sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Retki Kiljavannummelle ja yhteiseloa 18 vuotta!

Eilen jatkoimme uusiin ulkoilualueisiin tutustumista ja ajoimme Nurmijärven Kiljavannummelle. Ajatuksena oli, että hakeutuisimme reiteille, joilla ei olisi runsain määrin väkeä. Onnistuimme siinä. Kiljavannummi on todella laaja alue ja muut reippailijat olivat harvassa. Alueella on peräti 35 kilometriä kunnan ylläpitämiä ulkoilureittejä.

Parkkeerasimme auton Kiljavan leirikeskuksen alueelle, josta aloitimme päivän retkemme. Leirialueella järjestetään lasten ja nuorten leirejä ja puitteet olivat kohdallaan. On saunaa, mökkiä, teltta-aluetta, nuotiopaikkaa ja upeat mäntyiset maisemat. Kivitaidettakin löytyi.



Kiljavannummen harju on ensimmäistä Salpausselkää ja se on syntynyt jääkauden vetäytymisvaiheessa. Heti alkumatkasta eteen sattui upea pirunpelto. Vaikuttavan näköinen ja mahtavan kokoinen kivikko.


Kiljavannummen maasto on todella vaihtelevaa: on tasaisia, leveitä reittejä ja metsäpolkuja, suoalueita ja kuivia kangasmaastoja. Osa metsää niin sakeaa, ettei läpi pääse ja osa puolestaan hoidettua kauniine aluskasvillisuuksineen. Syksyllä nummi on varmasti todella kaunis ruskan värikirjossa. Kiersimme Matkunsuon ja Matkunlammen. Patikointipolkujen varsilla oli pikkuruisia liikennemerkkejäkin...




Kilometrejä kertyi seitsemän ja vaikka kauempana kierteli synkkiä pilviä, säästyimme sateilta ja saimme nauttia auringonpaisteestakin. Noissa Kiljavannummen maastoissa kuski on aikanaa hiihtänyt kilpaa ja reitin varrelle sattuneella Kehityksen majalla (urheiluseura Rajamäen Kehitys) urheilumuistoja pukkasi pintaan. Jollekulle tunnusti joskus jopa hävinneensä, ihan pikkuisen tosin vain... :)

Kotiin ajelimme pikkuruisia kyläteitä ja Nurmijärven Perttulassa kuski totesi, että käydäänkö katsomassa - tuossa on hieno koski. Siispä U-käännös ja koskenpartaalle ihmettelemään.


Kuhakoski on Luhtajoen suurin koski, jonka korkeus on portaittain 16 metriä. Kallioilla näkyvät kivirakenteiden jäänteet kertovat, että muinoin paikalla on ollut mylly. Ja kyllä - ei vain yksi vaan neljä erillistä myllyä 1500-luvun alkupuolella! Lisäksi 1910-luvulla koskeen rakennettiin pieni voimalaitos, joka toimi 1950-luvulle saakka. Että sellaista historiaa sattui kohdalle!




Kosken reunoja ja vanhoja kivirakenteita pitkin pääsi helposti kuvaamaan kuohuja myös alhaalta käsin. Kyllä kannatti pysähtyä!



Tasan kahdeksantoista vuotta sitten, samanlaisena aurinkoisena päivänä, alkoi yhteinen elomme. Vajaan kolmen kuukauden kuluttua asuimmekin jo saman katon alla. Mitä sitä turhaan aikailemaan! Alkuvuosien tiuhan muuttotahdin jälkeen asetuimme aloillemme ja jo viisitoista vuotta on vierähtänyt yhdessä ja samassa osoitteessa.

Nyt ei päästy ulos syömään ja juhlistamaan merkkipäivää, mutta ihan parasta lähiruokaa oli kotonakin tarjolla: hirvipaistia ja jälkkäriksi mustikkapiirakkaa. Nam!


Lumeton talvi ja lämpöiset säät, siispä krookukset nostaa jo päät. Saapas nähdä, mikä on kukkien asento huomenna, kun pakkasta pukkaa... Sitkeitähän nuo tosin ovat.