Autoajelulla Sodankylässä

Viime päivien retket ja lumitemmellykset alkavat tuntua jaloissa ja kehossa - mukavasti, mutta sen verran, että tänään retkeilimme autoillen. Kävimme Luoston hiljaisuutta kummastelemassa ja Sodankylän raitilla pyörähtämässä. Takaisin mökille ajelimme pienempiä teitä. Ne ovatkin ainoita, joilla talvirenkaita on tarvittu. Muutoin tiet ovat aivan kuivia, vaikkakin lumipenkat reunustavat pientareilla. Alkuun ei millään meinannut tottua näihin valkoisiin näkymiin, kun kotona talvea ei oikeastaan tullut ollenkaan.

Tänään on mökki siivottu ja osa tavaroista pakattu jo autoon. Huomenna starttaamme kotia kohden etelään. Siellä onkin ollut jo todella lämpöiset kelit. Saapas nähdä, kuinka paljon esikoita ja muita kukkasia kukkii jo. Krookuksien kukinta alkaa olla kohta jo ohi. Niin lämpöinen on ollut kevät.

Eläimiä on näkynyt todella vähän. Metsässä toki linnut livertelevät ja kuukkelit kiertävät kehää taukopaikoilla, mutta esimerkiksi poroja näimme tulomatkalla vain kerran. Eilen yksi täysin valkoinen pupujussi pomppi mökin takahangilla. Kuski yritti saada kuvan, mutta pitkäkorva karkasi muille lumille.

Kuski sai kuin saikin kaivettua pikkuruisen kuusen lumien alta esiin. Olemme seuranneet kuusen kasvua monta vuotta ja tsempanneet sitä pinnistämään ja ponnistamaan taivasta kohden. Sinnikäs puu, joka joskus joulun aikaan on koristeltu komeaksi joulukuuseksikin!

 

Hei, hei Pyhätunturi ja mökki tällä kertaa! Ehkä ensi kesänä ajelemme jälleen halki Suomen tänne pohjoiseen.

Lumikenkäretki Tiaislaavulle

Hieno on tunturifiilis! Olemme NIIN tyytyväisiä, että lähdimme tänne pohjoiseen. Koti- ja työtouhut unohtuvat hetkeksi näissä maisemissa ja tunnelmissa. Tänään lähdimme jo ihan kunnolliselle lumikenkäilyretkelle ja otimme suunnaksi Tiaislaavun. Tuntuu kuin koko Pyhätunturi olisi varattu käyttöömme. Niin harvoin näkyy ketään missään. Ainoa paikka, jossa väkeä näyttää pyörähtävän, on kauppa. Olemme pärjänneet hyvin mukanamme tuomilla eväillä. Perunat, porkkanat ja muut pöperöt reissasivat mukanamme etelästä asti, joten kauppaankaan ei ole ollut tarvetta mennä.

Lumikenkäpäivä nro 2: aurinkoa, sinitaivasta, luontoa, hiljaisuutta, reipasta liikuntaa, tauko laavulla ja sitten takaisin mökille saunomaan. Onneksi oli voileivät, keksit ja teet mukana - takapenkkiläisellä kun verensokeri meinaa välillä humpsahtaa ihan kummallisille lukemille, jos ruokailuvälit ovat pitkät. Pieniä annoksia tihein välein, sillä pärjää. Mutta - on olo mikä tahansa, tyyli täytyy säilyttää! (Tai ainakin yrittää...)

Tiaislaavulla kuukkelijengi yritti jälleen ystävyyttä. No - ohathan ne söpöjä, mutta tiukasti piti pitää voileivästä ja kekseistä kiinni, etteivät siivekkäät olisi napanneet ruokia nokkiinsa.

Reitin varrelle sattui myös muutama hauska "taideteos" ja metsässä kinoksen keskellä pilkotti liikennemerkki. Ei ehkä näillä hangille aiheellinen!

Viikon tanssituokiostakin saimme nauttia tänään. Tanssiseuramme Blue & White on pitänyt esimerkillisesti huolta meistä kurssilaisista. Tanssitunnit  pyörivät etänä kerran viikossa ja Sami & Jutta ovat kertakaikkisen ihastuttavia opettajia!  Seura tekee todella hyvää työtä.

Eipä voi valittaa, parempia kelejä emme olisi voineet odottaa. Toivotaan, että aurinkoa riittää vielä huomisellekin!

Lumikenkäillen Isokurun laavulle

Tänään vietimme hieman eilistä rauhallisemman temmellyspäivän. Rinteissäkin kävimme sen verran, että lumikenkäilimme rinteiden poikki Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Saimme lumikengät lainaan kavereilta (kiitos!) ja ne ovatkin nyt tosi näppärät. Aurinko lämmittää niin paljon hangen pintaa, että tavallisilla kengillä eteneminen on pelkkää uppeluksissa tarpomista.

Koska takapenkkiläiselle ei sattunut saappaita mukaan, kehittelimme uuden innovaation. Jätesäkkisäärystin ja roudarin teippi - voila, joka kelin säärystimet ovat syntyneet. Idean saa varastaa!

Ajoimme autolla tunturin  puoliväliin hotellin pihaan ja lähdimme sieltä kävelemään kohti Isokurun laavua. Useat kodat ja laavut on suljettu koronan vuoksi, mutta onneksi Isokurun laavulle sai mennä. Turisteja tai muita liikkujia näkyy aivan satunnaisesti, joten saimme käristää makkarat kaikessa rauhassa. Mitä nyt ei-todellakaan-enää-ystävämme-kuukkeli pyrähti heti paikalle, kun makkaran tuoksu leijaili metsään. Toi kaverinsakin mukanaan. Ihme tirppiäisiä. Viime reissulla varastivat makkarani - sen jälkeen ei olla oltu enää ystäviä.

Laavulta jatkoimme vielä tovin matkaa Tiaislaavulle päin ja sitten takaisin autolle. Paistattelimme päivää rinneravintolan (suljettu) terassilla, kunnes ilmassa kaikui palohälytyksen pärinä. Kuski tuumasi, että pitäisikö mennä katsomaan, onko hätä. Suunnistajan lailla hän löysi hälytyksen lähteen. Ehkä nuori turisti etelästä oli loma-asunnossaan sytyttänyt takkaa. Ei ollut vetänyt ja hälytyshän siitä syntyi. Palokunta tuli nopsaan paikalle, kuittasi hälytyksen ja varmisti, että kaikki on ok.

Aurinkoinen päivä, upea sininen taivas, reippailua luonnossa, valkeat hanget ja hiljaisuus. Illalla sauna ja sen päälle ruokailu. Päivä ei olisi voinut olla parempi!

Kuski kävi mökin takana tarkistamassa, miten pienen pieni kuusi jakselee. Toivottavasti on kunnossa lumikinosten alla. Ei näkynyt edes latvan havutupsuja! Lunta on.

Lunta näkyvissä!

Loma koitti ja Uudenmaan raja aukesi, joten päätimme pähkäilyjen jälkeen lähteä kuin lähteäkin lunta kohden.  Toiveenamme nähdä kerran talvessa valkeat hanget ja lumimaisemat. Kuski vaihtoi autoon talvirenkaat ja totesi, että yhdessä renkaassa törröttää ruuvi. Lauantai-ilta - ei ruuhkaksi asti korjaamoja auki. Noh, onhan meillä kokemusta jo entuudestaan auttajasta, joka ei petä. Autoliitto apuun! Ei kaverilla kauan työkalut kolisseet, kun rengas oli jo paikattu. Kertoi, että oli helpoin paikkaus ikinä. Kuski oli jo irrottanut renkaan ja merkannut paikattavan kohdan. Kiitos, Autoliitto!

Aika ylös saimme ajella ennenkuin talvisia maisemia näkyi. Kemijärven paikkeilla pysähdyimme ihailemaan auringonlaskua. Matkalle mahtui tietenkin myös pöhköjä poroja.

