torstai 16. toukokuuta 2024

Elämä yhtä juhlaa!

Mistä alkaisin? No, vaikka siitä, että viime viikolla vietimme 10-vuotishääjuhlapäivää. Ja nimenomaan hääjuhlapäivää, joka oikeasti oli 50-vuotisjuhlapäivä. Synttärikutsun turvin huiputimme ystävät hääjuhlan viettoon. Varsinaisesti menimme naimisiin klo 10, 11.12.13. Häitä ja synttäreitä juhlimme 10.05.14. 

Juhlahumu jatkui viikonloppuna. Lauantaina 11.5. kilpailullinen tanssiparitaipaleemme alkoi osallistumisella oman seuramme (Blue & White ry.) järjestämiin tanssikilpailuihin. Perjantai-illan huhkimme talkoissa ja lauantaina suuntasimme kisapaikalle alkuiltapäivästä. Omassa sarjassamme oli neljä paria - muut kilpailukonkareita, joten ajatuksenamme oli saada ensimmäinen kisa alta pois. Sen jälkeen on helpompaa lähteä uudelleen kilpaparketille. Vaan arvatkaapas, kuinka kävi? Sekä latinalaistansseista että vakiotansseista tuli kultaa kaulaan. Ihan hirmuinen yllätys ja hämmennys. Takapenkkiläisen piti pariin kertaan tarkistaa kilpanumero kuskin selästä, kun kolmen kärki kuulutettiin. Oli mahtava päivä, upea kokemus ja tavattoman kauniisti kannustavia seurakavereita.






Säät ovat vihdoin olleet lämpöisiä ja metsissä uskomaton valkovuokkopeitto. Lähdimme maanantai-iltana kävelylle lähipoluille ja Vantaanjoen varrelle. Valkovuokot peittävät paikoitellen maaston täysin ja näky on kerta kaikkiaan upea. Myös keltaisena hohtavat rentukat kukoistavat parhaillaan.



Juhlahumu jatkui eilen, kun takapenkkiläinen täytti pyöreitä. Silmissä oli vielä unihiekkaa, kun kesken aamukahvittelun alkoi terassilta kuulua kolinaa. Mikä ihana yllätys odottikaan! Leena-"serkku" ja samettiääninen Visa Luttinen ilmestyivät ikkunan taakse ja ei auttanut muu kuin tepsutella avaamaan ovi jotakuinkin pyjama päällä ja hiukset sikin sokin pörrössä. Kuski oli jo aamulla nostanut lipun salkoon, aurinko paistoi, rakkaat ihmiset yllätysvisiitillä ja sitten seurasi parikin serenadia. Voi hyvät ihmiset, että oli mahtava yllätys! Tässä miettii, että miten näin ihania ihmisiä onkaan ystävikseen saanut. Kaiken muun herkkutuomisten lisäksi he toivat lahjaksi mustaherukkapuun. Olettekos moisesta kuulleet? No, emme mekään ennen tätä. Myös Tiina-"serkun" piti olla mukana serenadissa, mutta työt estivät. Onneksi hän liittyi ex tempore -kakkukahvitteluihin illemmalla.





Kuvaaja kyllä huomautti, että riemukas huuto ja hilluminen ei varsinaisesti kuulu eikä näy valokuvissa.. 😊. Luo se kuitenkin tunnelmaa.


Pakko oli päästä halimaan, joten takapenkkiläisen allergian vuoksi keksimme tuoksuturvallisen halausapuvälineen.



On ollut juhlavaa, muistorikasta ja mieltä ylentävää aikaa. Lämmin kiitos kaikille lyhyellä varoitusajalla kakkukahveilla piipahtaneille. Samoin kaikille korttien ja viestien lähettäjille ja muutoin huomioineille. Nautitaan keväästä, joka vihdoin lämpöisesti kolkuttelee.


maanantai 6. toukokuuta 2024

Tallinnaa, tanssia, takatalvea sekä korkattu mopokausi!

