Aostan laaksoa pitkin Chamonixiin

Dolomiitit hallitsivat eilen maisemia, tänään Alpit. Piemonten jälkeen Alpit siinsivät ensin pitkän matkaan horisontissa ja niiden massiivisuuden ymmärsi loputtomasta vuorijonosta. Aoastan laaksoa pitkin ajellessamme reitti kääntyi vuoria kohden. Aostan laaksossa merkille pantavaa oli se, että asutusta oli läpi koko laakson ei vain kyliä siellä täällä. Taloja näkyi tasaiseen tahtiin suht´ korkealle vuorten rinteisiin.

Sitten alkoikin tunneleita riittää! Ja moottoriteitä. Ja moottoritiemaksuja! Tälle reitille riitti maksupisteitä ja tuntuu, että jokainen niistä oli erilainen. Vain kerran tuli tenkkapoo, kun rahastuskopissa piti olla ihan oikea ihminen vastaanottamassa maksuja. Ei ollut. Jouduimme pakittamaan toiselle luukulle, takana pakettiauto, joka onneksi antoi tilaa. Ongelma oli se, että motarin alkupisteessä emme saaneet tikettiä, jonka perusteella maksu suoritetaan. Aikamme tuskailtuamme, jostakin kopista ilmestyi reipas rouva neuvomaan, kuinka toimia. Taas huidottiin käsiä ja puhuttiin ristiin italiaa ja englantia. Aina asiat selviävät ja niin matka jatkui. Yhdellä maksupistellä takapenkkiläiseltä tipahti lomakosta kolikko (ruotsin kruunuja) ja aikamme motarilla ajettuamme poikkesimme Station servizolle. Laitoimme mopon parkkiin ja saman tien takapenkkiläistä lähestyi mies, joka ojensi kolikon. Hän oli ollut takanamme, kun kolikko livahti sormien välistä. Satuimme kaikista taukopaikoista samalle ja parkkipaikalle liki vierekkäin. Aivan kummallinen sattumus! Hän oli kohtelias ja huomaavainen mies. Huoltoasemalla olikin sitten ihan oma ohjelmanumeronsa, kun ns. tehostetun palvelun paikoissa ruoka on tilattava ensin itse automaateilta. Sitten mennään maksamaan yhdelle kassalle, josta saada syötävät ja jonotetaan toiselle, josta saadaan juomat. Ei niin kovin näppärää. Ainakaan turistille, joka ei ymmärrä systeemiä. Onneksi yksi henkilökunnan täti suostui vastaamaan englanniksi ja rahasti tilauksemme ilman automaattitilauksia. Olipahan härdellipaikka! Ei toiste moiseen. 

Ja Alpit! Euroopan suurin ja korkein vuoristo kahdeksan valtion alueella. Korkein vuori on Mont Blanc, jonka juurella nyt kirjaimellisesti olemme. Poimuvuoristo syntyi noin 55 miljoonaa (!) vuotta sitten. Viime kerralla kävimme Mont Blancin huipulla, joten tänään olemme viettäneet rauhallisen päivän tutustumalla kylään ja sinne puolestaan kävelimme vehreää kävelyreittiä pitkin. Koko reitin ajan vieressä virtasi turkoosinvärinen vuoristojoki. 

Chamonix:ssa oli huisat seinäkiipeilyn maailmancupin kilpailut. Heput kiipesivät pystysuoraa kiipeilyseinää ylös noin 5-6 sekunnissa! Olipas aika huiman näköistä. Kiipeilyharrastajia on muutenkin tässä kylässä huomattavan paljon - luonnollisesti. Paljon näkyy myös iäkkäitä pariskuntia, jotka näyttävät siltä kuin olisivat harrastaneet näitä vuoria ja patikointia sitkeästi läpi elämänsä.

Söimme kylällä mukavassa ravintolassa hauskan tarjoilijakaverin palveltavina. Tepastelimme samaa reittiä takaisin hotellille, joka onneksi on hieman sivussa kylältä. Täällä on todella paljon turisteja ja keskustassa kävi melkoinen vipinä. Vaatekaupoissa on jonkinlainen season-ale käynnissä ja jokaisella merkillä on omat pikku putiikkinsa. Takapenkkiläinen ilahtui Patagonia-liikkeestä, mutta siellä käytyään oli todettava, että Suomessa Partioaitassa on paremmat Patagonia-valikoimat. Jännää.

Joka päivä muistutamme itsellemme, miten onnekkaita olemme, että meillä on mahdollisuus tällaisiin kesälomamatkoihin. Mopoharrastus on tuonut meille valtavasti kokemuksia ja olemme nähneet paikkoja, joihin tuskin muuten olisimme koskaan tutustuneet. Miten paljon yhden matkan aikana näemmekään. Ja nyt kun näillä kulmilla ollaan, huomenna ohjelmassa saattaa olla ripaus Chaplinia. Takapenkkiläisen toiveesta tietenkin. Tänään nautimme kuitekin vielä Mont Blancin maisemista. Hotellimmekin on kuin karamelli ja meillä on viihtyisä huone ihan ylimmässä kerroksessa. Hotelli Eden, Chamonix: suosittelemme!