Kostan jälkeen pyyhälsimme Öölannin kauniille saarelle ihastelemaan Borgholmin kuninkaallista linnaa, joka vielä 1800-luvulla oli raunioina. Linnaa on vuoroin hallinnut Ruotsi, Tanska ja Saksa. Nyt se on osittain restauroitu ja osittain raunioina ja siellä järjestetään erilaisia juhlia ja tapahtumia. Juuri nyt linnan sisäpihalle oli rakennettu suuri esiintymislava bändille ja katsomo sitä vastapäätä. Ihmiset näyttivät tulevan linna-alueelle kevyissä kesähepenissä picknickiä viettämään ja musiikkia kuuntelemaan. Saarella kävi koko ajan reipas tuuli, joten ihan kevyissä kesävermeissä siellä ei tarkene.
Lopuksi ajelimme reipasta vauhtia ihastelemaan Öölannin eteläkärkeen Långe jan -majakkaa ja sen ympärillä olevia loivia niittyjä. Luonnonsuojelualue oli laaja ja erikoisen näköinen. Lehmät ja lampaat käyskentelivät ajotiellä ja sen vieressä liikenteestä välittämättä. Myös "Kungliga gård" oli alueella ja kuninkaallinen maatila näytti erityisen hyvin ja huolella pidetyltä, siistiltä ja avaralta auleelta.
Eteläkärjestä kurvailimme takaisin pienempiä teitä ja kuvasimme matkalla vielä Öölannin sillan. Päivä vierähti pitkälle iltaan ennen majapaikkaan saapumista, mutta olipa hieno päivä - aurinko paistoi ja ympärillä upeat merimaisemat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti