maanantai 29. kesäkuuta 2015

Huh, hellettä Ranskan maalla!

Säätiedotus piti paikkansa, yli 30 asteen helteessä on tänään matka edennyt. Alkumatkan porhalsimme upeilla ja kimuranteilla vuoristoteillä. Niinpä kuski eksyi. Näin niitä kilometrejä kertyy. Tänään paukkui 3000 km.


Jälleen kerran voi todeta, että satumaisemissa täällä ajellaan. Eipä siis muutokset alkuperäiseen reittiin haitanneet.


Vuoristosta laskeuduimme Reinin laaksoon ja etenimme sen vartta Ranskan puolella.


Yksi monista Reinin suluista Saksan ja Ranskan rajalta.
Strasbourgia lähestyttäessä vähensimme vaatekertoja, mutta eipä se paljon viilentänyt. Samoin olivat tehneet tienlaidassa asiakkaita odotelleet ilolintuset. Karu näky!

Strasbourgissa kävimme harhailemassa. Kovin oli hankalaa löytää ruokapaikkaa. Navigaattori ohjasi keskustaan, mutta yksikään ruokapaikka ei ollut auki. Suunta siis Luxemburgiin. Valitsimme pienemmät tiet siinä toivossa, että löytyisi idyllinen kylä ja hyvä ruokapaikka. Kyliä vilisi, ruokaa ei. Kiinni kaikki kuin Suomessa heinäkuussa. Yksi brasserie löytyi, mutta eihän brasseriessa ruokaa myydä. Vetäisimme jätskit naamariin ja hieman juomaa perään ja matka jatkui taas.

Ranskan moottoriteillä sen sijaan rahastuspisteitä riitti. Tuli jo mieleen, että tähänkö hupeni matkakassa? Luxemburgin raja ylitettiin ja navigaattori opasti kiltisti perille hotelliin. Neljän tähden hotellissa huone maksaa saman verran kuin eilisessä majatalossa, jossa huone ei ollut ihan raikkaimmasta päästä. Schwarzwaldin laaksossa palvelu kylläkin oli kohdillaan. Ei ole valittamista tässäkään hotellissa pienessä Petangen kylässä. Siisti huone, ystävällinen palvelu ja erinomainen ruoka. Mikäpä tässä on reissaajan ollessa!


Terkkuja Hämeenlinnaan! :)
Ohjeistus koulun edessä: Kiss + Go!
Warriorkin unten maille..
Huomenna suunnitelmissa Luxemburgin kaupunkikierros ja sieltä suunta rannikkoa kohti.

On muuten mukavaa huomata, miten ahkerasti blogiamme seurataan. Kiitos siitä ja lukuisista kommenteista!


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Bonjour! Ca va? Onpa ihmeellistä, että ruokailun ihmemaassa Ranskassa ei kulkija saa ruokaa :). Onneksi Luxemburg pelasti. Kateellisena täällä katselemme kauniita maisemia, joita kuvissanne näkyy. Lisäkiusaa aiheuttaa Tapanin postaamat Facebook- kuvat, joita Merja esittelee. Pakko päästä siis vuorillekin. (Toivottavasti ehdimme kaiken, sillä to be visited -lista on pitkä ja vaikuttava :).) Amicalement, la familie de la Rue E.

Moporeissu kirjoitti...

Bonjour, bonjour! Näissä maisemissa oma menopeli on ehdottomasti paras vaihtoehto. Maisemista ja seutukunnista saa siten parhaimman käsityksen. Valokuvatkin välittävät vain häivähdyksen todellisuudesta. Tänään ilma yhtä hautova kuin eilen, ei tuulen virettäkään. Hyvä päivä jatkaa matkaa merta päin!

Unknown kirjoitti...

Terveiset Berchtesgadenista, pyörä taitaa pelittää taas ongelmitta ;-)) nauttikaahan helteestä, sitä on luvassa koko viikoksi. Meille tulee tänään 11 patikoijaa viikoksi, pysyttelen siis jalkojen enkä pyörän päällä. Se lienee turvallisinta....

Moporeissu kirjoitti...

Noo, ei se pyörä niin huonolta näyttänyt, ettei sillä ajaa voisi. 😈 Muista tilannenopeus - kävellessäkin.. Pyörä pelittää, navi aina ei. Eikä varsinkaan ranskalainen keittiö. Siitä myöhemmin tänään.