On tovi taas vierähtänyt kirjoitteluista ja monenmoista on mahtunut loppukesään ja alkavaan syksyyn. Kesä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti: vuoronperään sairastelimme flunssat ja koronat. Lisäksi takapenkkiläisen vanhempien asunto laitettiin myyntiin ja sen tyhjentäminen on oli oma projektinsa. Urakan viimeisenä aamuna asunto oli jo jotakuinkin tyhjä, joten aamukahvit nautittiin lattialla ja olo oli varsin väsynyt.
Iisalmi-reissulla otimme hieman muuttopuuhista taukoa ja ajelimme Lapinlahdelle katsomaan Helvetinkattilaa eli ruhjelaaksoa, joka on yksi alueen merkittävimmistä luontonähtävyyksistä. Polku kulki aivan rotkon reunalla eikä kaiteita ollut. Takapenkkiläistä huimasi katsella alaspäin. Jyrkät seinämät ja rosoiset kalliot olivat hurjan näköisiä. Kallioseinämät laskeutuivat alaspäin jotakuinkin pystysuorina. Rotko on 15 metriä syvä ja 20 metriä leveä. Sen pohjalla olevassa viileässä lähteessä on tarinoiden mukaan entisaikoina hoidettu sairaita ihmisiä, joille ei löytynyt muita parannuskeinoja. Helvetinkattila on saanut nimen Elämän lähde, koska kaikki siellä hoidetut ihmiset ovat tulleet terveinä takaisin. Harmillisesti kuvissa syvyyserot katoavat täysin.
Takapenkkiläinen kävi myös muistelemassa Iisalmen kaupungin rannalla polskutteluhetkiä Porovedessä. Rannalla tuli melkein asuttua kesäisin ja kesäkahvila pukuhuoneineen on edelleen jotakuinkin samassa kuosissa kuin vuosikymmeniä sitten. Tai itse asiassa paremmassa kunnossa. Paikat on remontoitu ja pitkä laiturikin ulottui rannalla horisonttia kohti. Pukuhuoneen näkeminen oli kyllä aika nostalgista. Kaikki ennallaan!
Olemme tänä kesänä listanneet erilaisia vierailukohteita - kahviloita, luontopolkuja, museoita ja nähtävyyksiä, joissa voisi käväistä. Aika monta paikkaa ehdimme sairasteluista huolimatta nähdä. Meille uusi kiva kahvila löytyi Jollaksesta. Villa Salmela on perinteikäs karjalaisten kesäkoti, jonka yhteydessä on kahvio, iso terassi kauniiden kallioiden päällä ja upeat maisemat merelle. Soma puuhuvila on pidetty hyvässä kunnossa ja kotikutoinen pieni kahvila toimii yhdessä huvilan huoneista. Aurinkoisena kesäpäivänä kahvihetki kallioiden ja meren ympäröiminä maistui makealta.
Ruukkialue on perustettu 1800-luvun alkupuolella Kivistön kosken ja Karkkilan kosken partaalle malmin jalostusta varten. Högforsin ruukki aloitti toimintansa vuonna 1820 ja ruukin alueella on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva valimo. Galleria Bremerissä on Suomen valimomuseon laaja ja hienosti visualisoitu näyttely, josta löytyi useita kodeistakin tuttuja tuotteita kuten kylpyammeita, uuniluukkuja, pannuja, kattiloita, työkaluja ja vaikka mitä! Yksi tehtaan patruunakin pörhenteli massiivisessa toimistossaan...
Jukka Rintalan tuotantoa oli esillä varsin näyttävästi. Upeiden iltapukujen taustoja oli avattu siten, että infolapuissa oli kerrottu kenelle, minä vuonna ja mitä tilaisuutta varten kukin asu oli suunniteltu ja toteutettu. Kattauksissa näkyi myös Rintalan suunnittelemia pöytäliinoja ja muita tekstiilejä. Myös erilaisia piirrettyjä asuhahmotelmia ja piirustuksia tai jopa taideteoksia oli näyttelyssä esillä. Hienoja, ylellisiä materiaaleja on asuissa käytetty.
Karkkilasta löytyy tietenkin myös Aki Kaurismäen faneille tai muuten vain hänen urastaan kiinnostuneille mielenkiintoista katseltavaa. Kino Laika -kokonaisuus pitää sisällään sekä elokuvateatterin, juhlatilan, kahvila-ravintolan, näyttelytilan ja rakennuksessa itsessään vielä liuta lisää muita kivoja pieniä putiikkeja. Rakennus on entisöity super hienosti. Kuulemma Kaurismäen itsensä käsialaa pitkälti. Värit ja miljöö ovat toden totta hyvin kaurismäkiläiset ja harkitut. Kahvilassa oli todella ystävällinen herrahenkilö töissä ja hän päästi meidät tutustumaan jotakuinkin kaikkiin tiloihin. Oli kyllä kiva kohde!
Saman Karkkila-päivän aikana ajelimme Someron kautta kotia kohden ja koska Kino Laikassa oli esillä Kaurismäen vaimon tekemä taulu Rauli Badding Somerjoesta, täytyi meidän luonnollisesti pysähtyä Somerolla Badding-kioskin kohdalla. Kiska oli kiinni, mutta muutaman kuvan räpsimme muistoksi.
Mitäs sitten vielä? No, muutama mukava kesäpiipahduskohde paikkakunnilta Lohja, Lempäälä ja Hämeenlinna. Lohjalla kasvaa Paavolan tammi ja sen näkeminen on ollut jo tovin suunnitelmissa. Että minkäköhänlainen puu se nyt on, kun ihan nähtävyydeksi on mainittu. Oli hieno ja mukavaa oli sekin, että puun luokse pääseminen vaati pienen metsäpolkutallailun. Tammen ympärillä on suht´ hyvin avointa tilaa, joten sen koon ja kauneuden pääsi upeasti näkemään. Lohjansaaressa sijaitsevaa tammea on sanottu Suomen kauneimmaksi puuksi ja sen kasvupaikka on valtakunnallisestikin arvokas ja suojeltu lehtoalue. Pienen metsäretken jälkeen oli paikallaan kahvikupponen St. Honore -kahvilassa, josta saimme ystävältä vinkin. Yksi paikan kondiittoreista on loihtinut leipomuksia mm. Ruotsin kuninkaallisille. Kahvila itsessään on varsin tylsässä paikassa liikerakennusten välissä, mutta tarjonta oli laaja ja ehkäpä muutaman hyppysellisen laadukkaampi kuin eri ketjujen kuppiloissa.
Hämeenlinnasta puolestaan löytyy söpö kahvila vanhasta kauniista puutalosta. Villa Marenki on kotoisa useamman huoneen kahvila, jonka takapihalle oli levitetty räsymatot ja pöydät ja tuolit aseteltu suloisen sekaisin. Sisätiloissa oli sekoitettu sekä talonpoikais- että antiikkityyppisiä huonekaluja. Palvelu oli iloista ja kahvia sai santsata!
Lempäälän kahvila Siiri on ollut puheissa jo vuosikausia ja tänä kesänä visiitti sinnekin toteutui. Samanmoinen soma puutalo kuin Villa Marenkikin. Näkymät aivan upeat järvelle ja hörppäsimmekin kahvit ulkona terassilla, josta lähti loiva mäki rantaa kohden. Kahvila on kahdessa kerroksessa ja jokainen huone sisustettu somilla antiikkihuonekaluilla. Sää on muuten ollut tosi suosiollinen näillä kesäpäivien retkillämme.
Ateljeen ja kodin välittömässä läheisyydessä on Kari-paviljonki, jossa on pilapiirtäjä Kari Suomalaisen eri teemaisia näyttelyitä sekä muita vaihtuvia näyttelyitä. Modernin oloinen rakennus jäljittelee Wikströmin kasvihuonetta ja sen rakentaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1990, kun Kari Suomalainen paria vuotta aiemmin oli lahjoittanut Visavuoren museosäätiölle koko tuotantonsa. Emil Wikström oli Suomalaisen isoisä. Pilapiirrosmuseota mainostetaan Suomen hauskimpana museona Suomalaisen pilapiirroshahmon sanoin: Nauru pirentää ikää, jos ny ei ihan kuollaksensa naura.
Onneksi on myös ollut aihetta juhlaan, esim. ystävän synttärit on aina hyvä syy tavata ja viettää aikaa yhdessä. Kiitos herkuista! Näitä kesän kuvia katsellessa ja tarinoita muistellessa vaikuttaa siltä, että koko kesä on ollut yhtä auringonpaistetta! Eikös se melkein ollutkin..?
Visavuoreen ajellessamme tupsahdimme yhtäkkiä häkellyttävän kauniin kukkaniityn reunaan. Pakko oli kirskauttaa jarruja ja pysähtyä niityn reunaan ihmettelemään. Ei ole kovin montaa yhtä hienoa kukkaketoa tullut vastaan elämän aikana. Kukkien ja värien kirjo hiveli silmiä.
Takapenkkiläisellä alkavat ensi maanantaina työt uudessa työpaikassa. Niin on jännää kuin ekaluokkalaisella. Reppu, penaali, ruutuvihko ja lyijykynä, pitäisikö ne hankkia...? 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti