Lingenistä luostarin rauhaan Fuldaan (398 km)

Tänään on porhallettu sekä pikku kyläkujia että moottoriteitä. Päätimme poiketa matkalla Arnsbergin vanhaan kaupunkiin ja tutustua sen linnan raunioihin. Pienoisen ylämäkikävelyn jälkeen pääsimmekin raunioiden lähelle ja oi, miten kauniit näkymät ylhäältä olikaan. Ja mtkä ruusuistutukset! Ihan muina kukkaistyttöinä ja -poikina poseerasimme ruusunkukkien keskellä. Kuten muuallakin näissä vanhoissa kaupungeissa - talot ovat somia ja pihat pieteelillä laitettuja. Tämäkin nykyisin noin 75.000 tuhannen asukkaan kaupunki on ollut olemassa jo 1200-luvulta lähtien 

Vanhoissa kivitaloissa toimii tänä päivänä ihan moderneja liiketiloja. Tänäänkin tosin ihmettelimme, miksi ihmisiä näkyy niin vähän ja etenkin sitä, että suurin osa ravintoloista ja kahviloista oli kiinni. Ehkä sille on jokin järkevä selitys olemassa. Tosin auki olleen kahvilan tätikään ei osannut asiaa valaista. Joka tapauksessa takapenkkiläinen sai taivaallisen hyvää gulassikeittoa ja kuski valtavan jäätelöannoksen. Niillä pärjäsimme taas eteenpäin.

 

Arnsbergin vanha kaupunki oli poikkeamisen arvoinen. Sen jälkeen suhautimmekin joutuisasti majapaikkaamme Fuldaan, koska poikkeuksellisesti hotellin vastaanotto meni kiinni jo klo 19.30. No, huh huh. Pukkasi hikeä pintaan entistä enemmän, kun tajusimme, että parkkipaikka on kyllä jotakuinkin linnuntietä kiinni majapaikassa, mutta korkeuseroa on ihan reippaasti ja perille johtavat vanhat kiviportaat. Onneksi otimme vain tärkeimmät tavarat mukaan, kun lähdimme tarpomaan vastaanottoa kohti. Majapaikkammehan siis on luostari Kloster Frauenberg. Mukava respan täti oli heti tilanteen tasalla ja yritti ystävällisesti saada kerrottua englanniksi, miten mopedilla pääsee lähemmän hotellia. Kaikki selviää, kun käsillä tarpeeksi huidotaan ja lopuksi todetaan, että okei, okei. Oikein mukava ja avulias rouvahenkilö oli hän. Siispä kuski tarpoi kiviportaat takaisin parkkipaikalle ja pian mopon pörinä jo kuuluikin lähempää. Eikä ole muuten maisemissa moittimista täälläkään!

Luostarin vieressä on kaunis puutarha, jossa eri väriset kukkaset kukkivat nyt kauneimmillaan. Myös hyötykasveja näytti olevan ja pari kovin äänekästä ankkaa, jotka selkeästi pyysivät namipaloja. Hirmuinen käkätys kävi, kun ei turistilta löytynyt mitään pupellettavaa! Ai niin - ei kastuttu tänään, vaikka kerran ehdimme jo sadevaatteetkin päälle pukea. Huomennahan me sitten hurautamme Regensburgiin ja sen jälkeen pistämme mopon parkkiin viideksi päiväksi ystävämme majatalossa Berchtesgadenissa. Tai no ainakin hetkeksi parkkiin. Sattuu se majatalon isäntäkin nimittäin olevan mopedimiehiä. Mutta nyt toivotamme ruusuisia unia!

Saksa-Hollanti-Saksa, piipahdus Bourtangessa

Bremenistä jäi mukava mielikuva, mutta aamulla suuntasimme jäälleen kohti uutta kohdetta. Ensin matkaomaisuus mopon päälle ja sitten menopeli käyntiin. Suuntanamme oli tänään yksi tämän matkan ehdottomasti odotetuimmista kohteista, Bourtange-linnoitus Hollannissa, joten valtiokin ehti vaihtua tämän päivän aikana.

Lehtiartikkeli vai tv-dokumentti - tarkkaa muistikuvaa ei ole enää siitä, milloin ja mistä pistimme ensimmäisen kerran merkille Bourtange-linnoituksen. Joka tapauksessa siitä on useampi vuosi ja sattuneesta epidemiasyystä, emme ole päässeet aikaisemmin alueeseen tutustumaan. Nyt sovittelimme tämän visiitin aikatauluihimme. Loppumatka linnoitukseen taittui vihreää tunnelia pitkin.

