torstai 19. heinäkuuta 2018

Cannesin ja Nizzan rantabulevardeilla!

Olemmeko jo kehuneet maisemia? Tänään oli ehkä matkan kauneimmat näkymät, hienoimmat kurvit ja mahtavat korkeuserot. Kerta toisensa jälkeen olisi tehnyt mieli  pysähtyä kuvaamaan näkymiä. Kilometrejä kertyi vain 174, mutta jokainen kilometri oli kokemisen arvoinen.




  


Aamupäivällä ja korkeammalla vuorilla lämpötila oli siedettävä, mutta pitkälti ennen Cannesia hiki jo virtasi. K-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-ö-n helle! Mutta mukavampi näin kuin sateessa - se täytyy aina muistaa. Cannesissa kurvailimme rantabulevardin tuntumassa ja bongasimme kuin bongasimmekin elokuvafestivaalien kuumimmat paikat. Mopoasuissa ei puhti riittänyt perusteellisempaan tutustumiseen - toisella kertaa sitten. La Croisette -rantabulevardi, Cannesin kasino ja elokuvajuhlien teatteri ja punainen matto kuitenkin nähty!




Pompidou ja takapenkkiläinen Cannesin bulevardilla.



HILJAISUUS (mopo)turneella! 




Nizzaan saavuimme hyvissä ajoin, joten majoittumisen jälkeen ensin suihkuun ja sitten rohkeasti loikka raitiovaunuun. Tutustuimme Nizzan vanhaan kaupunkiin, rantabulevardiin ja kipusimme ylös näköalapaikalle. Hapetti - kyllä! Valitsimme mukavan ruokapaikan, jossa tarjoilijasetä palveli erinomaisesti ja ruokakin maistui maukkaalta. Pieni mansikka-jätskiannos kruunasi aterian.







Ihmiset Nizzassa ovat olleet todella ystävällisiä, palvelu hyvää ja nuoret hyväkäytöksisiä - tarjoavat tällaiselle iäkkäämmälle daamille raitiovaunussakin paikkaa. :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti