Lähdimme pienelle piipahdukselle Pyhätunturin poluille. Ajoimme auton hotellin parkkiin ja ajattelimme haukata hieman happea. 10,5 km myöhemmin (puolet nousua) takapenkkiläinen mietti, että onko tässä itsensä rääkkäämisessä mitään järkeä...? No, onhan siinä sitten lopulta.
Puolivälissä Karhunjuomalammelle kuski kysyi, mennäänkö ylös Tsokkaan vai lammelle? Vilkaisu ylös rokkakivirinteeseen ja vastausta ei tarvinnut miettiä - suunta Karhunjuomalammelle. Liekö helpompi, mutta ainakin loivempi reitti. Retkeilijöitä oli todella vähän tänään liikkeellä. Samoin meillä oli todella vähän eväitä mukana. Kuka yllättyy?
Pyhätunturilla maassa on jo ruskan värejä. Johtunee kuivuudesta. Ylös kivutessamme tuntui kuin olisimme saapuneet pilvien rajaan. Sen verran sankka oli sumu ja ilmankosteus näyttikin tänään olevan 100 %. Ei kuitenkaan satanut ja hyttysen ininääkin kuului vain, kun oli paikallaan pidemmän tovin. Aivan uskomaton tuuri öttiäisten suhteen. Niin paljon niistä on tänä kesänä kirjoitettu.
Ylös, ylös, ylös. Rakkakiveä toisen vieressä. Eikä Tsokkaa näy. Ja kun lopulta näkyi, takapenkkiläinen oli varma, että se on vain kangastusta. Vain vohveli voi retkeläisen pelastaa. Ja munkki. Ja pala pizzaa. Ja pullo limua. Alaspäin laskeuduimme osin laskettelurinnettä ja osin ihan tietä pitkin. Onhan se joutuisampaa, mutta koville joutuvat jalat siinäkin puuhassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt saunan jälkeen olo on - no, aika mahtava!
