Aamupäivän pyykkäysten jälkeen lähdimme "käväisemään" Tiaislaavulla, jonne mökiltä on matkaa noin 3 km. Pakkasimme makkarat reppuun ja lähdimme astelemaan laavua kohden. Matkan varrella näkyi poro pöhköläisiäkin, jotka tapansa mukaan suuntasivat jonomuodostelmaan keskelle ajotietä.
Matka laavulle eteni himpun verran joutuisammin kuin talvella lumikenkäillen. Pistimme merkille, että jos Itä-Suomessa oli pulleita mustikoita, tänne pohjoiseen on tulossa runsas hillasato. Hyttysiä ei onneksi ollut riesaksi asti, mutta laavulla olemisen ajaksi takapenkkiläinen verhoutui hyttyshattuun. Paistoimme makkarat ja tovin tuumattuamme päätimme käydä vielä katsomassa Pyhänkasteenputouksen.
Putoukselta eteenpäin reitti olikin suljettu. Portaita ja pitkospuita uusittiin ja se aiheutti pientä ruuhkaa, kun ihmiset kulkivat lähteelle ja takaisin samaa reittiä. Olemme yleensä Pyhällä elo- tai syyskuussa. Ne ovat ehdottomasti parhaat ajankohdat: reilun parinkymmenen vuoden aikana hyttysiä on ollut kiusaksi asti 1-2 kertaa. Muitakin retkeilijöitä silloin toki on, mutta ei koskaan ruuhkaksi asti. Tänä vuonna korona todella näkyy näillä leveyksillä. Väkeä on reiteillä ja laavuilla tavallista enemmän ja kaikesta huomaa, että tämän tyyppinen retkeily on uutta. Vaikka kaikkia vastaantulijoita ei aina jaksaisi tervehtiä, kuuluu se täällä tapoihin. Ja etenkin kiitetään, jos toinen antaa kapeissa paikoissa tilaa. Tänään ei paljon kiitoksia kuulunut - se on erilaista.
Tämän päivän laavulla käväisylle kilometrejä kertyi 11. No, huh, huh, totesi toinen meistä. Mutta nyt on jälleen voittajaolo saunomisen ja ruokailun jälkeen. Saattaa nukkumattikin tulla varhain. Ai niin, sattuihan tässä illan suussa niinkin, että yhtäkkiä hitokseen komia ikkunanpesijä ilmestyi ruudun taakse!
