Kesäloma koitti! Vihdoinkin. Kuski viettää lomaa neljä viikkoa ja rouvallekin on ehtinyt kertyä jo palkallista lomaa kolme viikkoa suht´ tuoreessa työpaikassa. Kesälomaa on kovasti odotettu, vaikkei suuria suunnitelmia olekaan. Vain toive hetken hengähdyksestä, pienten mukavien asioiden tekemisestä, levosta ja ystävien tapaamisesta. Loma tosin alkoi pienellä säikähdyksellä ja hieman isommalla harmituksella. Kuski kävi viemässä puutarhajätteitä Sorttiin ja sillä reissulla kämmenpuolelle upposi orapihlaja-aidan piikki varsin syvälle. Käsi turposi ja tulehtui, mutta onneksi (jo tutuksi käynyt) lääkäri otti vastaan ja määräsi tujun antibioottikuurin, joten loma ei mennyt aivan höpinöiksi ja käsi toimii jo jotakuinkin normaalisti. Pisti harmittamaan kumpaakin.
Ennen loman alkamista meillä kävi harvinaisia vieraita Porista. Kummipoika vanhempineen piipahti kylässä kesäsunnuntaina ja olipa ihana nähdä. Vanhemmat viettivät viikonloppua Porvoossa ja kummipoika perinteistä "Helsinki-viikonloppua" ystäviensä kanssa. Ennen heidän kotiinpaluumatkaansa istahdimme toviksi kahvipöytään ja vaihdoimme kuulumisia. Minne hävisivät vuodet. Pikkuisesta pojasta on kasvanut aikuinen mies!
Lomahan ei ole mitään ilman mattopyykkiä! Helteinen kesäpäivä auttaa mattojen kuivumisessa, mutta kovin hikistä puuhaa juuriharjalla jynssääminen oli. Plussaa siitä, että täällä pääkaupunkiseudulla riittää matonpesupaikkoja ja kesähellepäivänäkin sekaan mahtui. Meinasi tosin hajusteallergiselta rouvalta jäädä mattopyykit kesken, kun viereiselle paikalle ilmestyi pariskunta, jonka pesuaineeseen oli varmasti pumpattu kaikki mahdolliset maailman tuoksut. Hui, sentään!
Vielä harvinaisempia vieraita saimme, kun rouvan veli tyttöystävineen parkkeerasi vuokra-asuntoauton pihaamme vuorokaudeksi. Kävimme iltakävelyllä lähiulkoilualueemme, mm. Pitkäkosken suojellulla lehtoalueella. Seuraavana päivänä vuorossa oli Tuusulan museokierros.
Yhden päivän aikana Tuusulan museomiljöössä ei montaa kohdetta ehdi kiertää, mutta otimme ensin suunnaksi Halosenniemen ja sieltä siirryimme Aholaan ja sen jälkeen kahville Vellikelloon. Halosenniemen kesänäyttelyssä on esillä 1800-1900-lukujen vaihteen suomalaistaiteilijoiden maalauksia heidän Ranskan opintovuosiltaan. Komeita ja kauniita olivat mm. Pekka Halosen, Marcus Collinin, Albert Edelfeltin, Eero Järnefeltin ja Axel Gallénin taideteokset. Ja etenkin miljöö! Taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut ateljeekoti on entisöity alkuperäiseen asuunsa ja museo kertoo sekä Halosen taiteesta että ystävistä, jotka loivat poikkeuksellisen Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön. Koko Halosenniemen alue on rauhoitettu luonnonsuojelualue.
Rouva on aikoinaan opiskellut Aholassa, kun se oli vielä osa Järvenpään kotitalousopettajaopistoa. Eipäs ollut enää pääsemistä luokkahuoneeseen. Ne tilat olivat nyt vain henkilökunnan käytössä. Museo on omalta osaltaan pieni, sympaattinen lisä Tuusulan taiteilijayhteisön historiaan. Ahola on ollut Juhani Ahon ja hänen puolisonsa Venny Soldan-Brofeldtin koti ja museo esittelee heidän arkeaan ja elämäänsä talossa. Tiesittekös muuten, että Juhani Aho oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjoittaja ja hänen vaimonsa Venny varsinainen multitalentti: taidemaalari, piirtäjä, kuvittaja, veistäjä, käsityöläinen, tekstiilisuunnittelija, puvustussuunnittelija ja taidekasvattaja. Valtavaa! Lapsille oli talossa jopa oma teatterilava, jossa he ensin esittivät kaikki mahdolliset valmiit lastennäytelmät ja niiden ehtyessä kirjoittivat näytelmät itse. Vennylle oli tärkeää, että teatterilavalle oli mm. rakennettu valot ja lapsilla oli roolien mukaiset asut.
Yhden kesäpäivän vietimme idyllisessä Porvoossa. Matkalla pyörähdimme lohisopalla Gumbostrandissa, jossa olikin Samuli Heimosen taidenäyttely. Tekninen tyyli on aiemmin näkemistämme teoksista hieman muuttunut, mutta eläimet ovat edelleen vahvasti taulujen aiheena.
Koska rouva oli kuskina, ei parkkipaikkaa löytynyt Porvoosta ihan yhtä näpsäkkäästi, mutta se olikin onni, koska päädyimme jättämään auton parkkiin kirkon kupeeseen. Ensimmäisen kerran kävimme sisällä kirkossa ja muutenkin tutkailimme sitä hieman tarkemmin. Porvoon kirkon rakentaminen on alkanut 1400-luvulla ja se on historiansa aikana palanut neljä kertaa, viimeisin tulipalo oli tuhopoltto vuonna 2006. Jatkosodan aikana 1941 kirkkoon osui lentopommi. Paljon on siis kirkko kokenut aikakausien varrella. Porvoo-päivän lopuksi nautimme vielä jäätelöt kirkon vieressä olleessa jäätelöbaarissa. Siellä olisi vissiin kokin paikka vapaana...
Nissbackan kartanonalueella, Laila Pullisen patsaspuistossa käynnistä oli puhetta juuri patsasvarkauksia edeltävänä päivänä. Massiiviset taideteokset oli varastettu yön aikana. Varkaiden on täytynyt melko hyvin tietää esim. se, että juuri sille alueelle, josta patsaat vietiin, eivät valvontakamerat yllä. Lisäksi Pullisen poika asuu alueella, mutta kukaan ei ole kuullut eikä nähnyt mitään. Henkilökunnan mielipahan pystyi paikan päällä aistimaan. Kaikesta huolimatta - onpa kullanarvoista, että moinen paikka on voitu säilyttää. Kaunis, iso miljöö, jossa taideteoksia kirjaimellisesti on ulkona veistospuistossa sekä alueen useissa rakennuksissa. Pullisen ateljeen autenttisuus ja konstailemattomuus loi tunteen, että hän voisi millä hetkellä tahansa astella sisään ja aloittaa valtavien graniittien työstämisen. Työkaluja ja hänen käyttämäänsä välineistöä työhaalareista lähtien tuntui olevan aivan niillä sijoillaan, joihin ne tekemisen jäljiltä olivat jääneet.
Sitten päästäänkin varsinaiseen lomamatkaan, joka pitkästä aikaa suuntautuu Lappiin. Tai ainakin melkein. Eikös Ruka jo Lapiksi lasketa? Tulomatkalla, Oulua lähestyttäessä, tuntui suorastaan helpottavalta, kun ilma viileni saderintamassa kymmenen astetta! Tällaisen hellejakson keskellä jopa rouva vilukissa nautti hetken viileydestä, jota ei tosin kauaa kestänyt. Poikkesimme Ouluun kahville ja tarkoitus oli mennä Tähtitorninmäen kahvilaan, mutta Oulussa oli jokin massiivinen tapahtuma ja juuri kyseisen kahvilan kulmilla parveile "miljoona" ihmistä. Jatkoimme matkaa ja päädyimme Nallikarin ravintolaan, jossa tosin kahvilan tarjoilupuoli oli varsin vaatimaton. Joimme kahvit, ihailimme hetken merimaisemaa ja jatkoimme huristelua Rukaa kohden.
Matkalla riitti jännitystä. Hirviä, poroja, metso, joutsenia ja mitä vielä. Onneksi kuskin silmä on tavattoman harjaantunut huomaamaan eläimet tien varrella. Hirvien kanssa oli ns. läheltä piti -tilanne. Poron kanssa puolestaan otimme vauhtikisan: poro vastaan henkilöauto. Auto voitti.
Kello oli jo varsin paljon, kun pääsimme perille, mutta nyt täytyy sanoa, että Ruka Ski Chalet -huoneisto, jossa olemme, on erittäin mieluinen yllätys. Tosi siisti, ilmeisen vähän käytetty asunto, jossa on kaksi makuuhuonetta, keittiö-olohuone, sauna ja iiiiiso parveke. Kuudes kerros, josta on avarat ja kauniit näkymät. Kyllä pitivät nettikuvat ja -tiedot kerrankin paikkansa!
Tänään otimme rauhallisen alun ja kiertelimme ensin kylän kauppoja - koska sadetta oli tiedossa. No, pikkuisen vettä ropsautti iltapäivällä, mutta sen jälkeen helle jatkui. Lähdimme alkuillasta kiertämään Riisitunturin vajaan viiden kilometrin lenkin ja se oli erittäin hyvä alku tälle lomaviikolle. Niin kauniit maisemat, että tekisi mieli laulaa Finlandia-hymniä. Tämän maan luonto on niin tavattoman kaunista. Ja hiljaisuus, rauha, puhdas ilma. Nautimme! Kuvakimara puhukoon puolestaan.
Patikoinnin jälkeen ajelimme vielä Rukatunturin toiselle puolelle katsomaan, onko siellä tapahtunut suuria muutoksia. Koko ajan rakennetaan paljon uutta ja huvilat ovat toinen toistaan hienompia. Alue siis kehittyy, mutta toivottavasti ei rakentamisen myötä menetä pienehkön keskuksen hyviä puolia, joista tärkein on rauhallisuus. Nytkin pienen keskusalueen ympärillä olevissa hotelleissa saattaa olla hieman meluhaittoja, kun musiikki pauhaa pubeissa. Meidän huoneistomme on aivan keskustan alueella, mutta silti täysin rauhassa metsän reunassa. Ei kuulu meteliä. Nyt on saunottu ja ihasteltu ilta-aurinkoa parvekkeelta. Seuraavaksi unten maille!
