Ruka, Valtavaaran huiputus

Rukalla satoi tihkukuuroja iltapäivään asti. Rukan kylä on tainnut olla koko päivän saderintaman rajalla. Yhden aikoihin päätimme kuitenkin lähteä reippailemaan ja niinhän siinä taas kävi, että sade lakkasi. (Ja alkoi, kun saavuimme takaisin!)

Epävakaisesta kelistaä johtuen ajatuksenamme oli kavuta vain laskettelurinteen laelle. Ja juu, kyllä kavuttiin. Ja siitä vielä 9 kilometrin Valtavaaran huiputus -reitille, jonka piti olla vajaan kuuden kilometrin mittainen, mutta emme huomanneet, että aloituspiste on ihan jossakin muualla kuin laskettelurinteen laella. Aikeistamme johtuen eväänämme oli yksi vesipullo ja pieni pussi pähkinöitä. Ei fiksua - eikä ollut ensimmäinen kerta patikoimassa näin laihoin eväin! Varsinaiset valioluokan vaeltajat liikkeellä. No, hengissä selvisimme ja takapenkkiläinen ajatteli vain huoneessa odottavia mansikoita ja suolakeksejä. Loppumatkan nousuissa kuski välillä tuuppi pepusta ja välillä veti kädestä, jotta pääsimme takaisin majapaikkaan. Myönnettävä on, että mehut olivat aika vähissä - sekä takapenkkiläisestä että repusta.

Reitti oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen. Valtavaaran laelta oli taas niin kauniit maisemat, että ei voi kuin ihastella tätä kaunista maata, maisemia ja luontoa. Mäntymetsät, vaarat, järvet, taivaansini, tupasvillat ja pitkospuut. Sielu lepää ja mieli rauhoittuu.

Kummasti kuskin näköisiä köriläitä osui reitille. Milloin metsän paimenpoika, milloin mikäkin viiksivallu. 

Onneksi loppumatkan polut loppunousua lukuun ottamatta kulkivat melko tasaista maastoa. Sen sijaan alkumatka oli kaikkea muuta kuin tasaista tassuttelua. Jyrkät nousut ja laskut paikon kiivikkoisessa maastossa tarjosivat jaloille kyytiä kylliksi. Joissakin kohdin kallioon oli hakattu rappujen tapaisia askelmia. Yllättävän monessa kohtaa kaiteet, pitkospuut ja puuraput olivat niin huonossa kunnossa, että töppösen paikka piti katsoa tarkasti. Kaiteisiin ei juuri kannattanut nojailla. Muuten olisi voinut pyllähtää pöpelikköön. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin hieno reitti.

Illansuussa kävimme vielä ihanien naapureiden kanssa ruokailemassa ravintola Kuksassa. Kyllä maistui ruoka! Tarkkana täällä saa kuitenkin ravintoloissa olla. Kävimme jälkiruualla vielä toisessa ravintolassa ja kumpaisessakin joko ei saanut sitä, mitä tilasi tai ei saanut mitään, mitä tilasi tai laskut menivät iloisesti sikin sokin. Onpahan muisteltavaa taas. Hupia piisasi koko rahan edestä ja naapurin sedällä näprättävää, kun hupparin naruniru oli lähtenyt karkuteille. Näpsäkkäästi takaisin pujoitus kuitenkin kävi pikku, pikku kätösin (1h).

Tämän päivän tarinan loppuun vielä muutama kuva eilisestä auringonlaskusta. Taivas oli kuin maalaus - näkymät suoraan hotellihuoneestamme.