Tänään oli koko matkan tapahtumaköyhin päivä ja sää viileni sitä enemmän mitä lähemmäksi Jönköpingiä pääsimme. Tasaista tietä metsien keskellä, joten katseltavaa tai kuvattavaa ei juuri ollut. Synkät pilvet roikkuivat yllämme koko matkan, joten yritimme kiirehtiä sateen alta majapaikkaan. Sadetta ei onneksi tullut ja päivän parhaat hetket koimme illalla.
Hotelliin sattui tulemaan samaan aikaan pariskunta, jonka mopon perässä liehui Suomen lippu. Mopo tosin oli Ruotsin rekisterissä, mutta väliäkös tuolla. Vaihdoimme tovin kuulumisia ja päätimme lähteä ruokailemaan yhdessä. Saimme näin lähes paikallistulkit mukaan ja hyvä ruokapaikkakin löytyi.
![]() |
| Motoristit Marja ja Immo seuranamme. |
Matkan viimeinen yö oli vähällä tulla kalliiksi. Viking Linen edullisin hinta oli 664 euroa. Jäljellä oli enää sviittejä, joten hieman kylmäsi ja mietimme jo vaihtoehtoista reittiä Tornion kautta kotiin. Silja Line yllätti. Tarjolla oli A-luokan hyttejä hintaan 224 euroa, mutta varausta tehdessämme hinta muuttuikin tarjoushinnaksi ja A-hytin ja mopopaikan yhteishinnaksi tuli 150 euroa. Huh, huh! Huomenna siis suunta iltalaivaan ja todennäköisesti jo aamusta sadepuvut päälle. Kehnoa keliä on luvattu huomiseksi koko matkalle.
Torstaina Turun kautta kotiin ja näyttää sää viilenevän entisestään. Tunnelmat ovat ristiriitaiset - on mukava päästä kotiin, mutta haikeus matkan päättymisestä vaivaa. Mutta nyt kun tämä on harjoiteltu, seuraava kerta menee vielä helpommin!


Oli kiva tavata Jaana ja Juha kuulumisineen ja hienoista ja vähemmän hienoista hetkistä matkan varrelta.
VastaaPoistaReissussa sattuu ja tapahtuu mikä tekee niistä ainutlaatuisia vaikka ei ehkä tunnu siltä juuri sillä hetkellä.
Jälkeenpäin muistellessa ikimuistoisia tilanteita ja hetkiä. Ja aina tulee tavattua uusia tuttavuuksia.
Ruokakin maistui paljon paremmalta hyvässä seurassa. Olimme aamupalalla kun näimme teidän lähtevän
pienessä sadekuurossa. 5 minuutia myöhemmin tuli oikein kunnon kuuro jonka toivottavasti saitte väistettyä.
Nyt (45 min) alkaa kirkastua ja meidänkin alettava valmistautumaan jatkaa matkaa kohti Växjötä ja Trelleborgia kun sinnepäin näyttää hyvää säätä. Turvallisia kilometrejä ja kitokset hyvästä seurasta!!!
Teille myös turvallista reissua! Nyt jo satamassa onnellisesti, vettä tuli koko matkan. Tällä hetkellä aurinko paistaa. Olihan siis melkoinen pätkä, mutta hyvin meni! Ollaan kuulolla.
VastaaPoista