Inariin Tankavaaran, Saariselän Kaunispään ja Karhunpesäkiven kautta

Takapenkkiläinen on tällä hetkellä pohjoisempana kuin koskaan aiemmin - Inarissa. Kuski puolestaan on reissannut täällä(kin) lapsuudessaan, mutta kovasti on kuulemma esim. Saariselän kylänraitti muuttunut ja rakennuksia noussut entiseen verrattuna. Matkan varren etappejamme oli mm. Tankavaaran kultamuseo ja sitä ympäröivä alue. Museossa on kerrottu sekä Suomen että muiden maiden kullankaivuun historiasta. Kullanhuuhdontaankin olisi ollut mahdollisuus, mutta sen jätimme väliin. Villin lännen kylän jälkeen löysimme ravintolan, joka ei ulospäin ollut kaksinen, mutta lounaalla tarjottu jauhelihakeitto oli niin hyvää, että kuski pyysi santsilautasen. Ja kokki tykkäsi!

Saariselällä ajoimme läpi kylän, joka on kehittynyt jo varsin laajalle alueelle ja vaikuttaisi siltä, että majoituskapasiteettia on runsaasti. Vaikka olisi kuinka pieni kyläpahanen, jokaiseen pizzeriaan, kebab-paikkaan, ravintolaan ja nakkikioskiin näyttää riittävän väkeä. Ennen Saariselkää pyörähdimme Kiilopään juurella Suomen ladun majoituspaikan edessä ja siellä pyöri patikoijaa, pyöräilijää ja turistia ruuhkaksi asti. Kaunispään laella kävimme limpparilla ja munkilla. Kuski muisteli lapsena Saariselällä syömiään makoisia munkkeja - tämän päiväiset eivät kuulemma ihan yltäneet samaan. Kaunispään huipulta avautui upeat ja avarat näkymät. Mopoilijoitakin on yllättävän paljon pöristelemässä näin ylhäällä pohjoisessa.

Kaunispään näköalatornin juurelle oli taiteiltu kivisiä nimikirjoituksia.

Inarissa on todella hienosti pidetty huolta ulkoilureiteistä ja ne on merkitty selkeästi. Kylältä pääsee suoraan luontopoluille tai sitten autoillen esim. läheiselle Jäniskosken riippusillalle, jonne alkuillasta ajelimme. Nyt on sitten hyttysiä! Sen totesimme heti, kun parkkeerasimme auton kosken läheisyyteen. Siispä untuvatakki muuntui untuvalakiksi. Eihän sitä hyttysverkkohattua kannata mukana kuljettaa...

Koskella käynnin jälkeen otimme vielä suunnaksi Karhunpesäkiven, joka olikin jännä paikka. Ja taas löysimme itsemme tarpomassa rappusia ylös, ylös ja ylös. Karhunpesävaara on 230 metrin korkeudella ja sen laelta ihastelimme jälleen upeita Lapin maisemia.  Hieman tietoutta: Karhunpesäkiven ympäristössä kasvaa Fennoskandian vanhinta mäntymetsää. Mäntyjen keski-ikä on 400 vuotta ja osa puista on jopa 700 vuotta vanhoja. Maasto on todella kivikkoista ja suuria siirtolohkareita on vieri vieressä. Vesistöjen rannat ovat erikoisen näköisiä rakkakivineen.

Karhunpesäkivi puolestaan on siirtolohkare, jonka sisällä on parimetrinen onkalo eli tafoni. Tarinan mukaan onkaloon oli aikanaan hakeutunut mies talvimyrsky-yönä suojaan ja huomannut vasta aamulla nukkuneensa mesikämmenen vieressä. Tafoni on saanut alkunsa jo ennen jääkautta ja se on onkaloon rapautumalla syntynyt kolo. 

Karhunpesäkiven onkaloon ei huonopolvinen helpolla pääse. Ähinän ja puhinan jälkeen takapenkkiläinenkin kaivautui koloon.

Huomenna tutkailemme säätilannetta ja saattaapa olla, että löydämme itsemme Inari-järven risteilyltä. Tänään piti sataa vaan eipä satanutkaan! Toivottavasti huomenna on samanlainen tuuri.