Bourtangen linnoitus on rakennettu 1500-luvun lopulla ja sitä käytettiin vuoteen 1851 asti. Niin sanotun Bastionjärjestelmän mukaisesti rakennettu linnoitusmalli kehitettiin Italiassa ja se korvasi keskiaikaiset linnat, jotka eivät soveltuneet tykistösodankäyntiin. Bastionjärjestelmässä puolustus perustuu vahvaan tykistöön ja linnoitusalue on suunniteltu tarkkaan pohjakaavaan (lähes kuin tähti), jolloin alueen eri osat voivat osallistua toistensa puolustustaisteluun. Nämä linnoitukset olivat keskiaikaisia linnoja matalampia, mutta vallihautojen avulla tarpeeksi korkeita, jottei niitä voinut esim. rynnäköimällä vallata. Paikan päällä linnoituksen tähtimallia ei juurikaan huomaa, jos sitä ei tiedä. Sakaria kyllä näkyy siellä täällä, mutta koko komeus paljastuu ilmakuvissa parhaiten. 

Tänä päivänä alue on kuin pysähtynyt 1750-luvulle. Alueen vanhin talo on Kapteenin maja, rakennettu vuonna 1661. Talon sisällä on pari asuinhuonetta mallintamassa elämää 1740-luvulla. Alueen pienessä synagogassa puolestaan  järjestetään edelleen muutaman kerran vuodessa juutalaisten kirkollisjuhlia. 

Kaikki oleelliset rakennukset ja vähäiset palvelut ovat keskittyneet torin ympärille. Ravintoloita oli vain muutama, joitakin käsityöliikkeitä samoin. Takapenkkiläinen olisi saattanut jopa ostaa muutaman taulun, mutta himpskatti, kun on hankalaa shoppailla moporeissulla. Ei viitsi peltisiä (!) tauluja ruveta sivulaukkuihin taittelemaan.

Oletimme, että alueella olisi paljon enemmän turisteja ja hälinää. Kyllä ihmisiä oli, mutta ei minkäänlaista massaturismia ainakaan näin tavallisena arkipäivänä. Alue itsessään on todella kaunis ja käymisen arvoinen. Pikkuruiset tiilitalot kapeiden kivikatujen varsilla ovat todella soman näköisiä. Kukat ja ruusut koristavat ovenpieliä ja huoliteltuja pihoja. Bourtangen alueella tosiaankin myös asutaan ja aivan keskellä linnoitusta oleviin pihoihin ja ikkunoihin taatusti turistit kurkkivat, mutta toisaalta - idyllinen ympäristö korvaa kaiketi senkin. Asukkaita on noin 450.

Linnoitusretken jälkeen matkamme jatkui takaisin Saksan puolelle pieneen Lingen-nimiseen kaupunkiin, jossa yövymme ennen huomista taivalta. Ja silloinhan tie vie Fuldaan. Miltäköhän siellä näyttää? Voi olla, ettei huominissa paljon seikkailla muuta kuin mopedin päällä. Pikkuisen sateista keliä on luvattu, mutta senpä näkee sitten huomenna. Ensin uinumme!

Hansakaupungista toiseen matka käy!

Eilen Lyypekissä, tänään Bremenissä. Keskiaikaisia, tärkeitä hansakaupunkejä kumpainenkin. Näillä Saksan kaupungeilla on niin pitkä ja monisyinen historia, että jokainen etappi tuntuu olevan syvällisen historian oppitunnin arvoinen. Tällainen mopoturisti raapaisee vain pintaa, mutta toisaalta on aika huikeaa miettiä, kuinka esim. suuri osa näistä tiellemme sattuvista punaruskeista tiilitaloista on ollut olemassa jo satoja vuosia. Jokaisella vuosisadalla ihmiset ovat tarponeet näitä samoja seutuja. On sodittu, eletty rauhassa, rakennettu omaa elämää. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. Tekniikka ja olosuhteet kehittyvät, mutta ihminen inhimillisyyksineen pysyy ennallaan. Tällaisia ajatuksia täällä alkaa mieleen nousta, kun katselee upeita rakennuksia, huoliteltuja puutarhoja, vilja-, maissi- ja auringonkukkapeltoja. Ja kyllä - edelleenkin Saksassa hyvät tavat ovat kunniassaan ja suomalainen introverttikin aivan kuin huomaamattaan hymyilee ja tervehtii kylänraitilla kukkapuskien takaa kurkottelevaa rouvaa tai piha-aidan kimpussa häärivää herrahenkilöä. Ja sama hotellin aamiaisella. Jokaista tervehditään. 

