Kotimatkan onnekas sattuma

Maanantaina, reissumme loppusuoralla Kasnäsiin päin ajellessamme, kävi niin, että kuski bongasi keskellä melko vilkasta ajotietä kännykän. Hetken tuumimme, pitäisikö apparaatti käydä pelastamassa. Kannattaako pysähtyä, jos se on useamman auton jyräämä? Oli kuitenkin se mahdollisuus, että kapula olisi vielä pelastettavissa, joten kuski kurvasi auton tien sivuun, nokka takaisin tulosuuntaan, kännykän jälkeen U-käännös, tien sivuun ja auto parkkiin. Kuski loikki piennarta pitkin kännykän kohdalle. Sopivaa taukoa liikenteessä piti odottaa tovi. Viimeisimpänä autona ennen pelastusoperaatiota tietä pitkin huristi iso maasturi ja olimme varmoja, että nyt se on tervemenoa sille luurille. Vaan eipä! Niin passelisti oli kapula keskellä tietä, että yksikään auto ei ollut ajanut päältä. Poimimme uudehkon näköisen Applen ja hetken sitä pyöriteltyämme mietimme, mitä teemme siistille ja lähes kolhuttomalle laitteelle. Emme lähteneet edes arvuuttelemaan avauskoodia. Tovin toivoimme, että joku pirauttaisi luuriin. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten kiikutimme puhelimen lähellä olevaan K-kauppaan ja jätimme sinne yhteystietomme. Toivoimme saavamme tiedon, että kovan onnen kännykkä on päässyt onnellisesti omistajansa hoiviin.

Muutamaan päivään ei kuulunut mitään, mutta sitten kuskin sähköpostiin kilahti ilahtunut viesti ja selitys: kännykkä oli unohtunut kesälomalaisilta auton katolle ja reissannut siinä yli 20 km ennen tippumistaan. Hienosti oli valinnut tippumispaikan keskeltä suoraa tietä ja ajokaistaa. Omistaja oli onnellinen etenkin siitä, että laitteessa olevat tuhannet kuvat ovat tallessa ja laite täysin ehjä. Onnellinen lopputulema siis ja oli kiva saada tieto, että omistaja löytyi. Palkkioksi meille on kuulemma tulossa vielä tämän viikon aikana pullo kuohuvaa. Sekin oli hauskaa, että Degerbyssä - juuri siinä kohtaa, missä ainoat sen suunnan ystävämme asuvat - ystävä kurvasi kotitieltä peräämme. Aivan sattumalta uskomattoman täydellinen ajoitus. Kuski soitti kaverille ja kyseli, minne matka...

Kotona, kuinka ollakaan, oli jälleen pari pikku jäynää odottamassa. On aina yhtä jännittävää palata kotiin, kun ei koskaan tiedä, mitä ihanat naapurit ovat juonineet. Nyt on pihassa hepokatti mittailemassa sadeveden määrää. Takapihan vesitynnyrissä puolestaan odotti kylmät juomat. Tämän lisäksi, kun toinen ihana naapurin rouva vielä kiikutti isot palat marjapiirakkaa iltapalaksi, meinasi jo tulla pala kurkkuun. Tällaiset naapurit pitäisi kaikilla olla!

Se on kyllä kumma, että aina kun ollaan pidempään kotoa poissa, pihakukat kukoistavat. Pitäisikö nuo ihanat naapurit palkata puutarhurin hommiin...? Lumipallopensaan kukatkin ovat aivan valtavan kokoisia ja pieni, pippurin kirsikkapuu tuottaa sellaista satoa, ettei tiedä, minne torille sitä lähtisi myymään. Ihan luksusta on se, että uudet perunat voi nostaa omasta "pellosta", samoin kuin salaatit ja porkkanat. 

Maanantaina sitten aloitellaan taas normaaliarkea. Sitä ennen piha on reissun jäljiltä siistittävä ja aidat leikattava. Se homma onkin jo aloitettu ja kyllä on tuo kuski ylpeä leikkuujäljestään!

Parketillekin palaamme pian, tanssiharrastuksen pariin. Tänään kävimme jo hieman hiomassa parketin pintaa ja muistelemassa kuvioita. Parin tunnin tiivis treenirupeama sai jalat vipattamaan ja kainalot kostumaan!

Kakolan kautta kotiin

Kesälomareissun viimeinen päivä valkeni aurinkoisena. Paljon katseltavaa mahtui vielä tähänkin päivään: Parainen, Ruissalo, Kasnäs, Taalintehdas, Teijo ja Inkoo. Paraisten kalkkilouhos on vinha näky. Nordkalkin avolouhoksen reunalla on näköalapaikka, josta kävimme kaivoksen katsastamassa. 

Tapasimme Turussa myös kuskin työkaverin, tunnetaan meidän piireissämme nimellä Pantteri. Lounastimme kivassa Kolmas linja -ravintolassa ja oli mukava nähdä "Turun Pantteri", jonka kanssa synkkaa hyvin. Pantterin vinkistä kävimme myös pyörähtämässä Kakolanmäellä, jossa vanha vankila on muuntunut ja muuntumassa (kalliiksi) asunnoiksi. Kauniisti oli muutostyöt toteutettu ja siellä täällä pilkisti vielä yksityiskohtia vankilan historiasta. Harmi, että kehuttu kahvila oli kiinni. Seuraavalla visiitillä sitten sinne.

Ruissalon, Kasnäsin ja Taalintehtaan suunnilla ajellessa merimaisemat olivat upeita, mutta muutoin olimme hieman seutuun siinä pettyneitä, sillä taisimme olettaa näkevämme enemmän kauniita rantaraitteja ja idyllisiä pihapiirejä tai muuta sellaista. Ehkä varsinaisella saaristoreitillä ja saarissa on enemmän katseltavaa.

Teijossa puolestaan on hauska ja rento ruukin alue, jossa rakennukset ovat vähän sinne päin, mutta jotenkin kokonaisuus on rento ja idyllinen. Historia huokui ja alueelta löytyi kiva kahvila ja muutama pikku putiikki, joissa kiersimme. 

Moikkasimme myös pihapiirin alpakoita, jotka eivät katselijoista paljon välittäneet. Tuijottivat vain ja mutustivat heinää. 

Tämä reissumme viimeinen päivitys on naputeltu kotimatkalla, viimeiset virkkeet Kesä III:lla. Pian parkkeeraamme kotipihaan ja majoitumme paikkaan parhaimpaan, kotiin. Toivottavasti pihalle ei ole asettunut tällaisia vuokralaisia!

Treffejä matkalla Porista Turkuun

Aamiaisen jälkeen ajelimme Söörmarkkuun takapenkkiläisen kummipoikaa ja vanhempiaan moikkaamaan. Vaikka pitkää aikaa ei ehditty treffata, oli todella mukava nähdä ja nauttia makoisaa mansikkakakkua kahvin kera. Kiitos!

Seuraavaksi huristimme Laitilan tipukuntaan moikkaamaan kesälaitumilla olevaa ystävätärtä. Tapasimme samalla myös neitosen vanhemmat ja näimme kotitalon, joten kotiseudun tarinoiden henkilöt saivat kasvot ja paikat hahmottuvat paremmin. Oli mukava treffata pitkästä aikaa! Tänään on ollut liki hellepäivä, joten Laitilan limonadi turinatuokion ohessa piristi ja tuli tarpeeseen. Näin korona-aikaan olemme sopineet ulkotreffejä, joten tämän päivän seesteinan taivas ja aurinkoinen keli tulivat kuin tilauksesta.

Laitilan pikatreffien jälkeen huristimme vielä pienen matkaa takaisin samaa reittiä ja pysähdyimme Raumalla ihailemaan jälleen kerran tämänkin pienen kaupungin vanhoja puutaloja. Rauman mukulakivitiet ja niitä reunustavat somat talot ovat kaunis kokonaisuus. Osa putiikeista ja kahviloista oli auki näin sunnuntainakin ja takapenkkiläinen nautti torin reunan ravintolassa salaattilounaan. Oli rauhallinen tuokio vanhan Rauman kujilla.

Rauman somilla pihoilla oli tosi paljon kirppiksiä ja olisihan sieltä löytynyt pari vaihtoehtoa tulevien retkien ajoneuvoiksikin...

Seuraavaksi oli vuorossa Kivikylä ja siellä Sammallahdenmäki, josta saimme vinkin kuskin työkaverilta. Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Pronssikautinen muistomerkki kertoo aikansa uskonnosta ja hautaustavoista. Alueella on 36 pronssi- ja varhaismetallikauden hautaröykkiötä. Nämä muisnaisjäännökset ovat rauhoitettuja, mutta kovasti vaikutti siltä, että kiviä oli näiltä hautapaikoilta nakeltu sivummallekin. Vaikuttava ja taas täysin erilainen paikka kuin tähän asti nähdyt. Ja tuli oikein kunnon hikilenkkikin!

Koska täällä rannikolla liikumme, poikkesimme vielä Uusikaupunki-visiitille. Laaja puutaloalue oli sielläkin ja lisäksi Myllymäki, josta löytyi neljä erilaista tuulimyllyä. Uudessakaupungissa kävimme myös rantaravintolassa istumassa tovin, jotta kuskikin sai hieman pupellettavaa. Lohivohvelia oli tarjolla ja olihan muhkea annos! 

Helle on pehmittänyt ainakin takapenkkiläisen aivot. Kartturina toimiminen ei ole helppoa. Kun piti kääntyä vasemmalle, takapenkkiläinen sanoi oikealle ja ihmetteli, miksi kuski kääntyy oikealle, kun piti kääntyä vasemmalle...? Muutama muukin yhtä selkeä ohje meni kuskilta ohi. Ei oo helppoo! 

Huomenna kurvailemme vielä tovin Turun kulmilla ja lähdemme hiljalleen hivuttautumaan rannikkoa pitkin kotiin päin. Ja uskomatonta kyllä - illaksi kotiin!

Strömsöstä kurvailujen kautta Karvialle kahville

Strömsö on olemassa! Ja sateiden suhteen tänäänkin kaikki on sujunut kuin Strömsössä. Säiden jumalat ovat vahvahti olleet mukanamme tällä matkalla ja pistäneet taivaan hanat kiinni aina tarpeellisella hetkellä. Strömsön alue oli sievä kokonaisuus. Ohjelman tekijöiden kommentteja näkyi kylteissä siellä täällä ja pitkin aluetta oli sijoiteltu ohjelmassa nikkaroituja esineitä. Päähuvilan on rakennuttanut kauppias Adolf Grönberg jo vuonna 1852, kun huvilakulttuuri alkoi kukoistaa Vaasan seudulla.

Vaasassa kun ollaan, Raippaluodon silta on nähtävä. Sinne siis. Komea oli, mutta kun on taivaltanut Juutinrauman sillan yli mopedilla tukka lähtee -tuulessa ei Raippaluodon silta varsinaisesti saanut väristyksiä aikaan. Mutta kiva oli sekin nähdä. Ja merimaisemat täällä ovat kyllä komeat joka paikassa.

Vaasa jäi taakse pilvisessä säässä. Matkalla sataa tihuutti, mutta Kristiinankaupungissa sade taukosi ja menimme pienen kylään tutustumisen jälkeen rantaravintolaan lounastamaan. Jungmans-ravintola ei nyt tarjonnut ihan parastaan - ahvenista, uusista perunoista ja vihanneksista oli jotenkin taiottu maut pois. Harmi, mutta onneksi massut täyttyivät. Kuskin lohisoppa ainakin oli riittoisan näköinen. 

Kummasti tähänkin päivään mahtui katseltavaa, vaikka suuria suunnitelmia ei etukäteen ollut. Karvialla oli tarkoituksemme poiketa Anne Mattilan Taidekahvilassa ja matkalla sinne totesimme, että paikka menee kiinni klo 16. Karttaohjelma arveli, että olemme perillä klo 16.05. Onneksi otaksuimme, että ehkä tässä paikassa kaikki ei ole niin minuutin tarkkaa. Eikä ollut! Ystävällisesti meidät toivotettiin tervetulleiksi, ostimme kahvit ja paakelsit ja saimme tutustua vielä alueeseenkin kaikessa rauhassa. Viimeisenä pistäydymme Annen ateljeehen ja siellähän taiteilija itse oli paikalla. Kun kerroimme, että tunnemme kultakurkku-Visan, joka seurustelee Annen siskon kanssa - juttu lähti luistamaan ja ei nyt ihan tuntia, mutta melkein sen siinä turisimme. Toivotimme hyvät kesän jatkot ja kehuimme kovasti paikkaa. Suosittelemisen arvoinen kesäkohde!

Porissa majoituimme ja lähdimme iltalenkille Yyteriin. Sitä ennen kurvailimme tovin Reposaaressa ihastellen jälleen näiden rannikkokaupunkien somia puutaloalueita. Yyterissä uppouduimme rantahiekkaan ja kävelimme myös muovisia "pitkospuita" pitkin pidemmälle, jotta saimme hieman istumisen jälkeen kroppiin happea. Voi vain kuvitella, millainen määrä ihmisiä Yyterin rannoilla pötköttelee hellepäivinä. Takapenkkiläinen mutusti sämpylän Helmessä eli rantaravintolassa. (Terkkuja, Nurmijärvi.) 

Nyt on tämä päivä taputeltu ja painumme pehkuihin. Huomenna tapaamme takapenkkiläisen kummipojan perheineen ja ehkä matkalla Turkuun reitille tupsahtaa vielä joku ystävätärkin.