejä. Violet-teoksen eteen tepasteli pieni taapero, jonka haalari loisti täysin samoissa väreissä kuin valoteos. Aivan kuin pieni ihminen olisi ollut osa teosta.

Helsingin keskustassakin on tänä vuonna lunta, jopa Espalla. Siksipä takapenkkiläinen halusi lähteä ihastelemaan vielä keskustankin valoja, vaikka siellä ei varsinaisia LUX-kohteita ollutkaan. On hienoa, miten paljon kaupunki on panostanut ydinkeskustan valaistuksiin. Lumi toi valoihin vielä aivan oman lisäsäihkeensä. Oli tosi kaunista!

Kuskin kanssa kävimme myös Kansallismuseon puistossa. Sieltä pilkisti kauniisti eri väreillä valaistuja puita ja puinen rakennelma, joka sinällään jäi hieman hämärän peittoon. Ihmisiä pyöri pienen pömpelin sisällä sen verran, ettemme menneet tarkemmin tutkimaan. Mutta - olihan se ihan näyttävä. Eduskuntatalonkin juhlavalaistuksen onnistuimme bongaamaan hieman kauempaa.

Yhtenä iltana kävelylenkillä tähden tuikkivat ja kuunsirppi loisti kirkkaana. Lumi oli tiukasti pienten pensaidenkin oksilla ja metsä oli sekä kaunis että ihan pikkuisen aavemainen. Kännykän kamera ei jaksanut ilman salamaa ottaa teräviä kuvia, mutta aika hauskoja maalauksen omaisia otoksia syntyi, eikös?

Kuski seisoi sillalla ja lopputulos on kuin kauhuleffan juliste! On niin hienoa, kun täällä etelässäkin on lumi pysynyt ja ylipäätään peittänyt maan. On paljon valoisampaa ja mukavampaa kuin harmaassa loskamössökelissä.