Tänään ajelimme pitkin kauniita vehreitä teitä, joita olemme kehuneet ennenkin. Puut muodostavat tien ylle vihreän katon, joka muovautuu tunneliksi rekka-autojen huristaessa oksien alla. Välillä aurinko pilkottaa somasti puiden välistä.

Kun aurinko meni pilveen, pysähdyimme laittamaan pitkähihaiset paidat takkien alle ja kuinkas ollakaan - tuntui siltä kuin meitä tarkkailtaisiin... Utelias, ystävällinen lehmähän se siellä tuijotteli suurilla silmillään. Päivää lehmä. Suomesta ollaan, ei hätää.

Hotelliin pääsimme onneksi kastumatta, mutta melkein saman tien alkoikin vettä ropisemaan. Tovi lepoa hotellissa, jotta sade hieman laantui. Sitten kulman taakse raitsikkapysäkille. Hotellin respassa neuvottiin, että lipun voi ostaa vaunusta. Juu, voi. Ihan heti ei vain auennut lippuautomaatin sielunelämä, mutta kuin supersankari konsanaan, herrahenkilö selän takaa huomasi turistit pulassa ja riensi auttamaan. Suit sait ja naputi nap - piletit olivat hyppysissämme. Kiitos herra sankariherra!

Bremenin vanhassa kaupungissa katsastimme Böttcherstrassen. Vain noin 100 metriä pitkä katu on varsin omintakeinen ja kuuluisa epätavallisesta, kokeilevasta arkkitehtuuristaan. Katu on kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä ja sen varrella olevat talot on rakennettu 1922 - 1931 välisenä aikana. Nyt pikku kadun varrella näytti olevan erilaisia käsityö-, koru- ja taideliikkeitä ja yksi hotellikin. Eriskummalliset, tosin hyvin miljööseen sopivat, talot rakennettiin Ludwig Roseliuksen aloitteesta. Ja Roselius oli se kaveri, joka patentoi kofeiinittoman kahvin kehittämisen vuonna 1906. Ettäs tiedätte!

Vanhasta kaupungista löytyvät tietenkin täälläkin raatihuone, toriaukio, katedraali jne. Raatihuone on rakennettu jo 1400-luvun alussa ja se kuuluu UNESCO:n maailmanperintölistalle. Samaan joukkoon kuuluu myös Bremen Roland -patsas. Roland ei ole oikea historiallinen henkilö, vaan kuvitteellinen sotasankari, josta etenkin keskiajalla on kerrottu paljon suosittuja tarinoita. Pyhän Pietarin kirkkoa puolestaan rakennettiin 1000-luvulta 1200-luvulle. Ja nämä rakennukset ovat yhä olemassa ja käytössä. Onhan se huimaa!

Bremenin kaikkein vanhin osa on Weser-joen vierellä oleva Schnoor-kortteli. Korttelin iäkkäitä pikku taloja on pyritty säilyttämään ja niitä kunnostetaan ahkerasti. Vanhimmat rakennukset ovat 1400-luvulta ja korttelissa on tänä päivänä kahviloita, putiikkeja, ravintoloita jne. Kadut ovat suurelta osin kapoisia ja joissakin kohtaa edes toista jalankulkijaa ei pysty ohittamaan vaan kujilla on liikuttava vuoronperään. Tämä kortteli oli kyllä varsin soma. Ja muutenkin Bremen jotenkin viehätti enemmän kuin Lyypekki. Kävimme Schnoorissa ruokailemassa ja avoinna olevan ruokapaikan löytäminen olikin haastavaa. Nimittäin uskomatonta kyllä, tämän kokoisessakin kaupungissa lähes kaikki paikat ovat kiinni jo klo 19. Perin kummallista!

Saksassa on muuten maskipakko tai ainakin suositus mm. julkisissa kulkuvälineissä. Muutoin maskeja ei kovin paljon näe. Paitsi tunnollisilla nallekansalaisilla!

Nuokin nallet somistivat yhtä Schnoorin korttelin liikeikkunaa. Lisäksi pitkin kaupunkia löytyy Grimmin satuihin perustuvia patsaita. Aasi, kissa, koira ja kukko karkaavat niitä huonosti kohtelevalta isännältään ja päättävät asettua Bremeniin, joka on kuuluisa vapaudestaan ja siitä, että siellä voi elää ilman omistajaa. Tovi meni tämän arvoituksen ratkeamisessa. Kas, kun ei juuri tuo Grimmin satu ole kuulunut kummankaan iltasaturepertuaariin.

Huomenna onkin vuorossa yksi kauan odotettu kohde, mutta siitä huomenna enemmän! 

Lyypekki, tuo hansaliiton ja marsipaanin koti!

