Tutustuimme kahteen puistoalueeseen, Katariinan meripuistoon ja Sapokan vesipuistoon. Katariinan meripuisto on yli 20 hehtaarin suuruinen, erittäin monipuolinen puisto- ja virkistysalue. Aiemmin nestesatamana toimineen laajan puiston rakentaminen jatkuu edelleen ja eri puolilta aluetta löytyy jokaiselle jotakin mielenkiintoista: on lampaita, tähtitiedettä, kasveja, kukkia, historiaa, puroja, niittyjä, liikunta-alueita, eväspaikkoja jne. Myös Suomenlahden majakoiden pienoismallit löytyvät meripuistosta.
Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen on suunnitellut Sapokan Vesipuiston. Hän on sitkeästi kehittänyt ja edistänyt puistojen rakentamista Kotkaan. Yhden miehen usko ja visiot ovat saaneet paljon kaunista aikaan. Sapokan Vesipuiston alueella on erittäin runsaasti erilaisia kasveja, vesiputous ja ylätasanteella suomalaisten kivien kivinäyttely. Ilmeisesti myös valaistukseen on panostettu paljon - siitä emme auringonpaisteessa saaneet havaintoja. Puistosta löytyy myös monenlaisia, vekkuleita eläinveistoksia norpasta lähtien. Todella kaunis paikka, jossa tuli hyvä mieli.
Kotkassa voimme suositella lounaspaikaksi kauniisti veden äärellä olevaa ravintola Keisarinsatamaa. Ravintola sijaitsee entisessä Kotkan Höyrypanimon punatiilisessä, jykevässä rakennuksessa, josta löytyy myös pieni panimomyymälä.
Pitihän Kotkassa käydä myös Merikeskus Vellamo katsastamassa. On pieteetillä kootut näyttelyt ja hienosti toteutettu rakennus. Useiden eri näyttelyiden lisäksi keskuksesta löytyy myös mm. kokous- ja ravintolatiloja ja melkoisen hulppea kattoterassi. Rakennus on voittanut useita rakennus- ja matkailualan palkintoja eikä ihme. Erikoinen ja massiivinen kokonaisuus.
Kotkasta pyyhkäisimme Miehikkälän kautta Lappeenrantaan. Miehikkälässä kävimme kuskin isovanhempien haudalla. Ehostimme hieman haudan edustaa ja istutimme ruusun. Sen jälkeen suuntasimme Miehikkälän Salpalinja-museoon. Nautimme iltapäivkahvit ja saimme samalla ihan yksityisen dokumenttielokuvan näytöksen. Elokuva tosin kesti vain vartin, mutta oli aika ainutlaatuinen hetki.
Kiersimme museoalueella reitin, jonka varella oli mm. ilmavalvontatorni, majoituskorsuja, pallokorsu, kanuuna ja panssarintorjuntatykkipesäke. Samalla teimme havainnon - varvut olivat jo täynnä isoja, pulleita mustikoita!
Illansuussa saavuimme Lappeenrantaan, jossa vietämme reissun ensimmäisen yön hotelli Lappeessa. Iltakävelyllä tallustelimme satamaan ja takaisin linnoistusalueen kautta.
Tämän autoilupäivän aikana askeleita kertyi noin 14 000! Ihan kelpo suoritus. Oli hienoa, että sää suosi ja saimme körryyttelyn lomassa myös liikuntaa. Huomenna vuorossa ainakin Imatra ja Savonlinna. Öitä!





























4 kommenttia:
Ihanaa lomaa molemmille❣️
Terkuin M ja Hahmo
Varovasti sit siellä liikenteessä.. mukavaa lomaa😊
Kiitos söpöläiset!Ehkäpä treffataankin... ;)
Kiitos - onneksi on rallikuski puikoissa! :D
Lähetä kommentti