Retki Kiljavannummelle ja yhteiseloa 18 vuotta!

Eilen jatkoimme uusiin ulkoilualueisiin tutustumista ja ajoimme Nurmijärven Kiljavannummelle. Ajatuksena oli, että hakeutuisimme reiteille, joilla ei olisi runsain määrin väkeä. Onnistuimme siinä. Kiljavannummi on todella laaja alue ja muut reippailijat olivat harvassa. Alueella on peräti 35 kilometriä kunnan ylläpitämiä ulkoilureittejä.

Parkkeerasimme auton Kiljavan leirikeskuksen alueelle, josta aloitimme päivän retkemme. Leirialueella järjestetään lasten ja nuorten leirejä ja puitteet olivat kohdallaan. On saunaa, mökkiä, teltta-aluetta, nuotiopaikkaa ja upeat mäntyiset maisemat. Kivitaidettakin löytyi.

Kiljavannummen harju on ensimmäistä Salpausselkää ja se on syntynyt jääkauden vetäytymisvaiheessa. Heti alkumatkasta eteen sattui upea pirunpelto. Vaikuttavan näköinen ja mahtavan kokoinen kivikko.

Kiljavannummen maasto on todella vaihtelevaa: on tasaisia, leveitä reittejä ja metsäpolkuja, suoalueita ja kuivia kangasmaastoja. Osa metsää niin sakeaa, ettei läpi pääse ja osa puolestaan hoidettua kauniine aluskasvillisuuksineen. Syksyllä nummi on varmasti todella kaunis ruskan värikirjossa. Kiersimme Matkunsuon ja Matkunlammen. Patikointipolkujen varsilla oli pikkuruisia liikennemerkkejäkin...

Kilometrejä kertyi seitsemän ja vaikka kauempana kierteli synkkiä pilviä, säästyimme sateilta ja saimme nauttia auringonpaisteestakin. Noissa Kiljavannummen maastoissa kuski on aikanaa hiihtänyt kilpaa ja reitin varrelle sattuneella Kehityksen majalla (urheiluseura Rajamäen Kehitys) urheilumuistoja pukkasi pintaan. Jollekulle tunnusti joskus jopa hävinneensä, ihan pikkuisen tosin vain... :)

Kotiin ajelimme pikkuruisia kyläteitä ja Nurmijärven Perttulassa kuski totesi, että käydäänkö katsomassa - tuossa on hieno koski. Siispä U-käännös ja koskenpartaalle ihmettelemään.

Kuhakoski on Luhtajoen suurin koski, jonka korkeus on portaittain 16 metriä. Kallioilla näkyvät kivirakenteiden jäänteet kertovat, että muinoin paikalla on ollut mylly. Ja kyllä - ei vain yksi vaan neljä erillistä myllyä 1500-luvun alkupuolella! Lisäksi 1910-luvulla koskeen rakennettiin pieni voimalaitos, joka toimi 1950-luvulle saakka. Että sellaista historiaa sattui kohdalle!

Kosken reunoja ja vanhoja kivirakenteita pitkin pääsi helposti kuvaamaan kuohuja myös alhaalta käsin. Kyllä kannatti pysähtyä!

Tasan kahdeksantoista vuotta sitten, samanlaisena aurinkoisena päivänä, alkoi yhteinen elomme. Vajaan kolmen kuukauden kuluttua asuimmekin jo saman katon alla. Mitä sitä turhaan aikailemaan! Alkuvuosien tiuhan muuttotahdin jälkeen asetuimme aloillemme ja jo viisitoista vuotta on vierähtänyt yhdessä ja samassa osoitteessa.

Nyt ei päästy ulos syömään ja juhlistamaan merkkipäivää, mutta ihan parasta lähiruokaa oli kotonakin tarjolla: hirvipaistia ja jälkkäriksi mustikkapiirakkaa. Nam!

Lumeton talvi ja lämpöiset säät, siispä krookukset nostaa jo päät. Saapas nähdä, mikä on kukkien asento huomenna, kun pakkasta pukkaa... Sitkeitähän nuo tosin ovat.

Linlo, saari Kirkkonummella

Sininen taivas ja auringonpaiste - sellainen sunnuntai oli tänään. Ulkoilemaan siis! Pohdiskelimme, minne päin tällä kertaa lähtisimme tallaamaan ja tutkimaan meille tuntemattomia metsäpolkuja. Arpa osui Kirkkonummen Linlon saareen.