Takapenkkiläinen vetäisi poikkeuksellisen pitkät yöunet, joten arjen aherrukset taitavat vähitellen vaihtua lomatunnelmiksi. Aurinkoinen ja pilvipoutainen sää on siivittänyt matkaamme, joten senkin suhteen on ollut suosiollista. Aamiaisen ja pakkaamisen jälkeen hyppy mopedin selkään ja nokka kohti Rodbyn satamaa.

Varauduimme ruuhkiin  ja sateisiin, joten olimme perillä tunnin liian aikaisin. Edellämme laivaan oli ajamassa kaksi jo iällään olevaa herrahenkilöä ja ehdimme laittaa merkille toisen herran monenmoisen säätämisen. Noo sattuuhan sitä kaiken muun lisäksi vielä niinkin, että miehet olivat väärässä satamassa väärään laivaan pyrkimässä. Vaatii taitoa ja sirkustemppuja tehdä kapealla, yhdensuuntaisella kaistalla U-käännös ja yrittää puikkelehtia kaistojen välistä takaisin. Varsinkin, kun lähtöselvityksestä ei ole yhden yhtä tietä takaisin päin. Matkailu avartaa. Hyvin kokeneen ja paljon nähneen oloinen kassarouva totesi kohdallamme, että eipä hätiä mitiä, ajatte vain seuraavaksi lähtevään laivaan, niin ei tarvitse odotella. Thank you ja kaista nro 1, olkaapa hyvät!

Lautta Tanskasta Saksaan on ihan kunnollisen kokoinen laiva. Ylitys kestää 45 min. ja sinä aikana voi vaikka shoppailla tax free myymälässä. Se kummeksuttaa edelleen, miten vähän ihmisiä on joka puolella. Tosin täällä Manner-Euroopassa kesälomakausi ei ole vielä kiihkeimmillään, mutta silti ihmetyttää. Ehdimme siemaista laivalla virvokkeet ja jäätelöt ja sitten tulikin jo hoppu mopoa starttaamaan. Lauttamatkan jälkeen porhalsimme ensin tankkaamaan Fehmarnsundin saarelle ja sen jälkeen oli vielä ylitettävä liki kilometrin mittainen Fehmarnsundin silta, jota kautta hurautetaan Saksan mantereelle.Tällä sillalla tukka hulmusi vain 67 metrin korkeudessa ja ehkäpä aurinko saatteli meitä niin kauniisti senkin vuoksi, että Fehmarnsundin saaren paikkeilla on eniten aurinkoisia päiviä Saksassa.

Päivän kohde on Lyypekki eli Lübeck ja onnekkaan lauttaepisodin jälkeen pääsimme kirjautumaan hyvissä ajoin pikkuruiseen perhehotelliin parin kilometrin päähän keskustasta. Siispä vaatteiden vaihto ja kävelyretkelle vanhaan kaupunkiin. Aivan kuin mallituristit konsanaan lähestyimme kaupunkia Holtenstor-portin ja sen edessä aukeavan puiston kautta. Vinot tornit näyttävät kuin pian kuukahtaisivat toisiaan vasten. Holtenstorin portti on toinen jäljellä olevista keskiaikaisista porteista, jotka kuuluivat kapunkia ympäröivään muuriin.

Entisaikojen vauraus tulee esiin juurikin massiivisissa punatiilirakennuksissa ja kirkoissa, joiden tornit nousevat kaupungin silhuetista. Pyhän Marian kirkon sisällä pyörähdimme ihastelemassa massiivisia lasimaalauksia. Vain pieni osa kirkosta oli yleisölle vapaa. Ilmeisesti kirkkoa kunnostetaan ahkerasti. Aikanaan kirkon rakennustyöt kestivät vuosidadan ajan ja lopulta se valmistui vuonna 1350. Kävelimme ohi Raatihuoneen (kiinni) ja käyskentelimme vanhan kaupungin torilla (rauhallista).

Ravintolat alkoivat sulkeutua jo seitsemän aikaan, mutta onneksi kaupngin läpi kulkevan Trave-joen rannalta löytyi ravintoloita, joista yhteen istahdimme. Mukavan rauhallista. Ja niin sitä taas viisastuimme tänäänkin. Lyypekissä on tehty vallankumouksellista marsipaania 1500-luvulta asti ja sillä on vähintäänkin yhtä tiukat laatukriteerit kuin shampanjalla konsanaan! Pitäisikö sitä huomenna vielä koukata marsippaanikaupan kautta vai katselemmeko vain marsipaaniunia ensi yönä?

Illan päätteeksi todistimme vielä isoa, mutta suloista nalleongelmaa. Kannattaa lähteä huvipuistoon pyörällä. Pelionni on taattu!