Piipahdimme muutama viikko sitten ihanan ystäväpariskunnan kanssa Tallinnassa päiväsiltään. Aikaa oli useampi tunti, mutta silti aika vierähti hujauksessa ja tuntui loppuvan kesken. Sää oli hiukan tuhruinen ja viileä, mutta reippailimme laivalta Fotografiskaan, jossa oli mm. Peter Lindberghin (1944-2019) valokuvanäyttely. Lindberghiä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista valokuvaajista ja uransa aikana hän teki laajasti mm. muotikuvauksia ja tuli tunnetuksi etenkin musta-valkokuvistaan.

Kuskille ja takapenkkiläiselle meinasi koleudesta huolimatta pukata hikeä pintaan, kun museon kassalla kummankaan pankkikortti ei suostunut vinkumaan. No, sehän johtui siitä, että vastuullisina ihmisinä kummallakin oli nettipankissa kortin käyttökielto ulkomailla. Kesti tovin löytää asetus, josta toiminnon sai pois päältä. 





Telliskiven rouhea,vanhojen teollisuusrakennusten täyttämä alue, on täynnä erilaisia käsityö- ja sisustuspuoteja ja ravintoloita. Kesäisin alue kuhisee väkeä, joten koleasta kelistä huolimatta, putiikeissa oli kiva liikkua ilman tungosta ja väenpaljoutta. Telliskiven jälkeen suuntasimme ruokailemaan ja kuljeskelemaan vanhassa kaupungissa. Onneksi meillä oli etevä ja pätevä "oma" opas mukanamme. Ystävätär ohjasi meitä liki ammattioppaan elkein eri paikkoihin (tuonne - ei kun tuonne - tässä se oli ennen). Oikeasti - hänestä oli iso apu. Ja ilo! 💓


Vappuna kevät teki kohinalla tuloaan ja sää oli lempeän lämmin. Mutta kuinkas sitten kävikään? Kunnon takatalven myötä talvitakit saivat jälleen käyttöä ja ainakin Etelä-Suomessa rengasliikkeissä kävi kuhina, kun renkaita vaihdeltiin edestakaisin. Suuri osa oli ehtinyt jo vaihtaa kesärenkaat ajopeliinsä. Myös takapenkkiläisen pikku autoon oli kuski vaihtanut renkaat, joten muutama päivä tuli vietettyä kiltisti sisätiloissa. Eivät kelit vieläkään lämpöisiä ole, mutta luonnossa kevät etenee ja kukat puskevat vähitellen esiin. Viime viikon aikana lähimetsät ovat täyttyneet valkovuokoista. Se täällä etelässä on hienoa - tähän aikaan vuodesta metsät kukkivat!





Näinä vuosina aika moni ystävistämme juhlii pyöreitä vuosia. Jääköön mainitsematta, kuinka monta pyöreää vuosikymmentä itse kullakin on. Yhden ystävämme synttäreitä vietimme parisen viikkoa sitten porukalla, jonka ydinjoukkona ovat kuski ja hänen pitkäaikaiset ystävänsä. Me puolisot olemme päässeet mukaan tähän riemuryhmään, jonka kanssa yritämme kokoontua ainakin pari kertaa vuodessa. Herkkupöydän antimet laitoimme yhdessä puuhaillen. Näin ei kenellekään tule liikaa stressiä valmisteluista.






Pian ollaan jännittävässä paikassa! Yhteinen tanssikilpailurupeamamme starttaa tulevana lauantaina, kun astelemme ensimmäisen kerran yhdessä kilpatanssiparketille. Kyseessä on alaluokkien ns. seurakisat eli aloitamme matalan kynnyksen kilpailuista. Toivottavasti voimme vain nauttia täysillä päivästä ja kokemuksesta! Asutreenit on jo vedetty ja kisameikkiäkin treenattu. 😊




Mitäs vielä? No, se tosi hieno juttu! Pääsimme korkkaamaan mopokauden vappuaattona. Oli niin lämpöinen keli, että lähdimme saman tien pöristelemään. Hyvä niin, koska sen jälkeen onkin taas ilmoja pidellyt... Kyllä se kesä sieltä keikkuen tulee. Himpun tavallista hitaammin vain, joten pikkuisen kärsivällisyyttä vielä.