Lähdimme jaloittelemaan puolen päivän paikkeilla ja viimeistään silloin lumen määrän ymmärsi. Täällä aurinko häikäisee, hanget ovat vitivalkoiset ja kinokset korkeammat kuin takapenkkiläinen! Toisaalta eihän siihen paljon tarvita...

Pyhätunturilla niinkuin muuallakin rinteet ovat kiinni, mutta täytyyhän tunturissa rinteeseen päästä - tavalla tai toisella! Ihan tuli lapsuusajat mieleen ja nauru raikui. Liukurilla saa viriteltyä ihan kelpo vauhdit ja kierien etenemällä saa pään kivasti sekaisin! :) Videoimme mallisuorituksia muistoksi.

Päivä oli aika täydellinen. Hassutellessa tuli hikiliikuttua, aurinko on paistanut koko päivän, lihasoppa on syöty ja saunassa käyty. Saattaapi uni tulla!

PS. Joistakin aiemmista blogikirjoituksista on osa kuvista kadonnut. Syytä emme tiedä, mutta yritämme päivittää kuvat jossakin kohtaa.

Lähimetsän sammalloistoa

Sää on vaihdellut päivittäin - etelän lumiennätys katosi ennenkuin sitä ehti huomata. Talven korkein kinos: 3 cm. Voiko tulla takatalvi, jos ei ole ollut talveakaan?

Välillä katto ropisee ja oravatkin juoksevat raekuuroja karkuun ja hetken päästä aurinko häikäisee. Varsin kummallista. Sateen jälkeen ilma on ollut ihanan raikas ja luonnon värit loistavat entistä kirkkaammin. Ainakin lähimetsän sammalpeitteet!

Saksan "kodin" isännältämme tipahtelee mahtavia kuvia kylän upeista kukkaistutuksista. Ei helpota reissuikävää ja hinkua tien päälle. Etelä-Suomessa ollaan vasta tässä vaiheessa...

Nurmijärven Seitsemän veljestä ja Myllykoski

Pääsiäisen päiväretkelle suhautimme jälleen Nurmijärven suuntaan. Seitsemän veljestä -reitille lähdimme vanhan Nummen hautausmaan kohdalta ja tepastelimme suurien korkeuserojen polkua pitkin reitin nähtävyydelle, hiidenkirnuille.

Hiidenkirnuilta jatkoimme vielä muutaman kilometrin ja takaisin palasimme peltojen poikki. Seitsemän veljeksein -reitti on kokonaisuudessaan yli 50 km pitkä, mutta siitä hieman tylsä, että reittiä mennään edestakaisin. Peltoja pitkin saimme tehtyä rengasretken ja loppumatka eteni maantien reunassa. Ihmisiä oli todella vähän ja sehän vain passaa mainiosti näinä aikoina.

Kotimatkalla piipahdimme vielä ihailemaan Myllykoskea, joka on saman Seitsemän veljeksen -reitin varrella lähellä Nurmijärven keskustaa. Koskessa on ollut myllyjä 1500-luvulta alkaen ja 1920-luvulla sen varteen rakennettiin Nurmijärven ensimmäinen voimalaitos, joka toimi 1970-luvulle saakka.

Korkeutta koskella on 11 metriä ja pituutta 400 metriä. Komeasti kuohusi koski näin kevätaikaan. Etelä-Suomen ulkoilualueilla on varmasti tänä keväänä ihmisiä enemmän kuin koskaan. On hassua, että jopa ulkoilua kehotetaan välttämään tietyillä alueilla. Suomessa, jossa metsää piisaa! Mutta esim. Myllykoskella ulkoilijoita oli jo niin paljon, että emme siellä kauaa kuikuilleet. Kuvasimme ja ihastelimme vain tovin veden voimaa.

Säät ja lämpötilat suhaavat edestakaisin, mutta sinivuokkoja ja leskenlehtiä on näkynyt jo runsaasti. Myllykoskella päivää paistattivat jo valkovuokot!

Kuski kuvasi myös soman sommitelman sinivuokosta. Huomenna vietetään 2. pääsiäispäivää ja tiistaina jatkuvat jälleen etätyöt.