maanantai 28. heinäkuuta 2025

Valtavaaran huiputus

Valtavaaran huiputus kuulostaa paljon suuremmalta urakalta kuin mitä se todellisuudessa on. Mutta on tämä kivaa puuhaa. Eilen Riisitunturi ja tänään Valtavaara. Maisemat ja hiljaisuus ovat aivan uskomattomia. Patikoijia ja retkeläisiä on näkynyt reiteillä yllättävän vähän ja onneksi samoin myös iniseviä ja pistäviä öttiäisiä. Eilen laitoimme hieman Offia, kun muutama paarma paikoitellen kiusasi. Tänään ei tarvittu sitäkään.





 
Päivän keskilämpötila on + 27, joten nestetankkaus on ollut todella tärkeää. Rouvalla oli mukana pari pulloa juotavaa ja kuuden kilometrin tarpomisen aikana kaikki kului. On tämä kuumuus ihan käsittämätöntä. Aiemmin keskiviikolle luvattiin vesisadetta, mutta vesi haihtuu jo sääennusteistakin eli koko viikon ajaksi on luvassa tasaisen helteistä keliä. Se on ehdottomasti mukavampaa kuin vesisade, mutta kohtuullisempikin lämpö riittäisi.

Kuski on mainio patikointikumppani. Jaksaa kiltisti odotella rouvaa, jonka reidet huutavat välillä armoa. Sherpan lailla hän odottelee ja loppumatkan väsymyksessä avittaa jyrkimmät rinteetkin ylös. Välillä rouva laittaa töppöstä toisen eteen pelkällä sisulla, mutta nauttii! 


Täällä on muuten tosi ystävällistä henkilökuntaa joka paikassa. Tänään löysimme mukavan ruokapaikan Rukatunturin toiselta puolelta. Hard Trek Caféssa (www.rukatrek.fi) hääräili omistajarouva, joka jutusteli asiakkaiden kanssa ja hoiteli siinä sivussa ruokatilaukset ja -tarjoilut. Hän myös antoi hyviä vinkkejä siitä, minne kannattaisi mennä reippailemaan ja mitä Rukan alueella voisi tehdä. Terassilla köllötteli omistajan koira ja paikan kokki oli mukavan oloinen. Saimme syödäksemme super raikkaat salaattiannokset. Oli maukasta ja tyytyväisinä söimme hieman kevyempää ruokaa. On aika erikoista, että Rukan kylässä melkein kaikissa ravintoloissa on tarjolla joko hampurilaisia tai pizzoja. Hard Trek Cafén menu oli virkistävä poikkeus. Menemme varmasti toistekin.

Saattaa olla, että huomenna rouva lepuuttelee jalkojaan ja kuski lähtee patikoimaan. Sen näemme, kun aamu koittaa! Tänään sattui kömmähdys, kun oli väärä hiihtosuunta. Täytyy olla huomenna tarkempi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti