Siida-museossa, Inarinjärvellä ja ulkomailla!

Paljon ehdimme tänään Inarissa ja vähän ulkomaillakin - Norjassa. Suomen saamelaisten kansalaismuseo Siida on kävelymatkan päässä hotellilta ja aloitimme päivän museovierailulla. Kiersimme pari valokuvanäyttelyä, katsoimme 15 minuutin filmin revontulista ja tutustuimme museon perusnäyttelyn, josa on laajasti kerrottu saamelaisten historiasta. 

Ulkomuseon alueella on vajaan kilometrin mittainen reitti, jonka varrelle on siirretty saamelaisten alkuperäisten pihapiirien rakennuksia, kullanhuuhtojan mökki ja huuhdontapaikka, eläimille rakennettuja suojia ja metsästysansoja jne.

Museon näyttely oli laaja ja perusteellinen, mutta meidän kumpaisenkin silmille visuaalisesti levoton. Pinnat ovat kiiltäviä ja yksityiskohtia on valtavasti. Ei oikein tiennyt, mihin silmänsä laittaisi tai keskittyisi. Mutta kaiken kaikkiaan käymisen arvoinen paikka ehdottomasti.

Siidan jälkeen kävelimme takaisin hotellille pikaiselle poronkäristykselle ja sen jälkeen hurautimme autolla takaisin museon viereen, josta lähti Inarijärven risteilyalus. Autolla sen vuoksi, että vesisadetta oli luvassa. Mutta eipä todella satanut. On ollut painostavan kuuma päivä, illallakin vielä + 23 astetta. Inarijärven risteily kesti 2,5 tuntia ja maisemat olivat hienot, mutta yllättävän vähän risteilyn aikana kerrottiin Inarijärven alueesta ja saarista. Hienoa oli nähdä Inarijärvi ja Ukonsaari, jonka kiersimme. Ja onhan aika huikeaa ajatella, että aikanaan näille järvien saarille on haudattu ihmisiä.

Risteilyn jälkeen tuumailimme tovin, mitä tekisimme ja päätimme ajella Karhunpesänkiven kahvilaan lätyille. Ne jäivät eilen väliin, kun kahvila oli juuri menossa kiinni. Tilane paikattiin tänään, mutta karhunkoloon emme enää rappuja kivunneet! 

Sitten oli jälleen mietinnässä, minne päin nenut laitetaan ja aivan ex tempore päätimme ajella saman tien Utsjoelle. Täällä asti kun ollaan, ei reilut sata kilometriä merkkaa mitään. Metsät ja maastot kävivät jännän näköisiksi, kun aluskasvustoa ei ole juuri lainkaan ja puut ovat sitkeitä käppyröitä. Aivan kuin maapohjat olisi lakaistu puhtaiksi ja jäljelle olisi jäänyt vain matalaa varvikkoa. Nyt näkyi jo vaivaiskoivujakin. Järviä ja jokia on paljon ja kaikki vedenpinnat heijastelivat taivaan värejä värähtämättä - pinnat täysin tyynenä. Vaarat ja tunturit siintävät aina kauniin sinisävyisinä horisontissa ja aurinko paistaa myöhään iltaan asti. 

Norjan ja Suomen yhdistävä Saamen silta ylittää komean Tenojoen, jonka sivujoki puolestaan 60 kilometrin mittainen Utsjoki on.

Sillan läheisyydessä porolainen odotti joukkuetovereita lentopallokentällä. Olisivatko olleeet karanteenissa Norjan puolella...?

Utsjoeltahan oli pakko piipahtaa myös Norjan puolelle. Heti, kun raja vaihtui, alkoi sade! Niin ne sadekuurotkin kulkevat valtionrajojen mukaan. Pohjoiseen piti mennä, että sade-ennuste toteutui. Tovin verran kuurosta ropisi vettä ja samalla tuulilasin öttiäiset saivat kyytiä. Utsjoella olivat liikkeelä mäkäräiset, jotka eivät vielä liiemmälti ole vaivanneet. Kaamasentiellä kuuntelimme Junnu Vainiota ja Matkalla pohjoiseen -biisistä saimme koko päivän kestäneen korvamadon. 

Utsjoen retkeltä olimme takaisin hotellilla ennen kahdeksaa. Kävimme vielä hakemassa paikalliskaupasta jätskit ja treffasimme karvaiset kaverimme kylillä. Samat tyypit yrittivät myös saada majoituksen hotellin sisäpihan huoneistoista.

Hotellimme on aivan Inarin keskustassa, jota kovaa vauhtia kohennetaan. Keskusta tarkoittaa tässä tapauksessa muutamaa kauppaa, hotellia ja majoituspaikkaa kadun toisella puolella, vastapäätä hotelliamme. Majapaikkamme takapihan näkymät ovat aika upeat - kuvat on otettu iltayhdeksän aikaan.

Huomenna porhallamme takaisin Pyhälle yhdeksi yöksi ja sen jälkeen matka jatkuu länsirannikkoa pitkin alaspäin.