Heti joulun jälkeen teimme vielä yhden jouluisen kaupunkiretken. Hurautimme Lahteen ja Heinolaan. Lahdessa poikkesimme erinäisiin Outlet-liikkeisiin ja Heinolassa kävimme ihastelemassa kaupungin lukuisia, suuria luonnonkuusia, joiden oksille lasketaan valot joulun aikaan. Ovat jykevän ja kauniin näköisiä. Samoin kävelyreitin ylle oli muutamaan kohtaan viritelty hauska valoverho, jonka alla jalankulkijat saivat kuljeskella. Oli iltapäivä ja pikku kauppoihinkin oli tarkoitus mennä, mutta: pieni paikkakunta & pienet kaupat - menivät kiinni jo klo 17. Tosin somaan sisustusliikkeeseen sai astua sisään "niin kauan kuin ovi on auki". Löytyi sopivasti pari pientä joululiinaa (joita ei ole oikein löytynyt mistään). Mukava iäkkäämpi pariskunta pyörittää sisustus- ja lahjaliike Ainomariaa Heinolan keskustassa. Poiketkaapa sinne, kun Heinolassa pyöritte.
sunnuntai 5. tammikuuta 2025
Toiveikkaina uuteen vuoteen
Pitkästä aikaa tänään ihan silmiä häikäisi, kun aurinko loisti siniseltä taivaalta. On ollut todella harmaansävyiset kelit jo pidemmän aikaa ja luntakin on tupruttanut sen verran, että luonto on saanut valkoisen kuorrutuksen. On heti valoisampaa ja mielelle mukavampaa, kun hanki hohtaa ja tuo valoa. Lähdimme ulkoilemaan Mustikkamaalle ja kuljimme rantoja pitkin Mustikkamaan ympäri. Alueen ainoassa kahvilassa oletimme olevan ruuhkaisaa, mutta eipäs ollutkaan. Vain muutama asiakas lisäksemme. Nautimme siis kahvit ja jatkoimme tepastelua auringonpaistetta, kauniita maisemia ihastellen. Polun varteen oli askarreltu taidettakin jäälevyistä.
Loppiaisen jälkeen laskeudumme jälleen työhön ja arkeen. Toivomme, että läheisillä, ystävillä ja kavereilla vuoteen 2025 sisältyy levollisuutta, terveyttä, onnellisuutta, elämyksiä ja kaikista eniten - ihan tavallista, rauhallista arkea.












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti