Rakkakiveä, rokkasumua ja ruskavarpuja

Lähdimme pienelle piipahdukselle Pyhätunturin poluille. Ajoimme auton hotellin parkkiin ja ajattelimme haukata hieman happea. 10,5 km myöhemmin (puolet nousua) takapenkkiläinen mietti, että onko tässä itsensä rääkkäämisessä mitään järkeä...? No, onhan siinä sitten lopulta.

Puolivälissä Karhunjuomalammelle kuski kysyi, mennäänkö ylös Tsokkaan vai lammelle? Vilkaisu ylös rokkakivirinteeseen ja vastausta ei tarvinnut miettiä - suunta Karhunjuomalammelle. Liekö helpompi, mutta ainakin loivempi reitti. Retkeilijöitä oli todella vähän tänään liikkeellä. Samoin meillä oli todella vähän eväitä mukana. Kuka yllättyy?

Koska Isokurun reitti on poikki edelleen rappujen uusimisen vuoksi, palasimme takaisin samaa reittiä. Siinä reippaina tassutellessamme, kuski kysyi, mennäänkö ylös Tsokkaan vohvelille? Haaste on heitetty! Sinne siis. Ei mittään tolkkua, mutta sitkeästi takapenkkiläinen nosti tossua toisen eteen ja sadatteli mielessään. Ja kuitenkin, joka kerta maisemia katsoessa valtasi hyvä mieli. Suomen luonto. Eipä juuri nyt harmita, ettei päästy Eurooppaan tänäkään kesänä. 

Pyhätunturilla maassa on jo ruskan värejä. Johtunee kuivuudesta. Ylös kivutessamme tuntui kuin olisimme saapuneet pilvien rajaan. Sen verran sankka oli sumu ja ilmankosteus näyttikin tänään olevan 100 %. Ei kuitenkaan satanut ja hyttysen ininääkin kuului vain, kun oli paikallaan pidemmän tovin. Aivan uskomaton tuuri öttiäisten suhteen. Niin paljon niistä on tänä kesänä kirjoitettu.

Ylös, ylös, ylös. Rakkakiveä toisen vieressä. Eikä Tsokkaa näy. Ja kun lopulta näkyi, takapenkkiläinen oli varma, että se on vain kangastusta. Vain vohveli voi retkeläisen pelastaa. Ja munkki. Ja pala pizzaa. Ja pullo limua. Alaspäin laskeuduimme osin laskettelurinnettä ja osin ihan tietä pitkin. Onhan se joutuisampaa, mutta koville joutuvat jalat siinäkin puuhassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt saunan jälkeen olo on - no, aika mahtava!

Kipaistiinpa Kiilopäälle!

Mainitsinko juuri eilen, että meillä on tapana lähteä "hieman piipahtamaan ja vähän katsomaan" polkuja johonkin suuntaan? Ja miten se suunta onkin aina ylöspäin? Ja miten se ei milloinkaan ole mikään piipahdus vaan "sisulla loppuun asti, vaikka hampaat irvessä" -tyyppinen puristus? Kävikö näin myös tänään? No, tottakai kävi! Takapenkkiläinen pinnisti ihan pelkällä sisulla Kiilopään huipulle.

Lähdimme lasikuutiostamme aamupäivällä ja poikkesimme kylälle ostamaan takapenkkiläiselle paidan, joka vielä yön yli nukuttuakin tuntui ostamisen arvoiselta. Makutuomari-kuski jäi odottamaan autoon, mutta eipä haitannut - paikallisia makutuomareita oli rivissä kolmin kappalein. Paita todettiin hyväksi ja pirteäksi. Siispä rahat tiskiin ja menoksi. Vielä kummipojalle Poriin postikortti ja sitten poikkeamaan Kiilopäälle - sinne Suomen Ladun paikkaan. Nooo, koska nyt sinne mentiin, niin lähdettiin myös hieman katselemaan, että miltä se polku sinne ylös näyttää. Polku hyvä, töppyrän huippu - no, kaukana. Sen verran kivuttiin ylöspäin, että lasikuutiot näkyivät parin tunturinlaen takana.

Ja kun nyt puoleen väliin päästiin, niin katsottavahan se oli vielä vähän. Varsinkin kun sitkeä mummeli sauvoi ihan kannoilla. Jos mummeli, niin kyllä minäkin, tuumi takapenkkiläinen. Jalkavaivaisia molemmat - kävi ilmi. Ja niinhän siinä tietenkin kävi, että sisulla puskettiin ylös asti. Huipun lähestyessä tuuli yltyi samaa tahtia. Veti jo lievään etukenoon...

Tulipahan valloitettua Kiilopääkin ja tanssiksihan se silloin pistää! Avarat oli tanssitilat tällä kertaa ja ystävällinen herrahenkilö otti kuvat. Kyllähän se taas kannatti. Ruumiillinen rääkki nimittäin. Ihan henki salpaantui - ei vain tuulesta - vaan myös uskomattoman kauniista Lapin maisemista. Kyllä Suomi on upea maa ja Lappi aivan ainutlaatuinen.

Matka alaspäin ei välttämättä ollut helpompi, mutta joutuisampi kuitenkin. Takapenkkiläisen jalat eivät loppumetreillä meinanneet kantaa ollenkaan, sen verran hapoille pikku pyrähdys pohkeet veti. Mutta kotimatkalla pysähdyimme Luostolle poronkäristykselle ja jälkkäriletulle ja jopas jalka nousi taas!

Nyt olemme jo takaisin Pyhällä ja saattaapi olla, että kuski menee huomenna marjametsään ja takapenkkiläinen kaivaa kirjan esiin, vetää villasukat jalkaan, sytyttää kynttilät ja ihan vaan pötköttelee.

Jaksaa, jaksaa! Kaunispää - Iisakkipää - Saariselkä - Kaunispää

Aamu valkeni erittäin sumuisena. Pelkkää harmaata sumumassaa joka puolella. Ei näkynyt ikkunoista eilisistä maisemista häivähdystäkään! Huikeita sääeroja on saatu todistaa lasikuutiostamme. Aivan kuin ikkunaruutujen takana vaihtuisi luontotaulu muutaman tunnin välein. Päätimme odottaa tovin sään selkeytymistä ja kipusimme Kaunispään kahvilaan lounaalle. Eiliset avarat maisemat olivat tipotiessään. Päätimme lähteä turvallisille, merkityille reiteille.

Näköalatornistakaan ei käytännössä nähnyt minnekään. Jos tiukasti tihrusti silmiä, saattoi kivikirjoitusten seasta nähdä esim. tekstin Iisalmi. 

Lohisopan jälkeen palasimme lasikuutioomme, vaihdoimme vaelluskengät ja laitoimme lämmintä asua päälle. Päätimme laskeutua kylään ja lähteä sitä kautta ikkunamaisemamme horisontissa siintävää Iisakkipäätä kohti. Ensin alas ja sitten ylös. Huh. Liikumme UKK:n kansallispuiston alueella ja täytyy sanoa jo näin pienellä raapaisulla, että kyllä on hieno kansallispuisto. Jyrkän nousuosuuden jälkeen reitti vaihtui mukavan loivaksi ja kumpuilevaksi. Tai ehkä enemmänkin petollisen loivaksi. Tuntui, että huipulle ei pääse koskaan (siis takapenkkiläisestä tuntui). Onneksi taukopaikkojakin löytyi. Ensin kylästä ja sitten Iiisakkipään laelta. Vohvelikahvilasta ei puuttunut kuin vohvelit ja kahvit. Ja myyjä.

Huipulta pääsimme alas suhteellisen mukavaa polkua pitkin. Jännä, miten puuraja tulee tuntureilla liikkuessa selkeästi vastaan. Alaspäin tultaessa on ensin tunturikoivua, vaivaiskoivua ja vähitellen metsäpuita. Takapenkkiläinen oppi tänään, että vaivaiskoivu onkin enemmän varvikon näköinen, pienilehtinen, melkein maata pitkin kasvava puu ja tunturikoivu on pensasmainen, enemmän leveyttä kuin korkeutta kasvava puu. Vaivaiskoivu on sekoittunut tähän asti täysin tunturikoivuun. Kanervan väri on juuri nyt syvä ja kaunis. Tänään näimme myös onnekkaasti harvinaisen valkoisen kanervan. 

Iisakkipään huipulta näkyy kauas kansallispuistoon ja Venäjällekin asti. Pyhään verrattuna on erilaista ja mukavaa se, että maisemat ovat niin avarat. Tuntureita puineen siintää niin kauas kuin katse kantaa ja sinisen eri värit vaihtuvat kauniisti. Loppumatkasta vastaan tuli vielä suht´ syviä kuruja ja kirkasvetisiä tunturipuroja.