Saari olikin hieno kohde. Kuljimme polkuja, jotka pääsääntöisesti kiemurtelivat liki rantaviivaa. Meri saaren ympärillä näkyi käytännössä koko ajan. Ja korkeuserojakin löytyi yllättävän paljon. Metsäpolut nousuineen ja laskuineen tekivät jaloille hyvää! Tänään on ollut tämän talven oudoimmat näkymät, sillä maassa on hento lumipeite. Valkoista maata ei ole näinä talvikuukausina etelässä nähty!

Linlon saari kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja sen kalliot ja punertavat kallioseinämät olivatkin kauniita. On myös mukavaa, että reiteistä suuri osa on luonnontilaisia polkuja eikä liian hienoiksi rakennettuja metsäväyliä. Pari joutsentakin näimme. Linnut nousivat läheltä rantaa ja lensivät ylväästi liki meren pintaa.

Niin monesti ennenkin on todettu, että luonto rauhoittaa ja tekee keholle ja mielelle hyvää. Näinä aikoina, kun sisätiloissa tulee oltua tavallista enemmän, keuhkojen happituuletus on paikallaan. Ajoittainen tuuli kipristeli poskipäitä, minkä oikeastaan huomasi vasta auton lämmössä. 

Lumipeite paljastaa metsän pienimpienkin vipeltäjien reitit. Aika tasainen askelväli...

Eilen puolestaan piha oli kuin styrox-sateen jäljiltä. Oli ihan kummallinen hetki, kun aurinko oli juuri paistanut ja yht´äkkiä mahtava raekuuro valkaisi maan ja pihamaa oli täynnä valkoista pientä pimpulaa.

Huomenna "töihin" eli konttorihommat jatkuvat kotona - näinä hämmentävinä aikoina. Onneksi kotona on edes yksi työkaveri, jonka kanssa lounastaa ja höpötellä kahvitauolla. Vaikka onkin toisessa firmassa töissä! :)

Juhlaa, etätyötä, tanssia kallioilla..

Elämme erikoista aikaa. Me työikäiset puurramme kodeissamme etätöitä tehden ja yritämme pitää päivän rutiineista ja rytmeistä kiinni. Työasu on vaihtunut oloasuun, työpaikkaruokalaa ei ole, kaupassa saati muualla tuskin uskallamme liikkua ja uutisia seuraamme tarkasti. Eikä muutosta ole näkyvissä - pahimmillaan koronatilanne jatkuu kesään asti.

Onneksi ulkoilla voi ja onneksi takapenkkiläisen kiireisin työaika huipentui maaliskuun puolessa välissä järjestettävän journalistigaalaan. Oli todella viimeinen hetki järjestää nuo juhlat! Suurin onni on se, että mitään ikäviä koronan jälkiseuraamuksia parinsadan hengen tilaisuudesta ei ole kantautunut. Ja joskus sitä saa olla somana ihan työn puolesta! :)

Gaalassa oli huippuesiintyjät, lähetyksessä Apocalyptica, yksi menestyneimmstä suomalaisista yhtyeistä. WOW - olihan mökissä rytinää, kun sellot kajauttivat sointinsa ilmoille. Illallisella puolestaan vastapainoa tarjosi erittäin tyylikäs kokoonpano Visa Luttinen, Vallu Lukka ja Sani. Koskettimissa lisäksi sympaattinen Tuomas Kesälä.

Meillä on kotona nyt kaksi työpaikkaa - toinen yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Lounaalla "käymme" yhdessä ja iltapäivällä pidämme lakisääteisen kahvitauon. Tarkat käytännöt siis! Monien muiden lailla olemme viikonloppuna ja iltaisin ulkoilleet paljon. Viime viikonloppuna päätimme lähteä Sipoonkorven luonnonsuojelualueelle ja sinne ajaessamme luimme uutisen, jonka mukaan Metsähallitus kehottaa välttämään suosittuja ulkoilualueita, koska ne ovat ruuhkautuneet...! Suomessa metsät ovat ruuhkautuneet? No, eivät olleet. Parkkipaikalla oli paljon autoja, mutta niin on aina, jos säät suosivat. Ainakin me löysimme reitin, jossa vastaantulijat olivat harvassa.

