Juhannusviikonloppuun sattui huikean kaunis aurinkopäivä. Muutoin ei ole auringonpaiste päässyt häikäisemään. Vietimme sydänystävien kanssa juhannusaaton ja ajelimme ensin Kisakallioon katsomaan suurta agility-tapahtumaa. Haukunta oli melkoinen, kun kolmella agility-kentällä viiletti hurjaa vauhtia isompia ja pienempiä hauvoja. Toisia kiinnosti enemmän kaikki muu touhu kuin radan suorittaminen, mutta aika huippusuorituksiakin näimme. Ja aurinko suorastaan porotti! Kisat kestivät useamman päivän ja satuimme paikalle ns. hyvän sään aikaan.
Kisakalliosta siirrymme lounastamaan Lohjalla sijaitsevaan kesäravintola Villa Haikariin. Upea paikka aivan Lohjanjärven tuntumassa. Vanhan ravintolarakennuksen takana on isot terassialueet ja vaikka sää suosi, varjossa istuskellessa järveltä puhaltava tuuli sai aikaan pieniä vilunväreitä - ainakin meille parille seurueen vilukissalle. Huvila on rakennettu jo vuonna 1905 ja tilan on omistanut Laguksen suku, joka myi huvilan Lohjan kauppalalle vuonna 1938. Siitä lähtien se on toiminut retkeilymajana ja kahvilana. Uskomatonta. Pihalta löytyi pusupenkkikin! On kiva kesäkohde.
Moporetkeilyt ovat olleet tänä kesänä harvinaisen vähäisiä. Kesäiset kelit ovat satunnaisia eikä pidempiaikaista lämmintä kautta ole vielä nähty ollenkaan. Satunnaisina päivinä olemme päässeet hieman kurvailemaan lähiseudulla. Poikkesimme reilu viikko sitten lauantaina Tuusulan Gustavelundiin ruokailemaan. Ravintola jättisuuri terassi on hienolla paikalla Tuusulanjärven rannalla.