Takapenkkiläinen puski viimeisen kilometrin kylään pelkällä sisulla ja sillä ajatuksella, että pian saadaan jotakin energiaa sisuksiin. Karkkia, pullaa, pizzaa, jäätelöä, limpparia - ihan mitä vaan tänne ja äkkiä! No, ei ihan koko herkkulistaa tarvittu. Mutta aika vähissä olivat mehut ja energiat kropasta. Meillä on sellainen kummallinen tapa lähteä "vähän piipahtamaan jossakin lähellä" ilman eväitä. Kuski kyllä kysyi aiemmin, että mennäänkö Iisakkipäälle asti ja tottakai, kun jo ihan (melkein) liki ollaan, niin mennään. Kylässä apu oli lähellä Lapland Hotelsin muodossa. Hotellissa oli muuten tosi ystävällinen palvelu. Cappucinot, Cocista ja jätskiannokset hillalla ja kinuskikastikkeella. Niillä eväillä jaksoimme nousta puolentoista kilometrin matkan takaisin kotiin. Nyt on saunottu ja voidaan rauhassa elvytellä tassut huomisen retkiä varten. Huomenna on edessä myös körryyttely takaisin Pyhälle.

Saariselkä, Kaunispää: ukkosmyrskyä!

Aamu Pyhällä: lämmintä 25 astetta ja jotakuinkin pilvetön taivas. Poro-pöhköjä maanteillä yllin kyllin. Vajaan 200 km:n matka Saariselälle alkoi. Pysähdyimme kahvitauolle Tankavaaraan ja siellä päivysti melkein valkoinen pororoo.

Saariselän majoitukseen sai kirjautua sisään klo 16 ja niitä aikoja saavuimme parahiksi perille tehtyämme loppumatkasta koukkauksen Kiilopäälle. Aika paljon porukkaa oli Suomen Ladun ylläpitämässä paikassa. Arctic Glass Cube eli Lasikuutio on majapaikkamme. Ja minkälainen paikka onkaan! Aivan mahtavat maisemat Kaunispään rinteeltä kaukaisuuteen.

Tämän päivän reippailu-urakaksi otimme "patikoinnin" kylään ruokailemaan, reilut puolitoista kilometriä alamäkeä. Ja takaisin tietysti pelkkää ylämäkeä! Pieni kierros kylillä ja takaisin kylän reunalla ensimmäiseksi bongaamaamme ravintola Kaltioon. Hyvä ruoka, josta ei rasvaa & suolaa puuttunut ja viipyilevä henkilökunta - keskimäärin kelpo suoritus siis.

Massut täynnä käristystä ja jälkkärijäätelöä lähdimme tarpomaan takaisin. Joskus elämä on pelkkää ylämäkeä - onneksi tovin vain. Tarpominen teki myös hyvää pitkän ajoreissun jälkeen. Nousimme aivan Kaunispään huipulle. Taivaanrannassa alkoi pilkottaa tummia pilviä ja intiaanin lailla takapenkkiläinen aisti ja haistoi, että sade lähestyy. Jukranpujut, millaisen luontonäytelmän saimmekaan! Ukkosrintama nousi melkoisella vauhdilla ja jyrinällä.

Kaunispään huipulla kännykkäkamerat räpsyivät. Väkeä oli kertynyt nousevaa myrskyä katsomaan. Osa uskaltautui näköalatorniinkin. Sieltä pysyimme visusti pois. On tuoreessa muistissa Porissa lähelle iskenyt salama. Aikamoisen luontodokumentin saimme teemalla ennen ja jälkeen sateenkaaren. Toisaalta myös aika tehokas muistutus siitä, miten nopeasti sää voi tunturissa muuttua. Helle vaihtui myrskyksi melkein silmänräpäyksessä. Kirmaisimme pikaisesti kuutioomme ensimmäisten, raskaiden pisaroiden jo ropistessa.

Tuuli oli varmasti myrskylukemissa aivan hetkessä, vettä tuli kerralla sankasti, salamat näkyvät edelleen puolen yön aikaan taivaanrannassa. Mitä sitten seurasikaan? Aivan mahtavat sateenkaaret ja näytti, että ne lähtivät liikkeelle aivan majapaikkamme tuntumasta. Tämä ilta on ollut hieno elämys ja istuimme sängyn reunalla taivaalle ja luontoon tuijotellen liki kahden tunnin ajan.

Yhtä nopeasti kuin myräkkä nousi se myös haihtui ja hiipi horisonttiin. Illan aikana sama maisema on näyttäytynyt kuin postikorttikokoelmana. Auringonpaiste, myrskytuuli, sade, sateenkaaret, usva, kaunis iltarusko ja lopulta sinisen eri sävyt. Emme olisi voineet tulla parempaan aikaan. Luonnon ihmeellinen näytelmä tuli koettua. Nyt täytyy malttaa painua pehkuihin siitä huolimatta, että elävää maisemataulua voisi tuijotella vaikka läpi yön.