On aina yhtä hämmästyttävää, miten paljon luonnosta löytyy katseltavaa ja hämmästeltävää. Mieli rauhoittuu aivan huomaamatta ja työasiat kaikkoavat mielestä. Sipoonkorvessa on useita erilaisia reittejä. Me suuntasimme Storsträskin poluille. Maa oli juuri ja juuri jäässä, joten kosteiden mättäiden yli ei kovin paljon tarvinnut hypähdellä.

Metsäaukeilla oli luonnon oma jääveistosnäyttely. Monikerroksisia ja -ulotteisia, ihmeellisiä jääteoksia näkyi siellä täällä. Aivan kuin lasitaiteilija olisi hiipinyt metsään taituroimaan mestariteoksiaan.

Koska tanssitunnit on peruttu, pistimme sambaksi jäkäläisellä kalliolla. Hieman ottivat tossut kiinni kallioon, mutta hauskaa oli!

Lähimetsissä puolestaan kävimme eilen reippaalla kävelylenkillä ja kaunista oli sielläkin. Löysimme jopa osittain uusia polkuja. Olemme onnekkaita, kun meillä on ihan valtavan hienot ulkoilumaastot aivan liki kotia. Tosin mustarastas oli tällä kertaa tuimana ja käkätti meille kovasti. Taisimme olla tipusen reviirillä...

Tässäpä niin sanottu integroitu puukaide. Ei paljon erota maastosta...

Onneksi olemme molemmat kotona ainakin toistaiseksi. Muutoin voisi vaikka mökkihöpertyä! Terveyttä ja hyvää oloa meille kaikille.

Tilanne päällä! ...ja muita museokokemuksia

Lauantaina teimme kolmen museon kierroksen, jonka aloitimme Päivälehden museosta. Tilanne päällä -näyttelyyn on koottu valokuvaaja Peter Janssonin uutiskuvia usealta vuosikymmeneltä. Yllättävää oli, miten monet kuvat ja uutistilanteet olivat muistissa oman mielen syövereissä.

Vuonna 2015 eläkkeelle jäänyt Jansson on työskennellyt lähes kaikissa tämän maan suurimmissa sanomalehdissä. Jo vuodesta 1974 alkaen hän on ollut mukana uutistilanteissa sekä kotimaassa että ulkoimailla. Kuvien aiheita löytyy laidasta laitaan - Estoniasta Niinistön häihin ja kaikkea siltä väliltä.

Päivälehden museoon ei peritä mitään sisäänpääsymaksua ja sen pysyvä näyttely suomalaisen median historiasta on hienosti koottu. Mainio kohde.

Seuraavaksi vuorossa oli Sinebrychoffin taidemuseon näyttely: Albert Edelfelt ja Romanovit, jossa on esillä Edelfeltin vähemmän tunnetuja, Venäjän keisariperheeseeen liittyviä taideteoksia. Tärkein näytillä oleva taideteos on kauan kadonneeksi luultu Suuriruhtinaat Boris ja Kirill Vladimirovits lapsina. Teos on näytillä Suomessa ensimmäistä kertaa. 

Sinebrychoffin museo on jo itsessään arvokas ja näkemisen arvoinen 1900-luvun alkupuolen yksityiskoti ja tehtaankonttori. Prameat antiikkihuonekalut, kattomaalaukset ja -kruunut, raskaat verhot, taideteokset, näyttävät tapetit, arvokkaat koriste-esineet - siinäpä ihailtavaa kerrakseen.

Bottalla nautitun lounaan jälkeen poikkesimme vielä Helsingin Taidehalliin. Käsityötaiteilija Anu Tuomisen teokset ovat valloittavia, mielikuvituksellisia, hauskoja ja saavat hyvälle tuulelle.

Taiteilija käyttää materiaaleina mm. kirppiksiltä löytämiään tavallisia esineitä ja loihtii niistä yllättäviä ja ilahduttavia teoksia. Lisäksi tämän päivän teema, kierrätys, toteutuu esimerkillisesti hänen käsitöissään ja taideteoksissaan.

 

Myös rikkinäiset lautaset ja vanhat, kuluneet harjat tai vaikkapa nahkakengät saavat taiteilijan käsissä uuden elämän ja uusia merkityksiä. Mahtavia oivalluksia!

Huomenna tänään on eilen oli oikea hyvän mielen taidenäyttely! Ja museokortti on loistava keksintö!